Pidetään yhteyttä
Pussit.com

Julkkikset

Jukka Hildénin uusi kirja: Hildén paljastaa elämänsä kamalimman kokemuksen

Jukka Hildénin uusi kirja: Hildén paljastaa elämänsä kamalimman kokemuksen
Instagram / Jukka Hildén

Duudsoneistakin tuttu Jukka Hildén julkaisi hiljattain oman kirjansa nimeltään Kivun perintö. Kirjassa hän kertoo avoimesti elämästään monelta kannalta.

Hän kertoo kirjassa muun muassa avioerostaan. Vuonna 2018 hän erosi entisestä vaimostaan Outista.

”Kun avioliitto ja parisuhde päättyy, erokeskustelu on melkein liian monen tunteen kirvoittama. Siihen liittyy niin paljon unelmista luopumista ja pakottavaa muutosta. Ei voi pahempaa hetkeä olla. Paitsi yksi. Erosta kertominen lapsille,” Jukka kuvailee.

”Se oli siihenastisessa elämässäni hirvein hetki, maailman kauhein kokemus.”

Jukka ja Outi kertoivat lapsilleen erosta yhdessä. Nuorempi lapsi oli tuolloin neljä ja vanhempi kuusi.

”Vanhempi lapsemme meni mahalleen sängylle ja hakkasi ja potki sitä sänkyä. Sitä kesti ja kesti, kaksi tuntia. Hän toisti vain: ”Perukaa päätös, perukaa päätös.” Meidän oli seistävä siinä, otettava vastuu teoistamme ja muistettava, että me olemme aikuisia ja tiedämme, että näin on parempi. Nyt pystyn jo joskus puhumaan tästä itkemättä,” Jukka kuvailee.

Jukka on naimisissa Chachi Hildénin kanssa nykyään, mutta hän rakastaa edelleen ex-vaimoaan.

”Kyllä, rakastan edelleen ex-vaimoani. Olemme jakaneet elämäämme 19 vuotta, ja olemme toisillemme edelleen tärkeitä. Olemme menneet monen hyvän ja huonon asian läpi. Olemme nähneet niin paljon yhdessä,” Jukka kertoo kirjassa.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

PitbullSPINS.com tarjoaa: 21 ilmaiskierrosta ilman talletusta

  • Lunasta pelkällä rekisteröitymisellä 21 ilmaiskierrosta 21 Casinolle!
  • Ensimmäisestä talletuksesta jopa 121% bonus 300€ asti
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos

Mainos