Pidetään yhteyttä

Julkkikset

IL: Salkkareiden Timo Jurkka paljasti kummallisen riippuvuutensa: tätä ei ole ihan kaikilla

IL: Salkkareiden Timo Jurkka paljasti kummallisen riippuvuutensa: tätä ei ole ihan kaikilla
Instagram / @salkkaritkuvia

Salatut elämät -sarjassa näyttelevä Timo Jurkka tunnetaan Lasse Sievisen roolista. Hän paljasti Iltalehdelle hiljattain kummallisen riippuvuutensa, josta ihan jokainen ei kärsi.

Opiskeluaikoina Jurkka nimittäin addiktoitui pullaan.

”Ei ollut rahaa mihinkään muuhun ja annoin sillä itselleni vähän lohtua. Sitten jäin siihen koukkuun,” Jurkka sanoi Iltalehdelle.

Jurkka ei leiponut pullia itse, vaan osti niitä kaupasta ja kahviloista.

”Kallista se toki oli, mutta halvempaa kuin kalja!”

Jurkka sanoi Iltalehdelle, että vaikka hän taistelee päivittäistä pullariippuvuuttaan vastaan, hän ei ihan vielä ole voiton puolella. Jurkka nauttii edelleen ainakin yhden pullan päivässä.

Hän kiittelee etenkin veljensä leipomia pullia.

”Hän ei ole varsinainen terveysihminen. Jos reseptissä lukee, että laita desi sokeria, se laittaa kaksi. Jo rupee maistumaan,” hän sanoo.

Myös Salkkareiden kulisseissa ollaan tietoisia Jurkan pulla-addiktiosta. Hän kuitenkin mainitsee, etteivät Ismon kaupan pullat ole ihan parhaimmasta päästä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos