Julkkikset
Tässä tilanteessa Shirly Karvinen käytti Miss Suomi-titteliään hyväkseen: hauska tarina

Vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen kertoi Tiktok-videolla hiljattain tarinan tilanteesta, jolloin hän käytti Miss Suomen titteliään hyväkseen.
Meikkauksen lomassa Shirly kertoi lähteneensä taannoin Malesiaan lomalle ja viettäneensä aikaa luksustason ostosliikkeessä kierrellen. Hän oli äitinsä kanssa puhelimessa ja päätyi Bottega Venetan liikkeeseen, sillä hän oli jo pitkään haaveillut Bottega Venetan Poutch-laukusta.
”Samalla, kun mallailin sitä peilin kautta, laitoin äidillenikin siitä kuvan ja yhdessä mietimme, että onkohan se suurin piirtein saman hintainen kuin esimerkiksi Euroopassa. Päädyimme yhdessä siihen lopputulokseen, että kerrankos sitä. Ja minä ostin sen laukun,” Shirly sanoo.
Laukun hinta keikkuu noin 2000 euron kieppeillä. Shirly lähti tyytyväisenä takaisin hotellille ja alkoi miettiä, oliko hän laskenut laukun hinnan oikein.
”Sitten minulle iski sellainen olo, että laskinkohan minä ihan oikein laukun hinnan.”
Shirly sanoi tajunneensa, että oli maksanut laukusta 700 euroa enemmän kuin luuli siksi, että Aasiassa verotus on kovempi.
Shirly sanoi matkanneensa takaisin liikkeeseen palauttamaan laukkua, mutta liike ei suostunut ottamaan palautusta.
”Mikään ei auttanut. Yritin selittää, että joudun maksamaan Suomen päässä vielä lisää tulleja enkä tiennyt, että se laukku on sen arvoinen. Heitä ei kiinnostanut. He sanoivat, että älä kerro tullille mitään,” Shirly sanoo.
Tuntien tuskailun jälkeen Shirly sanoi muistaneensa, että aasialaiset ovat suuria missifaneja.
”Päätin yrittää. Kerroin heille, että entisenä Miss Universe Finlandina en voi näyttää sellaista esimerkkiä, että yrittäisin huijata tullia. Meni ehkä viisi minuuttia, kun myymäläpäällikkö soitti.”
Ei mennyt enää montaa minuuttia, kun Shirly sai palautettua ostamansa laukun.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
@shirlykarvinen Shown päätteeks viel parit selfiet #fyp #tiktoksuomi ♬ Cafe music, corporate VP, comfortable(1277239) – zukisuzuki
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.