Julkkikset

Sampo Kaulanen palasi Kolumbiasta: ”Tulokset yksinkertaisesti mullistavia”

Julkaistu

-

Instagram / @kaulasam

Yrittäjä Sampo Kaulanen on juuri palannut takaisin Suomeen Kolumbian reissultaan. Sampo pääsi käymään Kolumbiassa Taita Juaniton ayahuascha-hoidoissa, joihin hän otti osaa myös viime vuoden puolella.

Hän kertoo Instagramissa, kuinka mullistavia tulokset olivat.

”Palasin juuri Kolumbiasta matkalta, joka oli minulle erittäin antoisa. Olen kokenut ayahuascha-hoitojen voiman nyt kahden vuoden ajan, ja tulokset ovat olleet yksinkertaisesti mullistavia,” Sampo aloittaa.

”Minulle se on tarjonnut mielenrauhaa, auttanut pääsemään eroon addiktioista ja vahvistanut mentaalista hyvinvointiani. Tämä tuhansia vuosia vanha perinne on auttanut monia kulttuureja ja nykyaikainen tutkimus on alkanut tunnistaa sen potentiaalin,” hän jatkaa.

Sampo sanoo kuitenkin monien uudenlaisten hoitomuotojen aiheuttavan pelkoa ja epäluuloa.

”Monet ihmiset reagoivat tuntemattomaan suojautuen, kritisoiden tai jopa haukkuen. Tämä ei ole vain ayahuaschan ympärillä, vaan laajempi ilmiö. Ehkä se johtuu epävarmuudesta, peloista tai ymmärryksen puutteesta.”

Hän miettii myös, miksi niin monesti uusiin kokemuksiin ja asioihin reagoidaan negatiivisesti.

”Ehkä meidän pitäisi kysyä itseltämme, miksi reagoimme negatiivisesti uusiin ajatuksiin tai kokemuksiin. Onko kyynisyys ja katkeruus todella suoja meitä uhkaavilta asioilta, vai estääkö se meitä näkemästä maailmaa avoimin silmin? Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta olisi ihanaa, jos voisimme keskustella asioista rakentavasti, kunnioittavasti ja avoimesti.”

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments
Exit mobile version