Julkkikset
MTV: Tätä Kirjolla-sarjan Topi Borg odottaa treffikumppanilta: yksi piirre muita tärkeämpi

Yrittäjä Sointu Borg ja hänen veljensä Topi Borg ovat olleet viime aikoina otsikoissa paljon Ylen Kirjolla-sarjan myötä, jossa Topi on yksi päähenkilöistä. Sarjassa seurataan neljän autistisen henkilön elämää.
Topilla ei ole sosiaalista mediaa, joten monet ovat lähettäneet palautetta ja kyselyitä Topin siskon Soinnun inboxiin.
”On tullut viestejä niin ihmisiltä, jotka ovat kirjolla kuin heidän läheisiltään. Tätä on näytetty paljon kouluissa. Olen ollut aivan ällikällä lyöty. Lanseerausviikko oli raskas, koska palautetta tuli niin paljon, vaikka se olikin positiivista. Tuntui kuin olisi jäänyt hyökyaallon alle,” Sointu paljasti MTV Uutisille.
Soinnun ja Topin suhde on läheinen, mutta he ovat tutustuneet toisiinsa paremmin vasta aikuisiällä.
”Meillä on rehellinen ja aito meininki. Opin Topilta joka päivä jotakin ja Topikin varmaan oppii jotakin minulta. Taidan vähän liikaa hössöttää välillä, mutta yritän päästä siitä eroon,” Sointu sanoo.
MTV Uutiset kyseli Topilta, onko hän saanut vielä treffipyyntöjä. Toistaiseksi niitä ei ole tullut, mutta Topilla on hyvät vaatimukset ja odotukset treffiseuralle.
”Ystävystyisimme, saisimme tietää toistemme hyviä ja huonoja puolia. Ja numero yksi: hän ei saa tupakoida, ikinä,” Topi sanoo napakasti.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Tällaiset kommentit saivat Sointu Borgin padot murtumaan: "Saivat voimaan huonosti"
- Sointu Borg mukana Tanssii tähtien kanssa-kisassa: näin Topi kannustaa siskoaan
- Mitä keksii Alfa Romeo kesätaulolla? - Bottakselta suoraa puhetta tallin toimista: “Vielä on paljon petrattavaa”
- Suomi taipui lentopallon EM-kisoissa Bulgarialle - Tappiosta huolimatta mukaan tarttui paljon positiivista
- MTV Uutiset: Näin Sointu Borg kommentoi nykyisiä välejään Jaajo Linnonmaahan
- Valtavia paineita harteillaan kantava Wilma Murto paljasti kovista odotuksista: “Se tarkoittaa sitä, että..”
- MM-finaalipaikan karkaaminen kismitti Matti Mattssonia: “Paljon pettymyksiä tähän MM-matkaan”
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Sointu Borg taas Ladasta Mersuksi – juku, mikä muodonmuutos!
-
Näin upea oli Sointu Borgin samba-asu: tyrmäävä kaunotar!
-
Sointu Borgin jämäkkä tunnustus: ”Minä olen ylpeästi kaapista tullut…”
-
Sointu Borg makoili pöydällä ja nosteli jalkaansa: ”Jätän jälkeeni kaaoksen”
-
Sointu Borg jatkaa Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa: tällaiset fiilikset
-
Sointu Borg kuin kansainvälinen julkkis Trendin kannessa: mitkä kuvat!
-
Podcast: Sointu Borg kertoo, miksi ei osallistu reality-ohjelmiin
-
Sointu Borg lataa suorat sanat kilteistä ihmisistä: ”Epätoivoinen tarve…”
-
Sointu Borg haaveilee kesäisessä kuvassa: ”Tässä kohtaa alkaa se kuuluisa…”
-
Sointu Borg somessa: ”Olen tuntenut olevani loukussa”
-
Näin Sointu Borg kommentoi TTK-treeniä: ”Tunnetilat on seilannu…”
-
Sointu Borg mukana Tanssii tähtien kanssa-kisassa: näin Topi kannustaa siskoaan
-
Sointu Borgin kirja Jenni Haukion kirjan hännässä: ”Älytöntä”
-
MTV Uutiset: Sointu Borg paljasti tienestinsä: ”Huono omatunto”
-
Sointu Borg tuo esille monia vaivaavan asian: ”Tulet kiroamaan itsesi…”
-
Sointu Borgin harvinainen suihkukuva: paljasta pintaa!
-
Sointu Borg kiitollinen kesän loppumisesta: julkaisi kuumimmat kuvat kesältä
-
Sointu Borgin tärkeä viesti jokaiselle: muistuttaa, kuinka voi löytää oman polun
-
MTV Uutiset: Näin Sointu Borg kommentoi nykyisiä välejään Jaajo Linnonmaahan
-
Sointu Borg paljasti sisäisen Barbiensa: jestas, mikä muodonmuutos!
-
MTV Uutiset: Tähän Sointu Borg törsäsi viimeksi rahaa: ”Oli sen vörtti”
-
Sointu Borgilta suorat sanat kilttejä ihmisiä varten: ”Kusipäisiä oman etunsa tavoittelijoita”
-
Diili-Sointu tyrmäävissä bikineissä: rantakuvat!
-
Julkkisten Ruissi-lookit! Näin Ruisrockiin pukeuduttiin – kuvat!
-
Sointu Borgin ja Tomi Solosen yhteiskuvat saavat sydämet sulamaan: kuvat!
-
Näin Sointu Borg vietti synttäreitään: 31 vuotta kilahti mittariin
-
Sointu Borg on täynnä self-help-kulttuuria: ”Olet uppiniskainen juntti”
-
Sointu Borgin hämmästyttävä sadasosasekunnin tyylimuutos: Ladasta Mersu?
-
Sointu Borgin bikinikuvat säväyttävät! Näin hän vietti juhannusta
-
Tällaiset kommentit saivat Sointu Borgin padot murtumaan: ”Saivat voimaan huonosti”
Mainos

Erika Helin ennen ja jälkeen Botoxin: oho, mikä ero!

Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta

Erna Huskon urheilusuoritus sai tiukkaa kritiikkiä: ”Pepulleen meni”

Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!

Kohuhyökkääjän La Liga-debyytti antaa odottaa itseään: ”Meidän on oltava kärsivällisiä”

Ronnie O’Sullivan palasi voitokkaasti Kiinaan – Snooker-legenda antoi pokaalinsa pois: “Ei kiinnosta”

Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Sampo Kaulanen avautuu yrittämisen kalleudesta – oho!

Essi Unkuri alastomana takin alla? Kuva!
Mainos
Mainos

Italialaismalli lentokentällä ilman rintaliivejä – oho!

Kurvikas Onlyfans-malli minimaalisissa bikineissä: biksut paljastivat kaikki kurvit!

Säätyttö lähes alastomana: sombrero peitteli kriittisiä paikkoja!

Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”

ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”

Erika Vikman vaelluksella rakkaansa kanssa: kuvat!

Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Vappu Pimiän nostalginen raskauskuva – poseeraa yläosattomissa!

Seiska: Niko Ranta-ahon somejulkaisu herätti keskustelua – mitä on tulossa?
Mainos
Kuumat


Italialaismalli lentokentällä ilman rintaliivejä – oho!
Italialainen malli Martina Vismara julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joissa hänen rintansa pääsevät etusijalle. Martina ei pelkää poseerata niukoissa vaatteissa ja...


Kurvikas Onlyfans-malli minimaalisissa bikineissä: biksut paljastivat kaikki kurvit!
Portlandista kotoisin oleva Samantha Krieger esittelee somessa mielellään jättimäisiä pakaroitaan, joista on muodostunut hänelle jo tietynlainen tavaramerkki. Hän on saanut...


Säätyttö lähes alastomana: sombrero peitteli kriittisiä paikkoja!
Meksikolainen säätyttö Yanet Garcia on tullut maailmalla tunnetuksi sääkanavalta, sillä katsojien on vaikea saada silmiään irti hänestä. Yanet on lassottanut...


Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?
Somessa huomiota herättänyt kaunotar Natasha Galkina julkaisee somessa usein kuvia arjestaan ja menemisistään. Hän julkaisee usein kuvia, joissa hän esittelee...


Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!
Kurvikas somemalli Mia Malkova julkaisee usein somessa kuumia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Mia näyttää viihtyvän mielellään etenkin alusvaatteissa...


Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Italialainen malli ja somevaikuttaja Ines Trocchia mainostaa Instagramissa olevansa 100 % luonnollinen. Malli julkaisee usein somessa kuvia ja videoita, joissa...


Liian pienet bikinit! Hädin tuskin peittelivät rannalla makoilevan kuumiksen povea
Somekuumis Melinda London julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita, jotka saavat seuraajien silmät leviämään. Hän ei pelkää esitellä täydellisyyttä...


Haarat auki ja paljasta pintaa! Tämä somemalli ei paljon kainostele – kuvat!
Somemalli Martina Smeraldi julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joka ihastuttaa tietysti innokkaita seuraajia. Martinan seuraajakuntaan kuuluu jo yli miljoona fania, joiden...


Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!
Italialainen somekuumis Alex Mucci ei paljon peittele. Hän julkaisee mielellään somessa kuvia ja videoita, joissa hän esittelee estottomasti paljasta pintaa....


Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?
Portlandista kotoisin oleva peppukaunotar Samantha Krieger julkaisee usein somessa kuvia, joissa etenkin hänen pyllynsä pääsee parrasvaloihin. Samantha on saanut lassottua...
Mainos
Urheilu


Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”
AS Roma joutui todella tiukoille Eurooppa-liigan avauskierroksella Sheriff Tiraspolin vieraana. Italialaiset nappasivat lopulta kolme pistettä, joiden arvoa kuitenkin laski Renato...


ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
Cristiano Ronaldo palasi Manchester Unitediin kaksi vuotta sitten valtavien odotusten saattelemana. Kuten hyvin tiedetään, tuhkimotarina ei saanut ManU-fanien toivomaa loppua....


Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä. Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä...


ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
Mestarien liigan huippukamppailu Bayern Münchenin ja Manchester Unitedin välillä päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen saksalaisten 4-3 voittoon. Unitedin maalivahti, Andre Onana...


NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”
Steven Stamkosin sopimustilanne junnaa paikallaan. NHL:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan kanadalaisen tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä minkäänlaista varmuutta. Stamkos myöntää olevansa...


NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?
Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu...


Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!
Rafael Nadal ja Novak Djokovic lukeutuvat maailman kaikkien aikojen parhaiden tennispelaajien joukkoon. Kahden supertähden välille on aseteltu reilusti vertailua vuosien...
Ruoka


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....


Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!
Jos haluat valmistaa lämpimän ja herkullisen keiton lounaaksi, kokeile kanakookoskeittoa. Helppo ja herkullinen kanakookoskeitto valmistuu alle puolessa tunnissa ja myös...


Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!
Kinuskiomenat uunissa ovat syksyinen herkku, joiden valmistaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ne maistuvat lähes jokaiselle ja kinuskiomenat uunissa voi tarjoilla...


Maailman paras omenapiirakka syksyyn: maittava ohje!
Mikäs olisikaan syksyisempi jälkiruoka kuin omenapiirakka? Maailman paras omenapiirakka syntyy vain alle tunnissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelevalta leipurilta....


Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta
Sienikeitto on helppo, nopea ja syksyinen ateria, jonka valmistamiseen ei mene kuin noin puoli tuntia. Sienikeitto maistuu hyvältä esimerkiksi tuoreen...


Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!
Raikas ja maukas feta-kurkkusalaatti on erinomainen kevyt lounas tai lisuke pääruokien kaveriksi. Jos feta-kurkkusalaatin tarjoaa lounaana, sen voi syödä tuoreen...


Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta
Maukas nuudelikeitto syntyy yksinkertaisella ohjeella. Nuudelikeiton voi tuunata omalaisekseen vaihtamalla esimerkiksi proteiinin kanasta katkarapuihin. Alla olemme jakaneet nuudelikeiton ohjeen, jolla...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!