Julkkikset
Näyttelijä Eero Ritala pudotti 15 kiloa yhdellä muutoksella ruokavaliossaan: kertoo Seiskalle, että olokin on parempi

Seiska haastatteli hiljattain näyttelijä Eero Ritalaa liittyen hänen uuteen Nyrkki -sarjaansa, jossa hän esittää Martti-nimistä pastoria sarjan toisella tuotantokaudella.
”Hahmo perustuu väljästi oikeaan suomalaisen historian ihmiseen, ja luin hänen tekstejään. Oli aika kylmäävää, kun Herran antamalla oikeudella kirjoitettiin lähdöstä valloittamaan muiden maita,” Eero kertoo taustatyöstään Seiskalle.
Eero kertoo itse olevansa hyvin kaukana tästä hahmosta, mutta se on hänen mielestään vain hyvä asia.
”Kusipään tai hirviön näytteleminen on mahtavaa, itsensä esittäminen olisi aika tylsää. Itse en haaveile Suur-Suomesta, mutta haaveilen muista asioista, jotka voisivat olla yhtä tavoittamattomia,” Eero kertoo.
Vegaanius vei kilot
Eero kertoi jo jokin aika sitten olevansa vegaani.
”Niitähän on haaveita maailmanrauhasta asti. Tällä hetkellä mielessä pyörii ympäristö ja ylikulutuksen ja äärimmäisen lihansyönnin ongelmat.”
”En kuitenkaan haluaisi valloittaa sillä muita maita, eikä kaikkien pitäisi olla vegaaneja. Se on itse asiassa aika haastavaa. Voisi silti ottaa vähän takapakkia siitä punaisen lihan määrästä, joka nykyään kuluu. Voisi olla vaikka se yksi kasvisruokapäivä tai miettiä, mitä oikeasti tarvitsemme.”
Eero mainitseekin, että hän onnistui pudottamaan 15 kiloa pelkästään vaihtamalla kasvisruokavalioon.
”Joo, siitä on sen verran aikaa, että se painonpudotus on tasoittunut jo. Ei olla kuitenkaan palattu ihan sinne, mistä alkujaan lähdettiin,” Eero nauraa.
Samankaltaisia juttuja
- Erikoinen tilanne Kalevan kisoissa - 10 000 metrin kärkimies jätti leikin kesken: “Laiskuuttani jätin kesken”
- Tämän kauden tilastoykkönen dominoi miesten kuulantyöntöä: “Ei kahta sanaa kuularingin kuninkaasta”
- Daniel Ricciardon korvaaja heitettiin kovaan paikkaan Hollannin aika-ajoissa: “Rehellisesti sanottuna…”
- Entinen NHL-tähti povaa Bruinsille vahvaa kautta: "Heillä on kasassa hyvä kokonaisuus"
- Valtteri Bottas aiheutti punaiset liput Itävallan GP:n aika-ajoissa: “Se ei ollut ihanteellista”
- Onko tässä NHL:n kuumimman lupauksen tuleva mentori? - "Valtava asia Blackhawksin kannalta"
- NHL:n heittopussin pistelinko toipuu kovaa vauhtia! - "Kaikki vaikuttaa hyvältä"
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Podcast: Henna Kalinainen varoittaa laihdutuspiikistä: surullinen lopputulos
-
Lola Odusoga vähäpukeisessa kuvassa: ”Ei heti tarvii tulla tivaamaan…”
-
Annimari Korteen pysäyttävä kuvapari sai somen reagoimaan: ”Triggerivaroitus”
-
Sara Chafak puhuu kunnollisen ruokavalion tärkeydestä: ”Olo on kuin pakkosyötetyllä ankalla”
-
Ina Mikkola kohtasi Grönlannissa moraalisen dilemman: ”Minua puistatti”
-
Entinen glamourmalli Samantha Fox aikoo pudottaa painoa: tältä 56-vuotias Sammy näyttää nykyään
-
Tanssijapariskuntaa haukuttiin lihavaksi: upea muodonmuutos vain 4 kuukaudessa
-
Maria Veitola nosti esille kiivaan keskustelunaiheen: kehottaa olemaan hankkimatta kinkkua
-
Podcast: Anni Vallius sai painostaan törkeän kommentin lääkärin vastaanotolla: lääkäri tökki kynällä!
-
Tätä suomalaista ruokaa Gordon Ramsay ylisti: ”Tämä on erityisen kiehtova”
-
Katso: Henna Kalinainen surkeana painonnousunsa takia: ”Kaikki vaan mässäilee sillä”
-
Wow! Elena Vikström pudotti painoa Olet mitä syöt -ohjelman avulla: kuvat!
-
Sofia Belórf kertoi tiukasta dieetistään: jokasyksyinen dieettiviikko käynnissä
-
Salkkari-Jasmin lihoi kymmeniä kiloja lyhyessä ajassa: ”Peilin edessä itkettää”
-
TIS-Vilma poseeraa alusvaatteissa ja puhuu painostaan: ”Reisien koko alkaa puristaa XL-koon housuissa”
-
James Bond-legendan vaimon painoa arvosteltiin: näin Pierce Brosnan vastasi
-
Sara Siepin suosikkilaji kirvoittaa kommentteja: voiko rasvanpolttoa kohdistaa tiettyyn kehonosaan?
-
Kim Kardashianin laihdutusprosessi huolestuttaa: kehonkoostumusmittaus paljasti, mitä on meneillään
-
Somevaikuttaja paljasti totuuden: näin paljon valaistus ja kuvakulmat voivat muuttaa vartaloa
-
Burgerimies laittoi elämän uudelle raiteelle: ”Toivottavasti ei ala heti vituttamaan”
-
Jethro Rostedtin elämäntapamuutos tuotti tulosta: muistuttaa tärkeästä asiasta
-
Lola Odusogan alusvaatekuvilla tärkeä merkitys: ”Mitataan Lolan reidet”
-
Jessica Simpson paljasti, miten onnistui laihduttamaan 45 kiloa jo kolmannen kerran – yksinkertaiset niksit
-
Yhdysvaltalainen nainen laihdutti vuodessa puolet painostaan – näin hän sen teki
-
Matti Nykäsen tytär pudotti painoa: julkaisi ennen ja jälkeen-kuvat ja jakoi vinkkinsä
-
Laulaja Dua Lipa paljastaa, miten hän pitää kehonsa tiukassa kunnossa: yllättävä dieetti!
-
Jipun paino putosi 40 kiloa: jätti vain yhden asian ruokavaliostaan pois!
-
Miss Plus Size Marjaana Lehtisen julkaisema kuvapari pysäytti: kuin kaksi eri naista!
-
Caroline pudotti 40 kiloa puolessa vuodessa – upea muodonmuutos!
-
Satakiloiset siskot-sarjan Tammy jätti poikaystävänsä – miehen fetissi paljastui
Mainos

Vaihtelua arkiruokiin: karamellikana on helppo ja herkullinen kanaruoka

Rosanna Kulju uimapuvussa Kilpisjärvellä – upeat maisemat!

Supertähti valmiina ManU:n kohtaamiseen! – ”Odotan vaikeaa ottelua”

Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!

Crossfit-hottis twerkkasi farkuissa: pylly pyörii hypnoottisesti!

Näin upea oli Sointu Borgin samba-asu: tyrmäävä kaunotar!

Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!

Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!

Uskomaton jännitysnäytelmä! – Otto Virtanen taisteli valtavan voiton Suomelle Davis Cupissa

UFC:n superottelun tuomaripäätös puhuttaa! – ”Tämä oli erittäin tiukka kamppailu…”
Mainos
Mainos

Nyt ei peitelty mitään! Povipommi pelihallissa rinnat esillä!

Italialaismalli lentokentällä ilman rintaliivejä – oho!

Kurvikas Onlyfans-malli minimaalisissa bikineissä: biksut paljastivat kaikki kurvit!

Säätyttö lähes alastomana: sombrero peitteli kriittisiä paikkoja!

Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”

ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”

Erika Vikman vaelluksella rakkaansa kanssa: kuvat!

Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Vappu Pimiän nostalginen raskauskuva – poseeraa yläosattomissa!
Mainos
Kuumat


Nyt ei peitelty mitään! Povipommi pelihallissa rinnat esillä!
Ukrainasta kotoisin oleva tissikaunotar Louisa Khovanski julkaisee usein somessa paljastavaa materiaalia, jossa etenkin hänen jättimäiset tissinsä pääsevät parrasvaloihin. Paljastavissa kuvissa...


Italialaismalli lentokentällä ilman rintaliivejä – oho!
Italialainen malli Martina Vismara julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joissa hänen rintansa pääsevät etusijalle. Martina ei pelkää poseerata niukoissa vaatteissa ja...


Kurvikas Onlyfans-malli minimaalisissa bikineissä: biksut paljastivat kaikki kurvit!
Portlandista kotoisin oleva Samantha Krieger esittelee somessa mielellään jättimäisiä pakaroitaan, joista on muodostunut hänelle jo tietynlainen tavaramerkki. Hän on saanut...


Säätyttö lähes alastomana: sombrero peitteli kriittisiä paikkoja!
Meksikolainen säätyttö Yanet Garcia on tullut maailmalla tunnetuksi sääkanavalta, sillä katsojien on vaikea saada silmiään irti hänestä. Yanet on lassottanut...


Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?
Somessa huomiota herättänyt kaunotar Natasha Galkina julkaisee somessa usein kuvia arjestaan ja menemisistään. Hän julkaisee usein kuvia, joissa hän esittelee...


Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!
Kurvikas somemalli Mia Malkova julkaisee usein somessa kuumia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Mia näyttää viihtyvän mielellään etenkin alusvaatteissa...


Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Italialainen malli ja somevaikuttaja Ines Trocchia mainostaa Instagramissa olevansa 100 % luonnollinen. Malli julkaisee usein somessa kuvia ja videoita, joissa...


Liian pienet bikinit! Hädin tuskin peittelivät rannalla makoilevan kuumiksen povea
Somekuumis Melinda London julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita, jotka saavat seuraajien silmät leviämään. Hän ei pelkää esitellä täydellisyyttä...


Haarat auki ja paljasta pintaa! Tämä somemalli ei paljon kainostele – kuvat!
Somemalli Martina Smeraldi julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joka ihastuttaa tietysti innokkaita seuraajia. Martinan seuraajakuntaan kuuluu jo yli miljoona fania, joiden...


Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!
Italialainen somekuumis Alex Mucci ei paljon peittele. Hän julkaisee mielellään somessa kuvia ja videoita, joissa hän esittelee estottomasti paljasta pintaa....
Mainos
Urheilu


Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”
AS Roma joutui todella tiukoille Eurooppa-liigan avauskierroksella Sheriff Tiraspolin vieraana. Italialaiset nappasivat lopulta kolme pistettä, joiden arvoa kuitenkin laski Renato...


ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
Cristiano Ronaldo palasi Manchester Unitediin kaksi vuotta sitten valtavien odotusten saattelemana. Kuten hyvin tiedetään, tuhkimotarina ei saanut ManU-fanien toivomaa loppua....


Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä. Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä...


ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
Mestarien liigan huippukamppailu Bayern Münchenin ja Manchester Unitedin välillä päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen saksalaisten 4-3 voittoon. Unitedin maalivahti, Andre Onana...


NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”
Steven Stamkosin sopimustilanne junnaa paikallaan. NHL:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan kanadalaisen tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä minkäänlaista varmuutta. Stamkos myöntää olevansa...


NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?
Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu...


Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!
Rafael Nadal ja Novak Djokovic lukeutuvat maailman kaikkien aikojen parhaiden tennispelaajien joukkoon. Kahden supertähden välille on aseteltu reilusti vertailua vuosien...
Ruoka


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....


Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!
Jos haluat valmistaa lämpimän ja herkullisen keiton lounaaksi, kokeile kanakookoskeittoa. Helppo ja herkullinen kanakookoskeitto valmistuu alle puolessa tunnissa ja myös...


Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!
Kinuskiomenat uunissa ovat syksyinen herkku, joiden valmistaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ne maistuvat lähes jokaiselle ja kinuskiomenat uunissa voi tarjoilla...


Maailman paras omenapiirakka syksyyn: maittava ohje!
Mikäs olisikaan syksyisempi jälkiruoka kuin omenapiirakka? Maailman paras omenapiirakka syntyy vain alle tunnissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelevalta leipurilta....


Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta
Sienikeitto on helppo, nopea ja syksyinen ateria, jonka valmistamiseen ei mene kuin noin puoli tuntia. Sienikeitto maistuu hyvältä esimerkiksi tuoreen...


Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!
Raikas ja maukas feta-kurkkusalaatti on erinomainen kevyt lounas tai lisuke pääruokien kaveriksi. Jos feta-kurkkusalaatin tarjoaa lounaana, sen voi syödä tuoreen...


Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta
Maukas nuudelikeitto syntyy yksinkertaisella ohjeella. Nuudelikeiton voi tuunata omalaisekseen vaihtamalla esimerkiksi proteiinin kanasta katkarapuihin. Alla olemme jakaneet nuudelikeiton ohjeen, jolla...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!