Pidetään yhteyttä
Pussit.com mainos iso

Julkkikset

Minttu Kaulanen paljasti uskomattoman yksityiskohdan lapsuudestaan: tunsi Michael Jacksonin perheen!

Minttu Kaulanen paljasti uskomattoman yksityiskohdan lapsuudestaan: tunsi Michael Jacksonin perheen!
Instagram / @metropoli_net

Radio Nova täytti toukokuussa 25 vuotta ja sen kunniaksi juontaja Suvi Hartlin on napannut juontoparikseen mielenkiintoisia henkilöitä. Tällä viikolla Hartlin ja Janne Kataja pirauttivat tv-tähti Minttu Kaulaselle.

Lähetyksessä Minttu paljasti mielenkiintoisen yksityiskohdan lapsuudestaan. Hänen lapsenvahtinaan oli nimittäin Michael Jacksonin isä Joseph Jackson.

Hartlin ei meinannut uskoa korviaan, joten Minttu joutui selittelemään asiaa tarkemmin. Hän kertoi isänsä olleen mukana musiikkibisneksessä.

”Meidän isämme oli silloin suunnilleen 70-luvulla tehnyt töitä Jacksonin faijan road-managerina vuosia ennen kuin olin edes olemassa. Siihen aikaan muusikkopiirit olivat mitä olivat, joten ihmiset pitivät tietenkin toisiinsa yhteyttä,” Kaulanen avasi.

”Kyllä, minä olen ollut katsomassa heitä (Jacksoneita). Minähän en muista tästä asiasta mitään, koska olen ollut silloin sylivauva, mutta minulle on kerrottu tällaisia legendaarisia tarinoita,” Kaulanen lisäsi.

Kaulanen kuitenkin vitsaili, ettei tämä ole hänen elämäänsä mitenkään vaikuttanut.

”On se sitten jännä, että olen täällä Äkäslompolossa tällä hetkellä siivoamassa hevosen sontaa. Eli ei tämä asia ole sillä lailla auttanut elämässäni,” Kaulanen naurahti.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos

Mainos