Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Netflix tuotiin suomalaiseen vankilaan: brittiläinen ex-vanki vietti viikon Akaalla

Netflix tuotiin suomalaiseen vankilaan: brittiläinen ex-vanki vietti viikon Akaalla
Instagram / @raphaelrowefoundation

Maailman kovimman vankilat-sarjan seitsemännellä tuotantokaudella Raphael Rowe matkustaa Akaalla sijaitsevalle Kylmäkosken vankilalle.

Rowe on entinen vanki, joka oli vankilassa Iso-Britanniassa 12 vuotta murhasta, jota hän ei tehnyt. Nykyään hän vierailee vankiloissa ympäri maailman ja viettää vankiloissa viikon.

Hän vietti myös Kylmäkoskella viikon verran ja eli samanlaista elämää kuin muutkin vangit. Rowelle tehtiin vankilaan tullessa tulotarkastus huumeiden tai esimerkiksi puhelimien varalta, jonka jälkeen hän sai oman sellin.

Rowe kertoo, että Suomessa vankiloiden tarkoituksena on vankien kehittäminen ja henkilökohtainen kasvu eikä niinkään rangaistus. Kylmäkoskella vangit saavat itse hakea tukea ja apua kehitykseen, mutta siihen ei pakoteta.

Heti ensimmäisenä Rowe huomaa, kuinka hiljaista vankilassa on.

”Täällä ei ole mitään taustamelua tai huutamista,” Rowe sanoo.

Hän kertoo vankien näyttävä uhkaavilta ja häntä pelotti etenkin mennä selleihin, koska niissä ei ollut kameroita.

Hän tapasi aluksi Janin ja Tonin, jotka kertoivat hänelle vankilan säännöistä.

”Kannattaa olla oma itsensä ja pitää huolta omista asioistaan,” Jani kertoo.

Rowe sanoo jakson päätteeksi, että Kylmäkoskella oli paljon hyvää, mutta hän uskoo vankien tarvitsevan tuuppausta henkilökohtaisen kehityksen suuntaan sen sijaan, että heidän annettaisiin tehdä päätös kokonaan itse.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos