Pidetään yhteyttä

Viihde

Kymmenen hyvää syytä hankkia sähköpyörä

Syyt hankkia sähköpyörä
Pexels

Sähköpyörien suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Yhä useampi miettii, kannattaisiko hankkia sähköpyörä. Sähköpyörä tarjoaa useita hyötyjä ja ympäristö kiittää, kun sähköpyörä tulee auton tilalle. Sähköpyöräily sopii loistavasti arkeen työmatkojen kulkemiseen ja vapaa-aikana kuntoiluun ja paikasta toiseen liikkumiseen. Lisäksi rahaa säästyy, jos pystyy luopumaan autosta tai ainakin vähentämään sen käyttöä.

Ennen sähköpyörän hankintaa kannattaa tutustua erilaisiin malleihin ja miettiä, mikä niistä sopisi itselle parhaiten. Sähköpyörien lisäksi myös muut pyöräilyyn liittyvät varusteet löytyy Juoksukunkku -sivuilta, jonka kattavien vertailujen avulla on helppo löytää parhaan pyörän lisäksi itselle sopivimmat varusteet.

Miksi sähköpyörä on järkevä investointi? Alla aiheesta lisää!

1. Vaihtamalla auton sähköpyörään säästää selvää rahaa

Sähköpyörän hankkiminen on erinomainen tapa säästää rahaa silloin, jos pystyy luopumaan sen myötä autoilusta. Auto on kallis hankinta, mutta kulut eivät todellakaan lopu siihen. Hankinnan jälkeen auto kaipaa jatkuvaa huoltoa ja siihen joutuu hankkimaan polttoainetta. Polttoaineiden hinnat ovat jatkuvasti nousseet, mikä tekee autoilusta aina vain kalliimpaa. Tämän lisäksi rahaa kuluu vakuutuksiin ja kuluvien osien vaihtoon.

Sähköpyörän hankintakustannukset ovat huomattavasti autoa pienemmät. Sähköpyörääkin pitää huoltaa, mutta huollot ovat huomattavasti edullisempia, kuin auton huollot. Lisäksi polttoaine- ja vakuutuskuluissa säästyy rahaa käyttämällä sähköpyörää auton sijaan.

2. Kunto kasvaa

Sähköpyörällä ajaminen on yksi helpoimmista ja hauskimmista tavoista parantaa omaa kuntoa. Sähkön avulla pyöräily ei tunnu yhtä rankalta kuin perinteisellä pyörällä, mutta silti kunto kasvaa vääjäämättä.

Sähköpyörän tehoalueita voi muuttaa sen mukaan, paljonko haluaa sähköistä avustusta polkemiseen. Mikäli haluaa polkea leppoisasti, voi valita tehokkaamman avustuksen kuin silloin, jos haluaa kohottaa kuntoa. Sähköpyörä on erittäin monikäyttöinen väline, joka taipuu sekä perinteiseen pyöräilyyn että leppoisaan matkantekoon.

3. Hielle voi sanoa hyvästi käyttämällä sähköpyörää tavallisen pyörän sijaan

Jos työpaikalla ei ole mahdollisuutta käydä suihkussa, saattaa työmatkojen taittaminen pyörällä olla epämiellyttävää. Valitsemalla sähköpyörän tavallisen pyörän sijaan, työpaikalle voi päästä kuivin kainaloin, eikä ole tarvetta päästä suihkuun ennen työpäivän aloittamista.

Sähköpyörä tarjoaa lisävoimaa ja helpottaa ajamista. Pyörissä on myös erilaisia ominaisuuksia, jotka auttavat sopeuttamaan ajonopeutta ja -tyyliä juuri sille mukavuustasolle, jota haluaa kulloinkin käyttää.

4. Ruuhkien välttäminen

Tympiikö ruuhkassa seisominen työmatkalla? Sähköpyörän kanssa ei tarvitse kohdata tätä ongelmaa, vaan pääsee jatkamaan matkaa myös silloin, kun ajokaistat ovat tukossa ruuhkan vuoksi. Ei myöskään tarvitse huolehtia töistä myöhästymisestä autoteillä tapahtuneiden kolarien takia tai silloin, kun tietyöt hidastavat liikennettä. Lisäksi hermot saavat lepoa, kun ei tarvitse katsella kelloa stressaantuneena ja miettiä, tuleeko ehtimään työpaikalle ajoissa.

5. Liikkuminen on nopeaa

Sähköpyörän avulla on erittäin nopeaa ja helppoa liikkua paikasta toiseen. Erityisesti silloin, kun työpaikka sijaitsee kaupungin keskustassa tai muuten ruuhkaisten teiden varrella, sähköpyörää käyttäen matka taittuu nopeammin kuin autolla.

Sähköpyörän edut tavalliseen pyörään verrattuna liittyvät yhtä lailla myös nopeuteen. Sähköpyörää käyttäen mäet eivät juurikaan hidasta matkantekoa, joten liikkuminen paikasta toiseen on erittäin nopeaa.

6. Vaihtamalla auton sähköpyörään myös ympäristö kiittää

Sähköpyörä on ympäristöystävällinen ja energiatehokas vaihtoehto autolle. Pyörä ei tuota pakokaasuja, joten luonto kiittää, kun valitsee sähköpyörän auton sijaan. Nykypäivänä pakokaasujen ja fossiilisten polttoaineiden vaikutukset ympäristöön ovat hyvin tunnettuja, joten jokainen teko päästöjen vähentämiseksi on hyväksi ympäristölle.

Sähköpyörä on ympäristön ystävän valinta. Hyödyt ovat suurimmillaan, mikäli pystyy luopumaan autosta ja siirtymään täysin sähköpyörän käyttöön. Vaikka tämä ei olisi mahdollista, on kuitenkin hyödyllistä, jos pystyy jättämään auton useammin parkkiin.

7. Ostoksien kuljettaminen sähköpyörällä

Arveluttaako autosta pyörään siirtyminen siksi, että ostoksia pitää hakea useamman kerran viikossa kaupasta koko perheen tarpeisiin? Painavien kassien kuljettaminen tavallisen pyörän avulla voi kuulostaa mahdottomuudelta, mutta sähköpyörä tuo tähänkin ratkaisun.

Sähköpyörän avulla voi kuljettaa helposti kauppaostoksia tai esimerkiksi lasta lastenistuimessa. Pyörään voi hankkia myös sivulaukut, jolloin saa helposti mukaan myös suuremmat ostokset. Vaikka pyörän päälle tulisi enemmän painoa, on sen kanssa helppo edetä sähkön avustamana.

8. Pitkien matkojen kulkeminen

Sähköpyörä on erinomainen vaihtoehto pitkille matkoille, joten sen avulla voi taittaa työmatkat jopa silloin, kun työpaikka sijaitsee hieman kauempana. Se tarjoaa suuren mukavuuden ja nopeuden, eivätkä ylämäet rasita samalla tavalla kuin tavallisella pyörällä polkiessa.

Sähköpyörällä pääsee kevyesti polkiessa jopa 25 kilometrin tuntivauhtiin. Jos käyttää hieman enemmän voimaa, saavuttaa helposti tätä paljon suuremman tuntinopeuden. Siten pidempikin matka taittuu nopeasti. Kun huomioidaan vielä mahdolliset ruuhkat, saattaa matkanteko käydä jopa nopeammin kuin autolla.

9. Pyöräillessä sydän- ja verisuoniterveys paranee

Pyöräily on erinomainen tapa parantaa sydän- ja verisuoniterveyttä. Se auttaa vahvistamaan sydäntä ja alentamaan verenpainetta. Pyöräillessä keho saa liikuntaa, mikä edesauttaa myös terveellisen painon ylläpitämistä. Pyöräily auttaa myös vahvistamaan lihaksia ja niveliä sekä parantaa kestokykyä.

Sähköpyöräilystä saa samat terveyshyödyt kuin tavallisestakin pyöräilystä. Kuntoilu tapahtuu kuin itsestään, kun mahdollisimman ison osan matkoista taittaa pyöräillen. Näin ei tarvitse miettiä, onko työpäivän jälkeen aikaa vielä kuntoiluun. Myös oma fysiikka kiittää, kun auton vaihtaa sähköpyörään.

10. Bonuksena luonnosta nauttiminen ja raitis ilma

Sähköpyörällä liikkuminen tarjoaa myös mahdollisuuden nauttia luonnosta ja raittiista ilmasta. Sähköpyörän avulla pääsee helposti paikkoihin, joihin autolla ei pääse. Ei ole enää tarvetta seistä ruuhkassa, vaan voi pyöräillä kauniissa luonnossa maisemista nauttien. Tämän vuoksi pyöräily tekee myös hyvää mielenterveydelle. Stressitasot pienenevät ja mieli lepää.

Mikäli harkinnassa on sähköpyörä, kannattaa asiaan tutustua paremmin. Sähköpyörän hankkimiseen on useita hyviä syitä, ja pitkällä tähtäimellä myös lompakko kiittää!

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Kuumat

Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan - nyt ei peitelty juuri mitään! Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan - nyt ei peitelty juuri mitään!
Julkkikset9 tuntia sitten

Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!

Tatuoitu somemalli Riae tunnetaan paitsi somesta, myös aikuisviihdetähtenä. Hän julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia ja paljastaa paljasta pintaa, joka jättää...

Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta! Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!
Julkkikset10 tuntia sitten

Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!

Italialainen povipommi Eva Menta ei paljon peittele. Hän julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumaa kuvamateriaalia, joka jättää hyvin vähän arvailujen varaan....

Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa - no nyt! Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa - no nyt!
Julkkikset11 tuntia sitten

Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa – no nyt!

Italialainen somekaunotar Alex Mucci esittelee somessa mielellään etenkin uhkeaa rintavarustustaan. Alex julkaisee Instagramissa usein paljastavaa materiaalia jopa yli 8 miljoonan...

Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä - vau, mikä kroppa! Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä - vau, mikä kroppa!
Julkkikset11 tuntia sitten

Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä – vau, mikä kroppa!

Kurvikas somemalli Antje Utgaard julkaisee usein sosiaalisessa mediassa paljastavaa kuvamateriaalia, joka saa seuraajien sukat pyörimään jaloissa. Hän viihtyy etenkin alusvaatteissa...

Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva! Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva!
Julkkikset1 päivä sitten

Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva!

Miamissa asuva somehottis Katy Jo Raelyn julkaisee Instagramissa usein kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Hän laittaa mielellään etenkin pyllynsä...

Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä - mitä ihmettä? Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä - mitä ihmettä?
Julkkikset1 päivä sitten

Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä – mitä ihmettä?

Amerikkalainen somemalli Kindly Myers sai taannoin maailman kuumimman sotilaan tittelin, nimittäin hän palveli taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa. Tennesseessä asuva hottis...

Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa? Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?
Julkkikset1 päivä sitten

Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?

Somekuumis Emily Elizabeth saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän julkaisee mielellään Instagramissa kuumia kuvia ja videoita, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa....

Onlyfansin hottis piteli rintojaan bikineissä - kuuma lomakuva! Onlyfansin hottis piteli rintojaan bikineissä - kuuma lomakuva!
Julkkikset1 päivä sitten

Onlyfansin hottis piteli rintojaan bikineissä – kuuma lomakuva!

Rinnakas somekaunotar Grace Boor julkaisee somessa usein paljastavaa materiaalia ja etenkin hänen uhkea povensa pääsee parrasvaloihin. Grace näyttää viihtyvän usein...

Miamissa asuva somekuumis bikiniselfiessä - onko tässä täydellinen kroppa? Miamissa asuva somekuumis bikiniselfiessä - onko tässä täydellinen kroppa?
Julkkikset2 päivää sitten

Miamissa asuva somekuumis bikiniselfiessä – onko tässä täydellinen kroppa?

Miamissa asuva somekaunotar Eriana Blanco julkaisee usein Instagramissa näyttäviä kuvia ja videoita. Hän viihtyy etenkin bikinit ja niukat alusvaatteet yllään...

Norjalainen somekaunotar räjäyttää netin näillä kuvilla: vau, mikä hottis! Norjalainen somekaunotar räjäyttää netin näillä kuvilla: vau, mikä hottis!
Julkkikset2 päivää sitten

Norjalainen somekaunotar räjäyttää netin näillä kuvilla: vau, mikä hottis!

Norjalais-kanadalainen aikuisviihdetähti Vicky Vette aloitti pornonäyttelemisen 38-vuotiaana ja vuosien varrella hän on esiintynyt yli sadassa pornopätkässä. Vicky Vette on myös...

Mainos

Urheilu

Etienne Vaessenia elvytettiin kentällä Hollannissa Etienne Vaessenia elvytettiin kentällä Hollannissa
Jalkapallo1 päivä sitten

Karmea tilanne Hollannissa! – Ajaxin ottelu keskeytettiin jälleen kun maalivahtia elvytettiin kentällä

Hollannin Eredivisiessä koettiin Ajaxin ja RKC Waalwijkin välisessä ottelussa kauhun hetkiä lauantaina. Waalwijkin maalivahti Etienne Vaessen törmäsi rajusti yhteen Ajax-hyökkääjän...

Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin
Jalkapallo1 päivä sitten

Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”

Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja...

T-Mobile Arena T-Mobile Arena
Kamppailulajit2 päivää sitten

UFC-tähti avautuu raskaasta pettymyksestään: ”Se oli hyvin stressaava tilanne”

Pitkän uran vapaaottelun parissa tehnyt Stephen ’’Wonderboy’’ Thompson on jälleen tulessa joulukuun 16. päivänä. Tuolloin jenkkikonkari kohtaa Las Vegasin T-Mobile...

Sergio Ramos Sergio Ramos
Jalkapallo2 päivää sitten

La Ligan huippuottelussa draamaa: ”Tällaiset asiat ovat osa jalkapalloa ja elämää”

Sergio Ramos oli La Ligan perjantain kierroksen epäonnensoturi. Kokenut puolustaja teki oman maalin Sevillan verkkoon, jonka myötä FC Barcelona nappasi...

Teemu Suninen oli Suomen MM-rallin paras suomalainen Teemu Suninen oli Suomen MM-rallin paras suomalainen
Ralli2 päivää sitten

Chilen MM-rallin voitosta taistelevalta Teemu Suniselta synkkä kommentti: ”Paljon asioita, jotka ahdistavat”

Teemu Suninen on Chilen MM-rallissa avauspäivän kuuden erikoiskokeen jälkeen hienosti toisena ja taistossa kilpailun voitosta. Hyvästä ajovireestä huolimatta mieheltä saatiin...

NFL NFL
Muut lajit2 päivää sitten

Jenkkifutistähti pidätetty – Sekasortoinen tilanne jatkuu

NFL-seura Las Vegas Raidersin sopimuspelaaja, Chandler Jones on joutunut ongelmiin virkavallan kanssa. Aiemmin viikolla sekavalla videolla esiintynyt Jones lähteiden mukaan...

Jalkapallo Jalkapallo
Jalkapallo2 päivää sitten

Barca voittoon entisen Real-tähden omalla maalilla – Xavi ylisti nuorukaisen otteita

FC Barcelona kohtasi Sevillan La Ligassa perjantaina. Ottelu päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen Barcan 1-0 voittoon. Katalonialaisten manageri, Xavi Hernandez hehkutti...

Ruoka

Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta! Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!
Reseptit21 tuntia sitten

Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!

Simppeliltä ja mitäänsanomattomalta vaikuttava kylmä kurkkukeitto voi yllättää maukkaudellaan ja klassisuudellaan. Vaikka kylmä kurkkukeitto voi päällepäin näyttää tylsältä, sen voi...

Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje! Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!
Reseptit22 tuntia sitten

Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!

Terveellinen ja herkullinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein tai toimii erinomaisena lounaana. Vihersmoothie maistuu monelle ja sen voi tuunata omanlaisekseen lisäämällä...

Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka! Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka!
Reseptit2 päivää sitten

Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka!

Perinteinen, herkullinen ja monelle maistuva italianpata on helppo valmistaa kotona. Muutamista perusaineksista syntyvä maittava italianpata onnistuu myös aloittelijoilta. Alla olemme...

Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä! Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä!
Reseptit2 päivää sitten

Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä!

Perinteinen ja kotoisa kaalikeitto on yksinkertainen ja lämmin arkiruoka. Vähäkalorinen kaalikeitto maistuu monelle ja sen voi maustaa sopivaksi mustapippureilla ja...

Superhelpot suklaakeksit - tällä ohjeella herkkuja arkeen! Superhelpot suklaakeksit - tällä ohjeella herkkuja arkeen!
Reseptit3 päivää sitten

Superhelpot suklaakeksit – tällä ohjeella herkkuja arkeen!

Itse kukin kaipaa silloin tällöin arkeen hieman herkkuja. Superhelpot suklaakeksit ovat hyvä vaihtoehto jälkkäriksi, juhliin, kahvin kanssa tarjottavaksi tai muuten...

Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen! Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!
Reseptit3 päivää sitten

Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!

Venäläinen naudanlihasta valmistettu stroganov eli beef strogranoff on suosittu ruokalaji ympäri maailmaa. Lihaisa stroganov on myös suosittu ruokalaji Suomessa ja...

Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä! Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!
Reseptit4 päivää sitten

Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!

Perinteinen lihakastike on erinomainen arkiruoka, jonka voi tarjoilla esimerkiksi riisin tai perunoiden kanssa. Lihakastike ja sen lisukkeet sopivat niin lounaaksi...

Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje! Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!
Reseptit4 päivää sitten

Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!

Kun takana on kiireinen päivä tai haluat kokata nopean lounaan keskellä päivää, nopea kanapasta on hyvä vaihtoehto. Proteiinipitoinen ja täyttävä...

Kuinka valmistaa mausteiset veneperunat? Tästä mahtava lisuke ruokiin! Kuinka valmistaa mausteiset veneperunat? Tästä mahtava lisuke ruokiin!
Reseptit5 päivää sitten

Kuinka valmistaa mausteiset veneperunat? Tästä mahtava lisuke ruokiin!

Helpot ja mausteiset veneperunat sopivat lisukkeeksi lähes mihin tahansa ruokaan. Ne ovat maukas lisuke sekä liha-, kana-, kala- että grilliruokiin...

Vegaaninen ratatouille soijarouheella - kokeile yksinkertaista ohjetta! Vegaaninen ratatouille soijarouheella - kokeile yksinkertaista ohjetta!
Reseptit5 päivää sitten

Vegaaninen ratatouille soijarouheella – kokeile yksinkertaista ohjetta!

Vegaaninen ratatouille on erinomainen lounas tai illallinen ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Ratatouillen voi valmistaa soijarouheen kera, jolloin saat...

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos