Julkkikset
Iida Vainion ja Archie Cruzin yhteinen arkipuuha: ihanat yhteiskuvat

Kultamekostaan kuuluisuuteen ponnistanut Iida Vainio ja rokkari Archie Cruz saivat koko Suomen kulmakarvat nousemaan, kun he kihlautuivat Farmi Suomen loppukuvauksissa tunnettuaan toisensa vain parin viikon ajan.
Pariskunnan suhde eteni melkoista vauhtia ja he asuvat jo nyt saman katon alla. Kumpikin on julkaissut Instagramin feedissä ja tarinoissa söpöjä yhteiskuvia, jotka saavat sydämet sulamaan.
Ilmeisesti pariskunta on myös päässyt aloittamaan yhteiset iltapuuhat, nimittäin Iida julkaisi Instagramissaan mustavalkoisen yhteiskuvan iltalenkiltä. Pariskunta lenkkeili Helsingin Mustikkamaalla.
”Myöhäinen iltalenkki,” Iida kirjoittaa suomennettuna kuvatekstissä.
Iida ja Archie tapasivat tänä vuonna Farmi Suomen kuvauksissa. Kumpikin heitettiin Farmilta ulos kuvausten kesken ja pariskunta lähti lipettiin kohti Tukholmaa pikalomalle.
Romanttisen loman päätteeksi Archie kuitenkin laittoi suhteen poikki ja kutsui romanssia vitsiksi mediassa. Sittemmin pari on kuitenkin paikannut välinsä ja nyt näyttää siltä, että lempi leiskuu.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Nolo moka! Iida Vainio jäi kiinni playbackista esiintyessään keikalla - video!
- Archie Cruz tylytti Iida Vainiota radiolähetyksessä: tiukkaa kommenttia romanssista
- MTV Uutiset: Iida Vainio ja Archie Cruz kihloissa! Hääpaikka jo tiedossa!
- Seiska: Iida Vainio paljastaa, mitä hänen ja Archie Cruzin välillä oikeasti tapahtui
- Iida Vainion siirappinen julkaisu Archie Cruzista - "Kaikkeni"
- Seiska: Näin Archie Cruz kosi Iida Vainiota: herkkä hetki!
- Iida Vainio rintavassa selfiessä: sormuskin vilahtaa kuvissa!
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Iida Vainio julkaisi intiimin kotikuvan: ”Rakkaani rakastaa minua”
-
Iida Vainio rintavana kuntosalilla: vau, mikä hottis!
-
Iida Vainion siirappinen julkaisu Archie Cruzista – ”Kaikkeni”
-
Iida Vainio rintavassa selfiessä: sormuskin vilahtaa kuvissa!
-
Vastikään kihlautunut Iida Vainio paljasti suuren unelmansa – olisitko uskonut?
-
Seiska: Näin Archie Cruz kosi Iida Vainiota: herkkä hetki!
-
MTV Uutiset: Iida Vainio ja Archie Cruz kihloissa! Hääpaikka jo tiedossa!
-
Erosta toipuva Suvi Harlin suunnittelee remonttia: julkaisi kuvan kodistaan
-
Seiska: Iida Vainion kummallinen paljastus pikaromanssista: kuvasi suostumusvideon
-
Seiska: Iida Vainio paljastaa, mitä hänen ja Archie Cruzin välillä oikeasti tapahtui
-
Archie Cruz tylytti Iida Vainiota radiolähetyksessä: tiukkaa kommenttia romanssista
-
Jesse Kaikuranta hehkuttaa parisuhdettaan: ”Useiden kuukausien…”
-
Britney Spearsista eroa hakenut Sam Asghari kommentoi: ”Sitä sattuu”
-
Sam Asghari hakee eroa Britney Spearsista: kiristää poplaulajaa
-
Ero! Sara Chafak ja Jeffrey Lawman ovat eronneet!
-
Iida Vainion uusi yhteistyösopimus sai fanit näreäksi: ”Oon sanaton”
-
Alma Hätösellä tärkeä kriteeri sormuksen valintaan: esittelee nyt uutta sormusta
-
Iida Vainio kuin kuntosali-Barbie! Tyrmäävä salikuva leviää
-
Iida Vainio kommentoi tyhjentävästi parisuhdestatustaan: ei enää epäilystäkään!
-
Rosanna Kulju paljastaa, mitä hän haluaa seuraavalta parisuhteelta
-
Seiska: Iida Ketola avautuu: hänet sekoitetaan koko ajan Iida Vainioon
-
Iida Vainion urheilukuva yllätti seuraajat: kuin ammattiurheilija!
-
Seiska: Sini Sabotage kaipaa kumppania: ”Ajatusmaailmani on muuttunut”
-
Essi Unkurin siirappiset yhteiskuvat Viljami-rakkaan kanssa: ihanat kuvat!
-
Iida Vainio julkaisi uusia riimityksiä – kertoo löytäneensä sisäisen rauhan
-
Sunneva Sjögrenin siirappinen päivitys: täältä löytyi hänen sielunkumppaninsa
-
Janita Aution supersöpö yhteiskuva rakkaansa kanssa: vuosipäiväkuva!
-
Iida Vainiolta yllättävä someveto ja päivitys: ”Palaan joskus”
-
Iida Vainion bikinikuvat kylpyläreissulta saivat huiman suosion: katso kuvat!
-
Martina Aitolehti yhteiskuvassa uuden rakkaansa kanssa: aussikomistus!
Mainos

Kohuhyökkääjän La Liga-debyytti antaa odottaa itseään: ”Meidän on oltava kärsivällisiä”

Ronnie O’Sullivan palasi voitokkaasti Kiinaan – Snooker-legenda antoi pokaalinsa pois: “Ei kiinnosta”

Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Sampo Kaulanen avautuu yrittämisen kalleudesta – oho!

Essi Unkuri alastomana takin alla? Kuva!

Kirsi Salo sanoo suorat sanat Seiskasta: ”Lehtenä Seiska on…”

Vaihtelua arkiruokiin: karamellikana on helppo ja herkullinen kanaruoka

Rosanna Kulju uimapuvussa Kilpisjärvellä – upeat maisemat!

Supertähti valmiina ManU:n kohtaamiseen! – ”Odotan vaikeaa ottelua”
Mainos
Mainos

Erika Vikman vaelluksella rakkaansa kanssa: kuvat!

Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Vappu Pimiän nostalginen raskauskuva – poseeraa yläosattomissa!

Seiska: Niko Ranta-ahon somejulkaisu herätti keskustelua – mitä on tulossa?

Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!

Takavuosien Baywatch-tähden tyrmäävä kuva punaiselta matolta: katso kuva!

Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi tutussa mainoksessa: muistatko tämän?

Iida Vainio julkaisi intiimin kotikuvan: ”Rakkaani rakastaa minua”

Spice Girlsin Mel B alusvaatekuvissa: vau, millaisessa kunnossa Scary Spice on!
Mainos
Kuumat


Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?
Somessa huomiota herättänyt kaunotar Natasha Galkina julkaisee somessa usein kuvia arjestaan ja menemisistään. Hän julkaisee usein kuvia, joissa hän esittelee...


Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!
Kurvikas somemalli Mia Malkova julkaisee usein somessa kuumia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Mia näyttää viihtyvän mielellään etenkin alusvaatteissa...


Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Italialainen malli ja somevaikuttaja Ines Trocchia mainostaa Instagramissa olevansa 100 % luonnollinen. Malli julkaisee usein somessa kuvia ja videoita, joissa...


Liian pienet bikinit! Hädin tuskin peittelivät rannalla makoilevan kuumiksen povea
Somekuumis Melinda London julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita, jotka saavat seuraajien silmät leviämään. Hän ei pelkää esitellä täydellisyyttä...


Haarat auki ja paljasta pintaa! Tämä somemalli ei paljon kainostele – kuvat!
Somemalli Martina Smeraldi julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joka ihastuttaa tietysti innokkaita seuraajia. Martinan seuraajakuntaan kuuluu jo yli miljoona fania, joiden...


Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!
Italialainen somekuumis Alex Mucci ei paljon peittele. Hän julkaisee mielellään somessa kuvia ja videoita, joissa hän esittelee estottomasti paljasta pintaa....


Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?
Portlandista kotoisin oleva peppukaunotar Samantha Krieger julkaisee usein somessa kuvia, joissa etenkin hänen pyllynsä pääsee parrasvaloihin. Samantha on saanut lassottua...


Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita, joissa hänen jättimäiset rintansa pääsevät parrasvaloihin. Louisaa seuraa jo...


Megakuuma Onlyfans-tähti alusvaatteissa: kuumat selfiet!
Somekuumis Lyna Perez julkaisee usein tulikuumaa materiaalia Instagramissa ja ihastuttaa seuraajiaan vähäpukeisilla kuvilla. Hän on saanut lassottua itselleen Instagramissa yli...


Jättimäiset pakarat! Italialainen malli esitteli paljaan pyllyn – video!
Italialainen pyllyhottis Lindsay Capuano saa seuraajien silmät leviämään julkaistessaan kuvia, joissa hän esittelee jättimäistä pyllyään. Lindsay on saanut seuraajien suosion...
Mainos
Urheilu


Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä. Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä...


ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
Mestarien liigan huippukamppailu Bayern Münchenin ja Manchester Unitedin välillä päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen saksalaisten 4-3 voittoon. Unitedin maalivahti, Andre Onana...


NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”
Steven Stamkosin sopimustilanne junnaa paikallaan. NHL:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan kanadalaisen tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä minkäänlaista varmuutta. Stamkos myöntää olevansa...


NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?
Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu...


Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!
Rafael Nadal ja Novak Djokovic lukeutuvat maailman kaikkien aikojen parhaiden tennispelaajien joukkoon. Kahden supertähden välille on aseteltu reilusti vertailua vuosien...


Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
Brightonin Evan Ferguson on noussut kaikessa hiljaisuudessa yhdeksi Valioliigan lupaavimmista hyökkääjistä. Tuoreiden raporttien mukaan Manchester United tavoitteli pelaajaa kesän siirtoikkunan...


ManU-valmentaja ten Hag lähtee keskiviikon huippukamppailuun puolustellen: “En ole ikinä saanut…”
Mestarien liigan A-lohkon kaksi suurinta ennakkosuosikkia, Bayern München ja Manchester United, iskevät yhteen keskiviikkona. Alavireisesti kautensa Valioliigassa aloittanut United lähtee...
Ruoka


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....


Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!
Jos haluat valmistaa lämpimän ja herkullisen keiton lounaaksi, kokeile kanakookoskeittoa. Helppo ja herkullinen kanakookoskeitto valmistuu alle puolessa tunnissa ja myös...


Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!
Kinuskiomenat uunissa ovat syksyinen herkku, joiden valmistaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ne maistuvat lähes jokaiselle ja kinuskiomenat uunissa voi tarjoilla...


Maailman paras omenapiirakka syksyyn: maittava ohje!
Mikäs olisikaan syksyisempi jälkiruoka kuin omenapiirakka? Maailman paras omenapiirakka syntyy vain alle tunnissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelevalta leipurilta....


Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta
Sienikeitto on helppo, nopea ja syksyinen ateria, jonka valmistamiseen ei mene kuin noin puoli tuntia. Sienikeitto maistuu hyvältä esimerkiksi tuoreen...


Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!
Raikas ja maukas feta-kurkkusalaatti on erinomainen kevyt lounas tai lisuke pääruokien kaveriksi. Jos feta-kurkkusalaatin tarjoaa lounaana, sen voi syödä tuoreen...


Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta
Maukas nuudelikeitto syntyy yksinkertaisella ohjeella. Nuudelikeiton voi tuunata omalaisekseen vaihtamalla esimerkiksi proteiinin kanasta katkarapuihin. Alla olemme jakaneet nuudelikeiton ohjeen, jolla...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!