Julkkikset
Laulaja Evelina sai autismikirjon diagnoosin: ”En odota erityiskohtelua”

Artisti Evelina kertoi Roope Salmisen luotsaamassa Kolme käännekohtaa-podcastissa saaneensa viime syksynä autismikirjon diagnoosin.
Evelina puhui asiasta podcastissa sekä omassa Instagramissaan.
”Eli tadaa! Tältä(kin) autismi voi näyttää,” Evelina sanoo somessa.
Evelina sanoo, ettei diagnoosilla ole kuitenkaan väliä.
”Sinänsä diagnoosilla ei ole juuri väliä muille kuin mulle itselleni. Autismi ei ole sairaus, sitä ei hoideta, siitä ei hankkiuduta eroon ja tein mitä vaan niin autisti olen kunnes kuolen. Diagnoosi on vain lisätietoa mulle itselleni, yksi mahdollinen selitys sille miksi musta tuntuu siltä miltä musta tuntuu.”
”En odota erityiskohtelua tai toivo extrakärsivällisyyttä tai muutenkaan oleta maailman välittömästi mukautuvan siihen mitä mun aivoissa tapahtuu tai ei tapahdu. Autismi on kirjo ja mun piirteet on sellaisia että mun tarve tuelle ja avulle on melko pientä (kirjo on todella laaja ja monet kirjolla olevat todellakin ansaitsevat ja tarvitsevat järjestelyjä),” Evelina lisää.
Hän sanoo, ettei kerro asiasta siksi, että haluaisi ihmisten suhtautuvan häneen uudella tavalla.
”Haluan kertoa tästä julkisesti kahdesta syystä: diagnoosi oli valtava käännekohta mulle ja tottakai iso osa mua, joten olisi tuntunut valheelliselta jättää se käsittelemättä mun elämää tarkastelevassa podissa. Ja lisäksi toivon, että mitä useampi ihminen kertoo diagnoosistaan julkisesti niin sitä useampi ihminen huomaa, että neuroepätyypillisiä henkilöitä on itse asiassa heidän ympärillään vaikka kuinka paljon ja se on turvallista ja normaalia,” Evelina sanoo.
Seuraajat ovat tukeneet Evelinaa hänen julkaisunsa kommenttikentässä ja kehuneet hänen rohkeuttaan puhua asiasta.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- Evelina paljasti pakaransa pienissä shortseissa: kuva hullaannutti seuraajat
- Tapparan joukkue veti herneen nenään Iida Vainion ilmestymisestä peliin: somekohu valmis
- Arsenalille loistavia uutisia: Artetan luottomies jatkaa Emiratesilla
- Shirly Karvinen otti kielikorun kolmesti: turhauttava tarina Tiktokissa
- Evelinan uusi hiustyyli! Punaiset hiukset kestivät vain hetken, kunnes...
- Krista Pärmäkoski jakoi odotetun uutisen - “Tuntuu pahalta”
- Evelina ihastutti seuraajiaan ravintolassa: hiukset saivat kehuvyöryn
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Näin Evelina vietti synttäreitään: mittariin kilahti 28 vuotta
-
Tämän takia Sointu Borg ei kutsu toimittajia kotiin – mielenkiintoinen syy
-
Podcast: Henna Kalinainen varoittaa laihdutuspiikistä: surullinen lopputulos
-
IS: Näin Janni Hussi ja Sointu Borg käsittelevät somekritiikkiä – paljonpuhuvat vastaukset
-
MTV: Niko Saarisen hampaat kiinnostavat: tätä toimenpidettä hammaslääkäri ei tehnyt
-
Evelina toipuu leikkauksesta: ”Koht henki kulkee”
-
MTV Uutiset: Näin Janni Hussin ja Sointu Borgin podcast sai alkunsa
-
Evelina paljasti pakaransa pienissä shortseissa: kuva hullaannutti seuraajat
-
Laulaja Evelinan napakka kommentti sähköpotkulaudoista: paljonpuhuva avautuminen
-
Podcast: Anne Kukkohovi paljastaa, mistä pitää sängyssä – ja mikä ei ole hänen juttunsa
-
Sini Sabotage paljasti kamalimman seksikokemuksensa: älä tee tätä sängyssä
-
MTV: Tätä Kirjolla-sarjan Topi Borg odottaa treffikumppanilta: yksi piirre muita tärkeämpi
-
Janni Hussi ja Shirly Karvinen jättivät radiojuonnot samasta syystä: Janni avautuu podcastissa
-
Hannele Lauri paljasti kätevän tyyliniksin: myös laulaja Evelina hyödyntää tätä!
-
Niko Saarisen tuntemukset ensiasunnon ostamisesta olivat yllättävät: ei tunne onnellisuutta
-
Tältä laulaja Evelina näyttää ilman meikkiä: ”Some on huijaus”
-
Nämä hälytysmerkit kertovat Diili-Soinnulle, kun on aika hidastaa: ”Pelkkää sumua”
-
MTV: Tämän takia vuoden radiojuontajan pystin voittanut Niko Saarinen jätti armeijan kesken
-
Sointu Borgin nostalginen kuva Topi-veljestä sai somen sydämet sulamaan: katso kuva!
-
Laulaja Evelinan haastava kevät: lähikuva ällöttävästä operaatiosta
-
Sara Sieppi täräytti napakan mielipiteensä somesisältöä tuottavasta kaimastaan, Sara Parikasta
-
Pornotähti kiidätettiin sairaalaan tunnin mittaisten kuvausten jälkeen: totuus paljastui
-
Podcast: Tämän takia Rosanna Kulju feikkasi orgasmin: ”Make it stop”
-
Podcast: Näin paljon Erika Helin tienaa Onlyfansista kuukaudessa: ”Toihan on vuosipalkka”
-
Evelina ihastutti seuraajiaan ravintolassa: hiukset saivat kehuvyöryn
-
Podcast: Janni Hussi stalkkerin kohteena: karmiva viesti sai Hussin soittamaan poliisit
-
Sergey Hilman paljasti hirveimmän kohtaamansa julkkiksen: ”Oli livenä ihan…”
-
Pandoran lipas auki: Sointu Borg pyysi lähettämään viestejä WhatsAppiin
-
Sointu Borgin räppinimi naurattaa somessa: ”Kiljun tälle”
-
Roope Salmisen silmänaluset herättivät hilpeyttä: ”Näyttää rokkarilta ilman meikkiä”
Mainos

Somevaikuttaja ei piilottele vatsamakkaroitaan: seuraajat huomasivat yhden asian

Kiira Korven yllättävä tyylimuutos: ”Olin tarpeeksi rohkea”

Mätiä ja smetanaa eri tyyleillä voi nauttia leivän päällisenä tai muuten vain: ohje!

Katso: Erna Husko turhaantui faneihinsa: ”Koko ajan joku tulee häiritsemään”

Kolmioleivät ovat loistava eväs ja niistä voi tehdä omanlaisia: tässä ohje!

Seiska: Hannele Lauri kiidätettiin sairaalaan: leikkauksen komplikaatio äityi pahaksi

Isopeppuinen somekaunotar tiukoissa treenishortseissa: video!

Maittava makaroonisalaatti lounaaksi tai grilliruokien lisukkeeksi: helppo ohje!

Somehottikset kuin seksikkäät palomiehet: nyt riittää kurveja!

Maailman suurimman pyllyn haluava Natasha Crown minishortseissa: video!
Mainos
Mainos

Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!

Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!

Laulaja Pinkin alastonkuva somessa sörkkii Instagramin rajoja: kuva!

Lola Odusogan uhkea kuva Espanjasta sai upean vastaanoton: katso kuva!

Maria Nordin yllätti: tämän takia hän on nyt vähemmän somessa

Erna Husko bikineissä Kreikassa: nämä kuvat saavat fanit kinuamaan Onlyfansia

Uuden rakkaan löytänyt Erika Vikman sydämellisellä tuulella: ihana kirjoitus faneille

Jucci Hellström sai väärän diagnoosin: ”Henkisesti kuolin sillä hetkellä”

Suvi Hartlin lomatunnelmissa: näin Suvi juhli loman alkua

Miss Helsinki Inna Tähtinen paljasti salaisuuden varpaankynsistään – hauska fakta
Mainos
Kuumat


Onlyfans-hottiksen pylly heilui valkoisessa alusasussa: hypnotisoiva video!
Somehottis Francia James saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Kuuma kaunotar on saanut kalastettua itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Muodokkaan somekuumiksen stringibikinit imeytyivät pakaroiden väliin: kuva!
Somekuumis Samantha Krieger saa seuraajiensa leuat loksahtamaan upeilla kuvillaan. Hän esittelee etenkin mielellään jättimäistä pyllyään, jonka hän läppäisee tiskiin poseeraten...


Playboy-hottis heilutteli melonejaan minimaalisessa topissa: video!
Playboyssa ja Maximissakin taannoin poseerannut miesten päiväuni Ana Lorde ihastuttaa seuraajiaan nykyään sosiaalisessa mediassa ja jättää heidät sanattomaksi upeilla julkaisuillaan....


19-vuotias pyllyjulkkis pelkässä t-paidassa: unohti housut!
19-vuotias teksasilainen pyllykaunotar Tayler Hills saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 4,6 miljoonaa seuraajaa Instagramissa...


Amerikkalainen DJ täysin alasti somevideolla: pelkkä kevyt paita pepun peittona!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Charly...


Onlyfans-tähdet alusasuissa kukkakimput käsissään: jestas, mikä video!
Somekuumis Francia James on saanut kalastettua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Hän ihastuttaa seuraajiaan...


Italialainen somekuumis ohuttakin ohuemmassa bodyssä: kaikki paistaa läpi!
Italialainen somekuumis Alex Mucci saa seuraajiensa leuat loksahtamaan kuumilla somekuvillaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 7 miljoonaa seuraajaa,...


Tältä Onlyfans-kuumis Crista Jaatinen näyttää tennisasussa: kuvat ja video!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen tunnetaan etenkin menestyksekkäästä Onlyfansistään. Hän ihastuttaa yli 40 000 seuraajaansa Instagramissa julkaisemalla jatkuvasti kuumaa materiaalia itsestään...


Tatuoitu somekuumis esitteli kroppansa alusvaatteisillaan: nännit vilahtavat – video!
Somehottis Jill Hardener jättää seuraajat sanattomaksi upeilla kuvillaan. Jilliä seuraa Instagramissa jo yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina kieli...


Ukrainan povipommi tankkasi autoa Shellillä tissit paljaana: kuvat!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän on kerännyt itselleen jo yli 3,9 miljoonaa seuraajaa somessa ja fanien...
Mainos
Urheilu


Finaaliin valmistautuvalta West Ham-kapteenilta mielenkiintoisia kommentteja: ”Ollakseni rehellinen…”
West Hamia vielä toistaiseksi edustava Declan Rice, 24, kertoo keskittymisensä olevan vain ja ainoastaan Konferenssiliigan finaalissa. Englantilaisen uskotaan pelaavan viimeistä...


Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
Päättyneellä valioliigakaudella upeita otteita esittänyt Newcastlen Bruno Guimaraes on siirtohuhujen kohteena. Brassitaiturin perässä on useampi La Liga-seura, mutta kiinnostusta riittää...


Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
Chelsea ja Manchester City ovat käynnistäneet alustavat neuvottelut Mateo Kovacicin siirtymisestä Etihadille. Lontoolaisjoukkue Chelsean keskikenttäpelaaja, Mateo Kovacic, 29, on herättänyt...


PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!
Jose Mourinhon jatkon AS Roman peräsimessä uskotaan olevan pitkälti kiinni tänään pelattavan Eurooppa-liigan finaalin lopputuloksesta. Roma-pomo, Tiago Pinto, oli suhteellisen...


Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”
Athletic Bilbaon Ander Herrera varoittaa entistä seuraansa Manchester Unitedia eksymästä väärille poluille kesän siirtomarkkinoilla. Unitediin on linkitetty useita korkean profiilin...


Lähde: Real Madridin tähtihyökkääjä seuraamassa Ronaldon jalanjäljissä – Päätös jo syntynyt
Nähdäänkö ensi kaudella Real-tähtien jälleennäkeminen Saudi-Arabian liigassa? Real Madridin Karim Benzema on saanut useiden lähteiden mukaan valtaisan tarjouksen Saudi-Arbiasta. Miehelle...


Jälleen yksi pysti jaossa! Eurooppa-liigan finaali pelataan huomenna: ”Etu ei ole kummankaan puolella”
Eurooppa-liiga on edennyt finaalivaiheeseen ja jäljellä on kilpailun kaksi parasta joukkuetta. Sevilla-luotsi, Jose Luis Mendilibar uskoo, että AS Roma tulee...
Ruoka


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Sirpa: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko