Julkkikset
Seiska: Nanna Karalahti on saanut rikossyytteen päiväkotiinsa liittyen

Tänään perjantaina 31.3. Seiska kertoi Nanna Karalahden saaneen syytteen rikoksesta. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan syyte tuli vireille viime vuoden tammikuussa ja asian päänimikkeenä on väärennys.
Toistaiseksi asialle ei ole asetettu oikeudenkäynnin päivämäärää.
Nannan lisäksi jutussa on myös kaksi muuta asianomaista.
Seiska sai Nannan langan päähän kommentoimaan saamaansa syytettä.
”Asia liittyy päiväkotimme alkuaikaan, ja yhden työntekijän työsuhteen päättämiseen. Enempää en pysty keskeneräisyyden vuoksi kommentoimaan. Kiistämme syytteet ja päiväkodin toimintaan tämä ei ole vaikuttanut millään tavalla,” Nanna paljasti Seiskalle.
Kokonaisuudessaan jutun asiat ovat vielä epäselviä. Tiedossa ei ole, mistä rikoksesta Nannaa syytetään tai milloin syytteeseen johtaneet tapahtumat ovat tapahtuneet. Asiat tulevat selville, kun haastehakemus tulee julki.
Nanna Karalahti on hyvinvointivalmentaja ja hän on naimisissa jääkiekkoilija Jere Karalahden kanssa.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Lähde: AS Roma tavoittelee ManU:n menetettyä lupausta
- Soppa ManU:n tähtihyökkääjän ympärillä syvenee - Kaksi uutta uhria astui esiin vakavien syytösten kera
- Jälleen yksi NBA-tähti vaikeuksissa poliisin kanssa - Ylinopeus paljasti synkemmän salaisuuden
- Avioeron kynnyksellä oleva Nanna Karalahti avautui: "Itsesääli, viha ja katkeruus"
- Valioliigatähden siirto Saudi-Arabiaan peruttu? - PSG tarjoamassa rahakasta diiliä
- Oilersille jättipotti! - Tähtipakki allekirjoitti kahden vuoden jatkosopimuksen
- ManU lähellä päätöstä kohujalkapalloilijan kohtalosta: “Ymmärrämme tilanteen aiheuttamat vahvat mielipiteet”
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Kirsi Salo sanoo suorat sanat Seiskasta: ”Lehtenä Seiska on…”
-
Sanna Marinin kampaajarakas pakeni Seiskan toimittajaa: tänne hän piiloutui!
-
Seiska: Sanna Marin keskellä suhdesoppaa: kolmiodraama!
-
Seiska: Onlyfansissa menestyvä Susanna Penttilä napauttaa: ”Onlyfans ei ole…”
-
Seiska: Näin Archie Cruz kosi Iida Vainiota: herkkä hetki!
-
Seiska: Iida Vainion kummallinen paljastus pikaromanssista: kuvasi suostumusvideon
-
Seiska: Iida Vainio paljastaa, mitä hänen ja Archie Cruzin välillä oikeasti tapahtui
-
Seiska: Janni Hussi paljastaa lapsisuunnitelmat – milloin perheenlisäystä?
-
Seiska: Roope Salminen lopetti alkoholin käytön – saattoi pelastaa hänen elämänsä
-
Seiska: Sara Chafakin rinnasta löydettiin kasvain: näin Sara kommentoi
-
Nanna Karalahden megatyylikäs festariasu loksauttaa leuat: katso kuva!
-
Seiska: Esko Eerikäinen suunnittelee yllättävää matkaa syksylle: ”Korkea aika lähteä”
-
Seiska: Tällaisella sisällöllä Onlyfans-Jasmin tienaa viisinumeroisia summia
-
Seiska: Näin paljon Marika Fingerroos tienaa Onlyfansin lisämateriaalilla!
-
Seiska: Tällaista materiaalia Playboy-malli Nina Salokorpi julkaisee Onlyfansissa!
-
Avioeron kynnyksellä oleva Nanna Karalahti avautui: ”Itsesääli, viha ja katkeruus”
-
Seiska: Susanna Penttilän OF-tili muuttunut rohkeammaksi: ”Miksi en antaisi…”
-
Meneekö Seiska asioiden edelle? Mitä tapahtuu Chachi ja Jukka Hildénin suhteessa?
-
Seiska: Tiina Jylhän Onlyfans yllätti myös alan ammattilaisen: näin hän kommentoi
-
Seiska: Markus Räikkösen villit naissutinat saavat uusia sfäärejä – nyt puhuu deitti
-
Näin äkäisesti Jere Karalahti kommentoi Susanna Penttilän Onlyfans-uraa
-
Erika Vikman suivaantui Seiskan uutisesta: jakoi mielipiteensä somessa
-
Jere Karalahden päivitys saa sydämen särkymään: kuvan takana tärkeä viesti
-
Seiska: Tämän takia Sanna Marin matkusti bisnesluokassa New Yorkiin
-
Seiska: Hannele Lauri kiidätettiin sairaalaan: leikkauksen komplikaatio äityi pahaksi
-
Nanna Karalahdelta surumielinen päivitys: Espanjasta Suomeen surun keskelle
-
Jere Karalahden kirjoitus saa sydämen särkymään: perhetilanne koetuksella
-
Sini Ariellin lomakuva päätyi lööppeihin: näin Sini näpäytti Seiskaa
-
Erika Helin närkästyi Seiskan kohuotsikosta: haukkui toimittajat lyttyyn
-
Seiska: Tähän Erika Helinin minimibudjetti kului viikon aikana: ”Hinnatkin ovat nousseet…”
Mainos

Amerikkalaismalli ja Onlyfans-hottis Abigail selfievideolla: mikä kroppa!

Pyllymalli paistatteli päivää bikineissä veneellä – jösses, mikä kroppa!

Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!

Käärijän uusi musavideo sai huiman vastaanoton: uusi Cha Cha Cha?

Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!

Christina Aguileran selfiet villitsivät fanit: upeat otokset!

Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma

Rintava Playboy-hottis laittoi rintoihin liikettä: no nyt on rintavako!

Roope Salmisen kuva sulattaa sydämet: katso suloinen kuva!

Manchester Cityn Mestarien liiga voittoa varjosti yksi asia – Guardiola myönsi: “Olemme vaikeuksissa”
Mainos
Mainos

Nyt ei peitelty mitään! Povipommi pelihallissa rinnat esillä!

Italialaismalli lentokentällä ilman rintaliivejä – oho!

Kurvikas Onlyfans-malli minimaalisissa bikineissä: biksut paljastivat kaikki kurvit!

Säätyttö lähes alastomana: sombrero peitteli kriittisiä paikkoja!

Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”

ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”

Erika Vikman vaelluksella rakkaansa kanssa: kuvat!

Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Vappu Pimiän nostalginen raskauskuva – poseeraa yläosattomissa!
Mainos
Kuumat


Nyt ei peitelty mitään! Povipommi pelihallissa rinnat esillä!
Ukrainasta kotoisin oleva tissikaunotar Louisa Khovanski julkaisee usein somessa paljastavaa materiaalia, jossa etenkin hänen jättimäiset tissinsä pääsevät parrasvaloihin. Paljastavissa kuvissa...


Italialaismalli lentokentällä ilman rintaliivejä – oho!
Italialainen malli Martina Vismara julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joissa hänen rintansa pääsevät etusijalle. Martina ei pelkää poseerata niukoissa vaatteissa ja...


Kurvikas Onlyfans-malli minimaalisissa bikineissä: biksut paljastivat kaikki kurvit!
Portlandista kotoisin oleva Samantha Krieger esittelee somessa mielellään jättimäisiä pakaroitaan, joista on muodostunut hänelle jo tietynlainen tavaramerkki. Hän on saanut...


Säätyttö lähes alastomana: sombrero peitteli kriittisiä paikkoja!
Meksikolainen säätyttö Yanet Garcia on tullut maailmalla tunnetuksi sääkanavalta, sillä katsojien on vaikea saada silmiään irti hänestä. Yanet on lassottanut...


Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?
Somessa huomiota herättänyt kaunotar Natasha Galkina julkaisee somessa usein kuvia arjestaan ja menemisistään. Hän julkaisee usein kuvia, joissa hän esittelee...


Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!
Kurvikas somemalli Mia Malkova julkaisee usein somessa kuumia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Mia näyttää viihtyvän mielellään etenkin alusvaatteissa...


Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Italialainen malli ja somevaikuttaja Ines Trocchia mainostaa Instagramissa olevansa 100 % luonnollinen. Malli julkaisee usein somessa kuvia ja videoita, joissa...


Liian pienet bikinit! Hädin tuskin peittelivät rannalla makoilevan kuumiksen povea
Somekuumis Melinda London julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita, jotka saavat seuraajien silmät leviämään. Hän ei pelkää esitellä täydellisyyttä...


Haarat auki ja paljasta pintaa! Tämä somemalli ei paljon kainostele – kuvat!
Somemalli Martina Smeraldi julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joka ihastuttaa tietysti innokkaita seuraajia. Martinan seuraajakuntaan kuuluu jo yli miljoona fania, joiden...


Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!
Italialainen somekuumis Alex Mucci ei paljon peittele. Hän julkaisee mielellään somessa kuvia ja videoita, joissa hän esittelee estottomasti paljasta pintaa....
Mainos
Urheilu


Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”
AS Roma joutui todella tiukoille Eurooppa-liigan avauskierroksella Sheriff Tiraspolin vieraana. Italialaiset nappasivat lopulta kolme pistettä, joiden arvoa kuitenkin laski Renato...


ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
Cristiano Ronaldo palasi Manchester Unitediin kaksi vuotta sitten valtavien odotusten saattelemana. Kuten hyvin tiedetään, tuhkimotarina ei saanut ManU-fanien toivomaa loppua....


Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä. Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä...


ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
Mestarien liigan huippukamppailu Bayern Münchenin ja Manchester Unitedin välillä päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen saksalaisten 4-3 voittoon. Unitedin maalivahti, Andre Onana...


NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”
Steven Stamkosin sopimustilanne junnaa paikallaan. NHL:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan kanadalaisen tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä minkäänlaista varmuutta. Stamkos myöntää olevansa...


NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?
Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu...


Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!
Rafael Nadal ja Novak Djokovic lukeutuvat maailman kaikkien aikojen parhaiden tennispelaajien joukkoon. Kahden supertähden välille on aseteltu reilusti vertailua vuosien...
Ruoka


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....


Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!
Jos haluat valmistaa lämpimän ja herkullisen keiton lounaaksi, kokeile kanakookoskeittoa. Helppo ja herkullinen kanakookoskeitto valmistuu alle puolessa tunnissa ja myös...


Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!
Kinuskiomenat uunissa ovat syksyinen herkku, joiden valmistaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ne maistuvat lähes jokaiselle ja kinuskiomenat uunissa voi tarjoilla...


Maailman paras omenapiirakka syksyyn: maittava ohje!
Mikäs olisikaan syksyisempi jälkiruoka kuin omenapiirakka? Maailman paras omenapiirakka syntyy vain alle tunnissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelevalta leipurilta....


Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta
Sienikeitto on helppo, nopea ja syksyinen ateria, jonka valmistamiseen ei mene kuin noin puoli tuntia. Sienikeitto maistuu hyvältä esimerkiksi tuoreen...


Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!
Raikas ja maukas feta-kurkkusalaatti on erinomainen kevyt lounas tai lisuke pääruokien kaveriksi. Jos feta-kurkkusalaatin tarjoaa lounaana, sen voi syödä tuoreen...


Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta
Maukas nuudelikeitto syntyy yksinkertaisella ohjeella. Nuudelikeiton voi tuunata omalaisekseen vaihtamalla esimerkiksi proteiinin kanasta katkarapuihin. Alla olemme jakaneet nuudelikeiton ohjeen, jolla...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!