Julkkikset
Janni Hussi ja Shirly Karvinen jättivät radiojuonnot samasta syystä: Janni avautuu podcastissa

Moni muistaa, kuinka radiojuontaja Shirly Karvinen lopetti juontohommat viime vuoden puolella. Shirly kertoi sittemmin sosiaalisessa mediassa syyn lopettamiseen olleen uupumus ja loppuunpalaminen.
Myös radiojuontaja Janni Hussi päätti hiljattain lopettaa radiohommat Aamulypsyssä samaisesta syystä.
”Vaikka radiotyö on mielekäs ja äärimmäisen rakas ja sitä saa tehdä vielä ihan mielettömien tyyppien kanssa, voi joskus kokonaisuus silti käydä liian kuormittavaksi,” Janni sanoi Instagramissa.
Janni kertoi asiasta tarkemmin podcastissa Sana on vapaa, jota hän luotsaa Sointu Borgin kanssa.
”Minun oli pakko tehdä ratkaisu, mikä oli jopa kipeä, koska radio oli minulle niin rakas, tärkeä ja mielekäs työ. Aloin tunnistamaan merkkejä siitä, kun on posotettu monta vuotta vitosvaihteella. Nyt olisi aika keventää,” Janni sanoo podcastissa.
Jannilla onkin ollut monta rautaa tulessa, nimittäin hän on toiminut muun muassa radiojuontajana, kartturina ralleissa sekä Big Brotherin juontohommissa.
Hän sanoi, että loppuun palaminen alkoi näkyä erilaisina oireina. Hän ei jaksanut kiinnostua urheilusta eikä edes uudesta moottoriurheiluharrastuksestaan samalla tavalla kuin ennen. Hän myös hengästyi nopeammin ja leposyke oli tavallista korkeampi.
”Pinna pikkasen liian kireällä, ei ole antaa itsestä mitään lähipiirille ja yleinen sumu, joka alkaa verhona laskeutua. Et ole ihan läsnä tilanteissa,” Janni sanoo.
Nyt kalenterissa on paljon tyhjää ja sehän Jannille sopii.
”Olen todella monta vuotta ollut yhtä kuin työminä. Se on täyttänyt minun kalenterin, arjen ja vapaa-ajan. Jossain vaiheessa se on sekoittunut, että minä ja työ ei ollakaan sama asia.”
”Luulen, että tästä tulee aika mielenkiintoinen matka itseensä.”
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Valioliiga-tähti paljasti hirveyksiä lapsuudestaan: “Tukeuduin asioihin, jotka vahingoittivat minua”
- Janni Hussi aloitti kartturin hommat jo vuosi sitten: julkaisi tunteikkaan päivityksen
- Supertähti Neymar laukoi kovaa tekstiä entisen seuran faneja kohtaan: “Elimme Messin kanssa läpi helvetin”
- Shirly Karvisen jämäkkä mielipide Suomen tilanteesta: "Jos meidän maan johto..."
- Entinen NHL-tähti povaa Bruinsille vahvaa kautta: "Heillä on kasassa hyvä kokonaisuus"
- Joko vihdoin, Harry Kane? - Bayern München lyönyt pöytään hurjan tarjouksen!
- Todellista seurauskollisuutta: Kingsille loistavia uutisia sopimusrintamalta
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Tuplakääk-podcastin juontajat avasivat taas suunsa: ”Tiistain jaksossa…”
-
Iida Ketola latasi suorat sanat Archie Cruzista ja Tuplakääk-podcastista!
-
Tuplakääk-podcastin uusin jakso poistettiin: Jodel paukkuu kommenteista
-
Janni Hussi saa osakseen törkeää kommentointia: ”Maanantain kunniaksi immeiset…”
-
Shirly Karvisen koirakaverit sulattavat sydämet: tältä näyttää Penan uusi kaveri
-
Janni Hussi näyttää kolikon kaksi puolta: taidokas kuva!
-
Janni Hussi varoittaa seuraajiaan: ”Jos näet mut joskus auton ratissa…”
-
Pohjoisessa matkusteleva Rosanna Kulju muutoksen äärellä: ”Uhka vai…”
-
Sergey Hilman ja Sini Sabotage alastonkuvassa: ”Elämäni suurempia unelmia”
-
Joel Harkimo nostalgisessa nuoruuskuvassa: tunnistatko?
-
Muistatko Janni Hussin BB-lookit? Tyylikkäät kuvat!
-
Podcast: Sointu Borg kertoo, miksi ei osallistu reality-ohjelmiin
-
Shirly Karvinen täytti vuosia: tyylikäs synttärikuva!
-
Näin vauhdikas kesä on ollut Janni Hussilla: videokompilaatio kertoo kaiken!
-
Shirly Karvinen miettii naisten ikääntymistä: ”Ihanku 30-vuotias olis…”
-
Seiska: Janni Hussi paljastaa lapsisuunnitelmat – milloin perheenlisäystä?
-
Joel Harkimo auttaa Janni Hussia pukeutumaan: onko tämä tuttua?
-
Janni Hussi nautiskeli viinistä pelkissä bikiniessä – mikä kroppa!
-
Janni Hussi aloitti kartturin hommat jo vuosi sitten: julkaisi tunteikkaan päivityksen
-
Shirly Karvisen ja Sannin tuore festarikuva ihastuttaa: katso kuva Flowsta!
-
Joel Harkimon hupaisa salivideo saa seuraajat ratkeamaan naurusta: video!
-
Sanni julkaisi nostalgisen kuvan! Tunnistatko popparia?
-
Tältä suomalaisen somejulkkisten Kreikan loma näyttää! Katso hulppeat kuvat!
-
Näin upeana Rosanna Kulju on viettänyt Kreikan lomaa: mukana bikinikuva!
-
Podcast: Shirly Karvisen käytännöllinen vinkki viinisiepoille: näin selätät krapulan
-
Sara Siepin upeat lomakuvat Mykonokselta – mukana liuta somejulkkiksia!
-
Janni Hussi mokaili hotellissa: ”Harvoin tosiaan hävettää”
-
Shirly Karvinen kohtasi kummallisen ongelman Kreikan lomalla
-
Janni Hussin matkalaukut löytyivät: tätä asiaa hän oli kaivannut!
-
Janni Hussi megatyylikkäissä Italian kuvissa: ”Täti Moonika”
Mainos

Iida Vainio hääpuvussa! Tyrmäävä kuva tulevasta morsiamesta

Tältä näyttää pian 50-vuotias Tyra Banks – uskoisitko 50-vuotiaaksi?

Konsta Hietasen kotileikit sisältävät draamaa: ”Katotaan, miten tää ratkee”

Noora Fagerströmiltä tiukkaa palautetta bussikuskeille: ”Inhottavaa”

Instagramin suosikkihottis alusvaatteissa selfiekuvissa: oho, mitkä kuvat!

Alina Voronkova karistaa Suomen pölyt jaloistaan: ”Lähtö lähestyy”

Sointu Borgin TTK-treenit jumittavat: ”En saatana luovuta”

Marika Fingerroosin paljastava vessakuva ihastuttaa: katso kuva!

Maailman kuumin sotilas vietti synttäreitä alusasussa: oho!

Kuinka valmistaa mausteiset veneperunat? Tästä mahtava lisuke ruokiin!
Mainos
Mainos

Tampa Baylle järkyttäviä uutisia! – Ykköskassari pitkälle sairauslomalle!

Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!

Rosa-Maria Ryyti peppua halaavassa mekossa ja saappaissa: video!

Tuplakääk-podcastin juontajat avasivat taas suunsa: ”Tiistain jaksossa…”

Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!

Erna Husko oppi katalasta virheestään: ”Koko viime viikon sängyn pohjalla”

Anna Abreu lähetti terveisiä vaatehuoneesta: tältä näyttää ”sotkuinen” vaatehuone

Supermalli Joy Corrigan muutti elämänsä – tältä hän näyttää!

Tältä maailman kuumin vanki Jeremy Meeks näyttää nykyään – oho!

Noora Fagerströmiltä tiukkaa palautetta bussikuskeille: ”Inhottavaa”
Mainos
Kuumat


Dubain Onlyfans-kaunottaren rinnat kuin ilmapallot – jestas sentään!
Dubaissa asuva somekuumis Yvonne Bar saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Yvonne julkaisee usein innokkaiden seuraajien iloksi kuvamateriaalia, jossa hän esittelee täydellisyyttä...


Jättipyllyinen somehottis tiukassa kokovartalobodyssä – pylly vain hyllyy!
Portlandista kotoisin oleva pyllyjulkkis Samantha Krieger julkaisee usein Instagramissaan kuvia ja videoita, joissa hän esittelee muhkeita kurvejaan. Yli 5 miljoonaa...


Povipommi kävi postilaatikolla pelkissä alusvaatteissa: video!
Ukrainasta kotoisin oleva povipommi Louisa Khovanski julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumia kuvia, joissa hän poseeraa vähäpukeisena ja esittelee paljasta pintaa....


Suomalainen OF-kuumis lateksiasussa ja pupun korvissa – video!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen julkaisee Instagramissa usein rohkeaa materiaalia, jossa hän esittelee paljasta pintaa. Cristaa seuraa Instagramissa reilu 40 000...


Italialaismalli ja ystävät esittelivät pyllyvaot: herranjestas!
Italialainen povipommi Eva Menta julkaisee somessa usein kuvia, joissa hän esittelee etenkin paljaita rintoja. Hän pukeutuu mielellään niukkoihin asuihin ja...


Savonlinnan povipommin rinnat pursuilivat pienestä mekosta: jestas!
Savonlinnasta kotoisin oleva povipommi Pasha Pozdniakova oli ensimmäinen suomalainen pluskoon malli, joka pääsi poseeraamaan Playboyssa. Kaunotar julkaisi aikaisemmin tänä vuonna...


Kuuma striimaaja esitteli pyllynsä lähietäisyydeltä – video paljastaa pepun!
24-vuotias sometähti Jenna Twitch julkaisee somessa usein paljastavaa kuvamateriaalia, jossa hän esittelee etenkin muhkeaa peppuaan. Jenna on kanadalainen striimaaja ja...


Kurvikas somemalli cowboy-buutseissa ja minishortseissa: no nyt!
Kurvikas sometähti Mia Malkova julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumaa kuvamateriaalia, jossa hän esittelee paljasta pintaa. Miaa seuraa Instagramissa jo yli...


Povipommit tuhmissa koulutytön asuissa paidat auki: tämä saa silmät vietereiksi!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumia kuvia, joissa hän paljastaa paljasta pintaa. Louisaa seuraa Instagramissa jo yli...


Kurvikas somekaunotar vesiskootterilla pakarat esillä: kuva!
Australiassa asuva somehottis Ellie-Jean Coffey julkaisee usein seuraajiensa iloksi vähäpukeisia kuvia, jotka saavat silmät vietereiksi. Ellie harrastaa surffausta ja hänet...
Mainos
Urheilu


Tampa Baylle järkyttäviä uutisia! – Ykköskassari pitkälle sairauslomalle!
NHL:n kestomenestyjä Tampa Bay Lightning on saanut surkeita uutisia uuden kauden kynnyksellä. Joukkueen monivuotisen ykköstorjujan Andrei Vasilevskiyn selkävamma vaatii leikkaushoitoa,...


Tuhansia euroja pulittaneille faneille karu pettymys – Messi seurasi katsomosta joukkueensa pettymystä
Lionel Messin ja Robert Taylorin Inter Miami kärsi viime yönä Suomen aikaa karvaan 2-1 finaalitappion US Open Cupin finaalissa Houston...


Manchester City laulukuoroon Englannin liigacupissa! – Newcastle oli vaadittavan maalin verran parempi
Manchester City kärsi kauden ensimmäisen tappionsa, hävittyään Englannin liigacupin kolmannella kierroksella Newcastle Unitedille 1-0. Yksi asia on jo tässä vaiheessa...


Siirtopommi! – Pistelinko vaihtaa maisemaa: Jimmy Butlerilta ryöpytys NBA:n suuntaan
Milwaukee Bucks löi kaikki NBA-fanit ällikällä tehtyään sopimuksen Damian Lillardin kanssa. Portland Trail Blazersin monivuotinen supertähti raapusti nimensä sopimukseen keskiviikon...


Kari Jaloselle pedataan huippupestiä! – Tästä syystä mies ei huhujen mukaan ole tarjoukseen tarttumassa
Tsekin suurseura HC Kometa Brno haluaa lähteiden mukaan Kari Jalosen seuraavaksi valmentajakseen. Kari Jaloselle on lähteiden mukaan tarjottu valmentajan paikkaa...


UEFA:n kyseenalainen päätös sai Suomen Palloliiton jyrähtämään: “Käymme asiasta vuoropuhelua”
Euroopan jalkapalloliitto eli UEFA ilmoitti tiistaina toivottavansa Venäjän alle 17-vuotiaiden maajoukkueet tervetulleiksi takaisin kilpailuihinsa. Päätös poiki Suomen Palloliitolta tiukan vastauksen...


Oman joukkueen pilkka oli liikaa? – Napolin hyökkääjätähdeltä paljonpuhuva reaktio
Napolin tähti Victor Osimhen on päätynyt kovaan ratkaisuun, kun nigerialaisen matka näyttää väistämättä pois italialaisseurasta. Victor Osimhen joutui oman seuransa...
Ruoka


Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!
Perinteinen lihakastike on erinomainen arkiruoka, jonka voi tarjoilla esimerkiksi riisin tai perunoiden kanssa. Lihakastike ja sen lisukkeet sopivat niin lounaaksi...


Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!
Kun takana on kiireinen päivä tai haluat kokata nopean lounaan keskellä päivää, nopea kanapasta on hyvä vaihtoehto. Proteiinipitoinen ja täyttävä...


Kuinka valmistaa mausteiset veneperunat? Tästä mahtava lisuke ruokiin!
Helpot ja mausteiset veneperunat sopivat lisukkeeksi lähes mihin tahansa ruokaan. Ne ovat maukas lisuke sekä liha-, kana-, kala- että grilliruokiin...


Vegaaninen ratatouille soijarouheella – kokeile yksinkertaista ohjetta!
Vegaaninen ratatouille on erinomainen lounas tai illallinen ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Ratatouillen voi valmistaa soijarouheen kera, jolloin saat...


Juustopasta pekonilla: täyttävä ja maittava illallinen!
Juustopasta pekonilla on herkullinen, täyttävä ja maittava illallinen, jonka valmistaminen on nopeaa ja joka luonnistuu myös aloittelijoilta. Vain noin vartissa...


Herkullinen sienirisotto – valmistuu myös metsäsienistä!
Sienirisotto on helppo valmistaa ja se sopii myös kasvissyöjille. Syksyllä kerätyistä sienistä saa valmistettua herkullisen sienirisoton, joten itse kerätyt sienet...


Vihreän vehreä parsasalaatti lounaaksi: kokeile itse!
Vaikka parsa ei ehkä ole kaikkien lempparivihannes, se on erinomainen aines salaatin seassa. Parsasalaatti on raikas ja helppo valmistaa ja...


Monipuoliset ja syksyiset kaneliomenat jogurtteihin ja puuroihin – ohje!
Kaneliomenat on helppo valmistaa ja ne ovat syksyinen lisuke, jota voi nauttia esimerkiksi jogurtin kanssa. Myös kaura- tai riisipuuro maistuvat...


Kalakeitto ilman kalaa: helppo tofukeitto sopii kasvissyöjille!
Jos etsit hyvää kasvisruokavaihtoehtoa, tofukeitto voi olla testaamisen arvoinen ateria. Kalakeitto ilma kalaa, eli tofukeitto ja maukkaat kasvikset, on täyttävä...


Ylimääräisestä perunamuussista perunarieskat: testaa tätä!
Jos perunamuussia jää pääruoasta yli, voit valmistaa siitä helpot ja herkulliset perunarieskat. Ne voi tarjoilla heti lämpimänä tai ne voi...
Mainos
Uudet kommentit
- Tyyppi: Sofia Belórfin uudet silikonirinnat esillä Instagramissa – katso kuva
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”