Julkkikset
Muistatko Janni Hussin BB-lookit? Tyylikkäät kuvat!

Mediapersoona Janni Hussi on tuttu niin televisiosta kuin radiosta. Tänä vuonna hän on hiljentänyt vauhtia ja mediahommat ovat jääneet vähemmälle Jannin keskittyessä kartturin hommiin.
Hiljattain Janni muisteli sosiaalisessa mediassa vuoden takaisia Big Brother Suomi-kuvauksia. Hän julkaisi Instagramissa upean kuvasarjan, jossa hän esitteli viime vuoden lookkeja.
”Vuosi sitten syyskuun ekana viikonloppuna startattiin 3kk mittainen BB matka. Huikee tuotanto kaikkinensa, kun kamerat käynnistyi ensimmäisen kerran, ne sammu vasta kun voittaja oli selvillä 13 viikkoa myöhemmin,” Janni kirjoittaa kuvasarjan yhteydessä.
Seuraajat ovat olleet harmissaan siitä, että BB:tä ei nähdä tänä vuonna.
”Suuri harmi, kun BB:tä ei tänä syksynä tulekaan,” yksi sanoo.
”Oi kunpa olisi päässyt kyttäämään tänäkin syksynä,” toinen kommentoi.
”Sarjaa seuratessani jännitin melkeinpä eniten millainen look sulla on lähetyksessä!” kolmas muistelee.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Kolminkertainen Grand Slam -voittaja oli liikaa - Emil Ruusuvuoren matka Wimbledonissa tyssäsi heti
- Janni Hussi aloitti kartturin hommat jo vuosi sitten: julkaisi tunteikkaan päivityksen
- Lähde: PSG lähellä todellista megahankintaa! - Barcan hyökkääjä nostamassa kytkintä
- Montreal nappasi toissakauden Stanley Cup-voittajan neljän vuoden diilillä!
- NHL-seuralle loistavia uutisia: Sveitsiläispistelinko pitkään jatkosopimukseen!
- Tämän kauden tilastoykkönen dominoi miesten kuulantyöntöä: “Ei kahta sanaa kuularingin kuninkaasta”
- Detroit hankki kokemusta takalinjoilleen - Yli 800:n ottelun veteraani pelinappulana
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
BB-Sofia julkaisi muokkaamattomia kuvia: ”En voi uskoa, että…”
-
Janni Hussi saa osakseen törkeää kommentointia: ”Maanantain kunniaksi immeiset…”
-
Janni Hussi näyttää kolikon kaksi puolta: taidokas kuva!
-
Janni Hussi varoittaa seuraajiaan: ”Jos näet mut joskus auton ratissa…”
-
Joel Harkimo nostalgisessa nuoruuskuvassa: tunnistatko?
-
BB-Anu liittyi Onlyfansiin: kiinteistönvälittäjästä sisällöntuottajaksi!
-
Näin vauhdikas kesä on ollut Janni Hussilla: videokompilaatio kertoo kaiken!
-
Seiska: Janni Hussi paljastaa lapsisuunnitelmat – milloin perheenlisäystä?
-
Joel Harkimo auttaa Janni Hussia pukeutumaan: onko tämä tuttua?
-
Janni Hussi nautiskeli viinistä pelkissä bikiniessä – mikä kroppa!
-
Janni Hussi aloitti kartturin hommat jo vuosi sitten: julkaisi tunteikkaan päivityksen
-
BB-Sofian surullinen päivitys: ”Lepää rauhassa”
-
Joel Harkimon hupaisa salivideo saa seuraajat ratkeamaan naurusta: video!
-
Mitä kuuluu, BB-Sofia? Sofia Tuomola julkaisi hauskan alusvaatevideon
-
Janni Hussi mokaili hotellissa: ”Harvoin tosiaan hävettää”
-
Janni Hussin matkalaukut löytyivät: tätä asiaa hän oli kaivannut!
-
Janni Hussi megatyylikkäissä Italian kuvissa: ”Täti Moonika”
-
Janni Hussin mahtava kokemus Italiassa: poliisikulkueessa ralliauton kyydissä!
-
Janni Hussin biksukuvat Italiasta: viikolle luvassa ”nuotteja ja hikisiä kilometrejä”
-
MTV Uutiset: Tähän Sointu Borg törsäsi viimeksi rahaa: ”Oli sen vörtti”
-
Janni Hussi rantautui mielenkiintoiseen paikkaan venematkalla: ”Pitää varoa…”
-
Janni Hussin ateria kummastutti: ”Katoin et se oli…”
-
Näin paljon Janni Hussi maksoi kahvista Italiassa: ”En oo koskaan juonut kahvia…”
-
Janni Hussin bikinikuvat tyrmäävät: otti aurinkoa pinkeissä biksuissa!
-
Janni Hussin ja Joel Harkimon häämatkan aktiviteeteilla hulvaton ero: video!
-
Janni Hussin ja Joel Harkimon kuvat häämatkalta – Janni hehkuu bikineissä!
-
Joel Harkimon sydäntälämmittävä sänkykuva Jannin kanssa: aww!
-
Janni Hussin häähumu päättyi lyhyeen: paljonpuhuva kuva
-
Tällaisessa asussa Leena Harkimo nähtiin Joelin ja Jannin häissä: kuva!
-
Sointu Borg ja Tomi Solonen säihkyvänä Hussin ja Harkimon häissä: kuvat!
Mainos

UEFA:n kyseenalainen päätös sai Suomen Palloliiton jyrähtämään: “Käymme asiasta vuoropuhelua”

Laulaja Eini täytti vuosia: tyylikäs synttärikuva ulkomailta!

Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!

Sabina Särkkä ei piilottele uutta rakastaan: kuvat synttäreiltä!

Iida Vainion treffipäivitys kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Norjalainen somekaunotar räjäyttää netin näillä kuvilla: vau, mikä hottis!

Elina Gustafsson ja Ansku Bergström kihloissa: ihana video!

Guardiola ottaa kantaa maajoukkuemiehen vähäiseen vastuuseen: ”Hän tuskailee joidenkin asioiden kanssa”

Aikuisviihdetähden muodot suorastaan epätodelliset: kuuma bikinikuva!

Sara Chafak esitteli pyllynsä valkoisessa uimapuvussa: oho!
Mainos
Mainos

Povipommi täysin alastomana läpinäkyvien verhojen takana – no nyt!

Maailman seksikkäin säätyttö pelkissä alusvaatteissa – huh, mikä hottis!

Alankomaalaisen peppukaunottaren paljaat pakarat lähikuvassa – katso kuva!

Brighton-luotsi uskoo kurssin kääntyvän: ”Minulla on täysi luotto pelaajiini”

NFL:n tähtisikermälle huolestuttavia uutisia voiton jälkeen – Pelinrakentaja loukkaantui

Kasvaimistaan kertonut Sara Chafak julkisi mystisen kirjoituksen

Kesä tuli syksyn keskelle: tällä ohjeella trooppinen pina colada!

Kim Sainion nuoruuskuva saa katsomaan kahdesti: ”Mitä helkkaria?”

Terveellinen lounas tai välipala: uppomunat ja parsa

Antti Tuiskun arki näyttää Espanjassa erilaiselta: upeaa elämää auringon alla
Mainos
Kuumat


Povipommi täysin alastomana läpinäkyvien verhojen takana – no nyt!
Somekuumis Jill Hardener julkaisee somessa usein paljastavaa materiaalia, joka saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän ei pelkää esitellä paljasta pintaa ja...


Maailman seksikkäin säätyttö pelkissä alusvaatteissa – huh, mikä hottis!
Meksikolaisena säätyttönä tunnetuksi tullut Yanet Garcia julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa. Yanet sai taannoin maailman...


Alankomaalaisen peppukaunottaren paljaat pakarat lähikuvassa – katso kuva!
Alankomaalainen Vera Dijkmans on tullut somessa tunnetuksi etenkin jättimäisestä pepustaan, jota hän esittelee Instagramissa varsin estottomasti. Tiukat housut ja paljastavat...


Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!
Tatuoitu somemalli Riae tunnetaan paitsi somesta, myös aikuisviihdetähtenä. Hän julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia ja paljastaa paljasta pintaa, joka jättää...


Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!
Italialainen povipommi Eva Menta ei paljon peittele. Hän julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumaa kuvamateriaalia, joka jättää hyvin vähän arvailujen varaan....


Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa – no nyt!
Italialainen somekaunotar Alex Mucci esittelee somessa mielellään etenkin uhkeaa rintavarustustaan. Alex julkaisee Instagramissa usein paljastavaa materiaalia jopa yli 8 miljoonan...


Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä – vau, mikä kroppa!
Kurvikas somemalli Antje Utgaard julkaisee usein sosiaalisessa mediassa paljastavaa kuvamateriaalia, joka saa seuraajien sukat pyörimään jaloissa. Hän viihtyy etenkin alusvaatteissa...


Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva!
Miamissa asuva somehottis Katy Jo Raelyn julkaisee Instagramissa usein kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Hän laittaa mielellään etenkin pyllynsä...


Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä – mitä ihmettä?
Amerikkalainen somemalli Kindly Myers sai taannoin maailman kuumimman sotilaan tittelin, nimittäin hän palveli taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa. Tennesseessä asuva hottis...


Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?
Somekuumis Emily Elizabeth saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän julkaisee mielellään Instagramissa kuumia kuvia ja videoita, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa....
Mainos
Urheilu


Brighton-luotsi uskoo kurssin kääntyvän: ”Minulla on täysi luotto pelaajiini”
Brightonin alkukausi on jättänyt kaksijakoisen kuvan. Aktiiviseen hyökkäyspelaamiseen luottava Seagulls-poppoo on ottanut kovia päänahkoja, mutta vastapainona on ollut myös rumia...


NFL:n tähtisikermälle huolestuttavia uutisia voiton jälkeen – Pelinrakentaja loukkaantui
NFL:n tähtisikermä Los Angeles Chargers otti kauden toisen voittonsa viikonloppuna. Las Vegas Raiders antoi tiukan vastuksen, mutta taipui lopulta pistein...


Karmea tilanne Hollannissa! – Ajaxin ottelu keskeytettiin jälleen kun maalivahtia elvytettiin kentällä
Hollannin Eredivisiessä koettiin Ajaxin ja RKC Waalwijkin välisessä ottelussa kauhun hetkiä lauantaina. Waalwijkin maalivahti Etienne Vaessen törmäsi rajusti yhteen Ajax-hyökkääjän...


Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja...


UFC-tähti avautuu raskaasta pettymyksestään: ”Se oli hyvin stressaava tilanne”
Pitkän uran vapaaottelun parissa tehnyt Stephen ’’Wonderboy’’ Thompson on jälleen tulessa joulukuun 16. päivänä. Tuolloin jenkkikonkari kohtaa Las Vegasin T-Mobile...


La Ligan huippuottelussa draamaa: ”Tällaiset asiat ovat osa jalkapalloa ja elämää”
Sergio Ramos oli La Ligan perjantain kierroksen epäonnensoturi. Kokenut puolustaja teki oman maalin Sevillan verkkoon, jonka myötä FC Barcelona nappasi...


Chilen MM-rallin voitosta taistelevalta Teemu Suniselta synkkä kommentti: ”Paljon asioita, jotka ahdistavat”
Teemu Suninen on Chilen MM-rallissa avauspäivän kuuden erikoiskokeen jälkeen hienosti toisena ja taistossa kilpailun voitosta. Hyvästä ajovireestä huolimatta mieheltä saatiin...
Ruoka


Kesä tuli syksyn keskelle: tällä ohjeella trooppinen pina colada!
Jokaisen rakastama pina colada-juoma on mahdollista valmistaa sekä alkoholillisena että alkoholittomana. Trooppinen ja herkullinen pina colada tarjoillaan tyypillisesti jäisenä kesällä...


Terveellinen lounas tai välipala: uppomunat ja parsa
Uppomunat ja parsa ovat erinomainen välipala tai kevyt lounas. Tämä terveellinen ateria syntyy myös aloittelijoilta, vaikka tarkkuutta vaaditaankin vesipyörteen tekemisessä....


Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!
Simppeliltä ja mitäänsanomattomalta vaikuttava kylmä kurkkukeitto voi yllättää maukkaudellaan ja klassisuudellaan. Vaikka kylmä kurkkukeitto voi päällepäin näyttää tylsältä, sen voi...


Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!
Terveellinen ja herkullinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein tai toimii erinomaisena lounaana. Vihersmoothie maistuu monelle ja sen voi tuunata omanlaisekseen lisäämällä...


Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka!
Perinteinen, herkullinen ja monelle maistuva italianpata on helppo valmistaa kotona. Muutamista perusaineksista syntyvä maittava italianpata onnistuu myös aloittelijoilta. Alla olemme...


Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä!
Perinteinen ja kotoisa kaalikeitto on yksinkertainen ja lämmin arkiruoka. Vähäkalorinen kaalikeitto maistuu monelle ja sen voi maustaa sopivaksi mustapippureilla ja...


Superhelpot suklaakeksit – tällä ohjeella herkkuja arkeen!
Itse kukin kaipaa silloin tällöin arkeen hieman herkkuja. Superhelpot suklaakeksit ovat hyvä vaihtoehto jälkkäriksi, juhliin, kahvin kanssa tarjottavaksi tai muuten...


Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!
Venäläinen naudanlihasta valmistettu stroganov eli beef strogranoff on suosittu ruokalaji ympäri maailmaa. Lihaisa stroganov on myös suosittu ruokalaji Suomessa ja...


Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!
Perinteinen lihakastike on erinomainen arkiruoka, jonka voi tarjoilla esimerkiksi riisin tai perunoiden kanssa. Lihakastike ja sen lisukkeet sopivat niin lounaaksi...


Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!
Kun takana on kiireinen päivä tai haluat kokata nopean lounaan keskellä päivää, nopea kanapasta on hyvä vaihtoehto. Proteiinipitoinen ja täyttävä...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Anna Abreu unohti napittaa paidan – alusvaatteet paistavat!
- Erkki Kaukonen: Iida Vainion treffipäivitys kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
- Anselmi: Snoop Dogg läppäisi Tinzeä pepulle tuhansien katsojien edessä: video!
- Tyyppi: Sofia Belórfin uudet silikonirinnat esillä Instagramissa – katso kuva
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!