Julkkikset
Minttu Kaulanen kertoo, mitä visiotaulun luomisen jälkeen tapahtui – oho!

Entisen kyläkauppiaan Sampo Kaulasen vaimo Minttu Kaulanen aloitti hiljattain kiinteistövälittäjän hommat Lapissa. Hän kertoo, että haluaa olla Lapin paras kiinteistövälittäjä.
Minttu jakoi Instagramissa nostalgisen kuvan vuosien takaa ja kertoo kuvasarjan yhteydessä, että unelmien täyttyminen sai alkunsa vision boardista eli visiotaulusta.
”Ootko koskaan tehnyt ”vision board”ia? Eli taulua johon hahmotat omat unelmasi visuaalisesti esille,” Minttu kysyy.
Kun Minttu oli taannoin jumissa oman elämänsä kanssa, hän laittoi unelmansa taululle.
”Mä olin edellisessä elämässä erään kerran jumissa. Olin tyytymätön 8-16 duuniin, en ollut tyytyväinen omaan peilikuvaan ja oikeastaan elämän harmaus oli ottanut vallan. Onnen toi ainoastaan lapset,” hän paljastaa.
”Tein itselleni taulun johon kirjasin unelmat. Haluan työn jossa pääsen haastamaan itseäni ja käyttämään kahta äidinkieltäni, haluan matkustella, ja tuleva kumppani on spontaani – jos haluan maalata olkkarin, tuo unelmatyyppi kysyis millä väreillä eikä odottais et entiset olis eläneet elämänsä,” Minttu kertoo.
”Noh. Siinä meni vajaa vuosi ja kaikki oli toteutunut,” hän paljastaa.
Mintulla on nyt universumille uusi haaste.
”Nyt heitänkin Universumille toiveen koskien tätä jo hyvin alkanutta uraa. Aion olla Lapin läänin tunnetuin kiinteistökuningatar.”
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Minttu Kaulaselta yllätysuutinen: tulevaisuuden suunnitelmat julki
- Minttu Kaulasen rakkaudentäyteinen päivitys Japanista: "Huojuttu ollaan"
- Huuhkajat-tähdestä ja Lionel Messistä syntynyt melkoinen tutkapari! - Kaksikon yhteispeli keräsi ylistystä
- Uskomaton trilleri! - Otto Virtanen taisteli upeasti grand slam -pääsarjadebyytissään
- Valioliigalegenda kommentoi ManU-hylkiön tilannetta: "Paras vaihtoehto olisi luultavasti lähteä"
- Maalitykin jättisiirto lähellä? - Supertähden vaimo nähty Münchenissä
- Bostonille jälleen kova menetys! - Veteraani paketoi menestyksekkään uransa
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Maria Veitolan ystävältä pysäyttävä teksti nykyajan nuoren elämästä – lue!
-
Ina Mikkolan työ vaikuttaa tähän arkiseen asiaan: ”Ammattitauti on…”
-
Veronica Verho itkun partaalla pettymyksen edessä: ”Olen pidätellyt itkua”
-
Selena Gomez meikittömässä kuvassa: kommenttikentässä yllättävät reaktiot
-
Esko Eerikäinen rehellisenä tunteistaan: ”Kun omassa elämässä tapahtuu…”
-
Maria Kuusiluoma herkuttelee harvinaisella herkulla: ”Tää jakaa ihmiset”
-
Joalin esitteli seuraajilleen kimaltelevat hampaansa: jee vai ei?
-
Sampo Kaulanen paljasti superenergiansa salat – tästä se kumpuaa!
-
Janni Hussi näyttää kolikon kaksi puolta: taidokas kuva!
-
Christina Aguileran selfiet villitsivät fanit: upeat otokset!
-
Erna Huskon urheilusuoritus sai tiukkaa kritiikkiä: ”Pepulleen meni”
-
Pippa Laukan läpikuultava mekko ihastuttaa: kiittelee kannustamisesta
-
Roope Salmisen kuva sulattaa sydämet: katso suloinen kuva!
-
Näin upea oli Sointu Borgin samba-asu: tyrmäävä kaunotar!
-
Charlie Sheenin tytär Sami Sheen paljastavissa bikinikuvissa – ilmaiseksi!
-
Näin Sanna Marin aloittaa aamunsa – olisitko uskonut?
-
Sampo Kaulanen avautuu yrittämisen kalleudesta – oho!
-
Muistatko Shania Twainin? Tältä näyttää 58-vuotias laulajatähti!
-
Sointu Borgin jämäkkä tunnustus: ”Minä olen ylpeästi kaapista tullut…”
-
Madonna napautti limpparijättiä: ”Mainos kiellettiin heti”
-
Shakira tyrmäävässä Versacen sinisessä mekossa – hakaneulat pitelivät etumusta!
-
Laulaja Tinashen VMA-tapahtuman asu paljasti kaiken! No nyt!
-
Janni Hussi varoittaa seuraajiaan: ”Jos näet mut joskus auton ratissa…”
-
Pohjoisessa matkusteleva Rosanna Kulju muutoksen äärellä: ”Uhka vai…”
-
Erika Vikman hirvikolarissa! ”Soitin hätänumeroon”
-
Sara Sieppi hoitaa stressiä näin: paljonpuhuva kuvasarja
-
Jenni Alexandrova jakoi huolestuttavan tarinan ratikkapysäkiltä Helsingistä
-
Laura Voutilainen katoaa viikoksi: kuva!
-
Marja Hintikka täytti vuosia: kertoo, mitä hän ei halua katua
-
Tältä Katariina Juselius näytti Miss Suomi-tapahtuman punaisella matolla: kuvat!
Mainos

Erna Huskon urheilusuoritus sai tiukkaa kritiikkiä: ”Pepulleen meni”

Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!

Tässä asussa virheliike paljastaa liikaa! Kimaltelevat narut poven peittona!

Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Monipuolinen papupata valmistuu alle 30 minuutissa: ohje!

Essi Unkuri alastomana takin alla? Kuva!

Kirsi Salo sanoo suorat sanat Seiskasta: ”Lehtenä Seiska on…”

Nyt se on varmaa! – Tämä mies astuu puikkoihin Saksan maajoukkueen valmentajana: “Se on jotain erityistä”

Maria Veitolan ystävältä pysäyttävä teksti nykyajan nuoren elämästä – lue!
Mainos
Mainos

Kurvikas somemalli catwalkilla pienissä bikineissä: nyt riittää kurveja!

Suomalainen Onlyfans-hottis peppu paljaana keskellä Norjan maisemia: oho!

Huh! Aikuisviihdetähden sopimaton asu paljasti alatissin – kuva!

Playboy-tähden viettelevä pyllyvideo saa silmät vietereiksi – oho!

Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu ajautui kaaokseen! – Ottelu kesken ja rynnäkköpoliisi paikalle

Megan Fox ääninäyttelijän Mortal Kombat-pelissä: faneilta raju tuomio

Kalakeitto ilman kalaa: helppo tofukeitto sopii kasvissyöjille!

Maria Veitolan ystävältä pysäyttävä teksti nykyajan nuoren elämästä – lue!

Ylimääräisestä perunamuussista perunarieskat: testaa tätä!

Tältä näyttää pian 50-vuotias Tyra Banks – uskoisitko 50-vuotiaaksi?
Mainos
Kuumat


Kurvikas somemalli catwalkilla pienissä bikineissä: nyt riittää kurveja!
Kurvikas somehottis Jessy Ren asuu Miamissa ja julkaisee sieltä käsin tyrmäävän kuumaa materiaalia, jossa hän poseeraa mielellään paljastavissa asuissa ja...


Suomalainen Onlyfans-hottis peppu paljaana keskellä Norjan maisemia: oho!
Suomalainen Elina Tervo on sometähti ja maailmanmatkaaja, joka julkaisee seuraajien iloksi upeita kuvia ympäri maailmaa. Hän ei pelkää esitellä kuvissaan...


Huh! Aikuisviihdetähden sopimaton asu paljasti alatissin – kuva!
Aikuisviihdetähti Aletta Ocean aloitti pornonäyttelemisen jo vuonna 2006 ja hänet on sittemmin palkittu useilla alansa palkinnoilla. Vaikka Aletta tekee päivätyökseen...


Playboy-tähden viettelevä pyllyvideo saa silmät vietereiksi – oho!
Somesta tuttu povipommi Ana Lorde poseerasi taannoin miestenlehdissä, kuten Playboyssa ja Maximissa. Kuuma kaunotar julkaisee Instagramissa jatkuvasti uusia kuvia ja...


Suomalainen Onlyfans-kuumis laittoi rintoihin liikettä! Oho!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen ihastuttaa seuraajiaan Instagramissa julkaisemalla tasaisin väliajoin upeita kuvia ja videoita. Crista ei myöskään pelkää paljastaa paljasta...


Kurvikas Onlyfansin kuumis selfievideolla: kurvit loksauttavat leuat!
Somekaunotar Sophie Dee saa seuraajien päät kääntymään Instagramissa. Hän julkaisee mielellään paljastavaa materiaalia, joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Sophie on...


Ukrainan povipommin paita paljasti kaiken: museossa ilman rintaliivejä!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski on keksinyt erinomaisen tavan näyttää paljasta pintaa, mutta silti pitää Instagramin bannit loitolla. Hän nimittäin esittelee...


Kurvikas somekaunotar Miamin rannalla pylly esillä: kuin seireeni!
Yhdysvaltojen Pennsylvaniasta kotoisin oleva kurvikas somekaunotar Samantha Gangewere julkaisee mielellään Instagramissa kuvia ja videoita, jotka saavat sukat pyörimään jaloissa. Samanthaa...


Italialainen somemalli pelkässä aamutakissa ja alusvaatteissa ulkona: video!
Italialainen somekuumis Alex Mucci säväyttää seuraajiaan julkaisemalla Instagramissa paljastavia kuvia. Hän näyttää viihtyvän etenkin alusvaatteissa ja paljastavissa asuissa, jotka saavat...


Onlyfansin kuumis viilensi itseään letkulla ulkosalla: nyt on märkä video!
Sosiaalisessa mediassa seuraajiaan ihastuttava Jenna Lee saa usein faniensa silmät vietereiksi viettelevillä kuvillaan ja videoillaan. Jennaa seuraa Instagramissa jo yli...
Mainos
Urheilu


Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu ajautui kaaokseen! – Ottelu kesken ja rynnäkköpoliisi paikalle
Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu jouduttiin keskeyttämään fanien kentälle heittämien soihtujen takia. Hollannin hallitseva mestari Feyenoord matkasi Ajaxin vieraaksi Eredivisiessa...


Asiantuntijalta murska-arvio tämän päivän Valioliigan huippukamppailusta: “He tulevat teurastamaan heidät”
Valioliigassa nähdään tänään yksi kauden odotetuimmista derbyistä, kun Pohjois-Lontoon derbyssä Tottenham ja Arsenal taistelevat pisteistä. Jalkapalloasiantuntija Paul Merson ei anna...


Barcalle täydet pisteet hurjan trillerin jälkeen – La Ligassa viiden maalin jännitysnäytelmä
FC Barcelonan odotettiin vievän helpolla kolme pistettä Celta Vigoa vastaan. Hallitseva Espanjan mestari joutui kuitenkin yllättävän koville vieraitten vahvan ensimmäisen...


Puolustus vuotaa kuin seula – Ten Hag vakuuttaa: ”Emme ole huolissamme”
Manchester United on päästänyt edellisen kolmen pelin aikana peräti 10 maalia. Joukkueen manageri, Erik ten Hag myöntää tilanteen olevan kaikkea...


Onko tässä Joshuan seuraava vastustaja? – ”Minulla on yksi nimi listallani…”
Nyrkkeilypromoottori Eddie Hearn vahvistaa, että eri tapahtumanjärjestäjät ovat tehneet tarjouksia Anthony Joshuan ja Deontay Wilderin välisestä ottelusta. Matchroomin promoottori, Eddie...


Nyt se on varmaa! – Tämä mies astuu puikkoihin Saksan maajoukkueen valmentajana: “Se on jotain erityistä”
Saksan jalkapallomaajoukkueen uudeksi valmentajaksi on nimetty Julian Nagelsmann. Nagelsmann korvaa potkut saaneen Hansi Flickin. Saksan jalkapallomaajoukkue on viime vuodet laahannut...


Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”
AS Roma joutui todella tiukoille Eurooppa-liigan avauskierroksella Sheriff Tiraspolin vieraana. Italialaiset nappasivat lopulta kolme pistettä, joiden arvoa kuitenkin laski Renato...
Ruoka


Kalakeitto ilman kalaa: helppo tofukeitto sopii kasvissyöjille!
Jos etsit hyvää kasvisruokavaihtoehtoa, tofukeitto voi olla testaamisen arvoinen ateria. Kalakeitto ilma kalaa, eli tofukeitto ja maukkaat kasvikset, on täyttävä...


Ylimääräisestä perunamuussista perunarieskat: testaa tätä!
Jos perunamuussia jää pääruoasta yli, voit valmistaa siitä helpot ja herkulliset perunarieskat. Ne voi tarjoilla heti lämpimänä tai ne voi...


Monipuolinen papupata valmistuu alle 30 minuutissa: ohje!
Todella helppo ja monipuolinen papupata valmistuu vain alle puolessa tunnissa ja sen voi tarjoilla esimerkiksi tortillojen täytteenä tai riisin tai...


Helppo ja vegaaninen tofukokkeli aamupalaksi: testaa tätä!
Herkullinen, helppo ja vegaaninen tofukokkeli valmistuu vain noin vartissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tofukokkelin voi syödä sinällään tai...


Marjainen mustikkasangria illanistujaisiin: testaa tätä ohjetta!
Marjainen ja maittava mustikkasangria on hyvää vaihtelua perinteiseen sangriaan ja sen valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Voit käyttää valmistuksessa joko...


Superhelppo tonnikalakastike spagettiin tai lasagneen – kokeile!
Superhelppo ja nopea tonnikalakastike on kiireisen arjen pelastus. Sen voi valmistaa vain muutamissa minuuteissa ja tarjoilla esimerkiksi spagetin kanssa. Sitä...


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!