Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Tuija Pehkonen julkaisi kuvan vauvamasustaan: ”Jaksaminen on ollut koetuksella”

Tuija Pehkonen julkaisi kuvan vauvamasustaan: "Jaksaminen on ollut koetuksella"
Instagram / @tuijapehkonen

Juontaja Tuija Pehkonen julkaisi hiljattain Instagramissa kaksi kuvaa raskausmasustaan.

Tuija odottaa parhaillaan toista lastaan ja julkaisi Instagramissa kaksi kuvaa pyöristyneestä mahastaan. Hän kertoo kuvien yhteydessä siitä, että jaksaminen on ollut koetuksella.

”Ollut ihmeellistä tää toisen lapsen odotus. Tai paljon ei oo ehtinyt odottaa, välillä ei edes ajatella. Aika vaan hurisee. Päikkypäivät, työt, viikot vilisee silmissä,” Tuija sanoo.

Hän kertoo tämän raskauden olevan erilainen verrattuna ensimmäiseen. Tuija oli viimeksi raskaana koronan aikaan. Tuolloin hän fiilisteli huolella tuntemuksia maailman ollessa pysähtynyt, mutta nyt tekemistä riittää.

”Fiilistelin kaikkia tuntemuksia ja ajatuksia ehti käymään paljon läpi. Nyt porhalletaan vaan ja välillä arki on pientä selviytymistä. (Eilen viimeksi kuulin, kuinka ”Tuija se vaan jaksaa”. On remppaa ja rojektia jos jonniinnäköstä. Niin sanotaan ihan suoraan, että jaksaminen on kyllä tän kevään aikana ollut koetuksella moninkin tavoin. Onneks valoa alkaa näkyä tunnelin päässä.),” Tuija kirjoittaa.

Hän lisää myös, että isoveli odottaa jo innokkaana vauvan syntymää.

”Joku viisas on joskus, että vaikka hetket ovat pitkiä, vuodet vierii nopeesti. Yritän pitää sen mielessä, kun painelen välillä liiankin vauhdikkaasti eteenpäin,” Tuija miettii.’

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos