Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Beata Leppilampea huolettaa uudessa raskaudessaan yksi asia: ”Pystytkö samaistumaan?”

Beata Leppilampea huolettaa uudessa raskaudessaan yksi asia: "Pystytkö samaistumaan?"
Instagram / @beataleppilampi

Näyttelijä Mikko Leppilampi ja hänen vaimonsa Beata Leppilampi odottavat toista lastaan. Heillä on jo ennestään Kaspian-poika ja seuraava lapsi on tulossa pian.

Beata on tehnyt uudesta raskaudestaan viisi mielenkiintoista huomiota, jotka hän jakoi mustavalkoisten raskauskuviensa yhteydessä. Hän esimerkiksi ei enää muista raskausviikkoaan, toisin kuin ensimmäisellä kerralla.

”Viisi huomiota tokasta raskaudesta. 1. Masukuvia tulee otettua huomattavasti vähemmän, kun ekalla kerralla. 2. …vaikka masu kasvaa huomattavasti nopeammin. 3. En muista millä viikolla olen, tarkistamatta. Ekalla kerralla muistin viikon, päivän, tunnin ja sekunnit. 4. Liikkeet vatsassa tuntuu tällä kertaa kivoilta, enemmän kuin oudoilta,” hän kertoo.

Beataa myös huolestuttaa yksi asia, joka on varmasti myös monen muun äidin huolenaiheena.

”5. Mietin miten voin rakastaa toista yhtä voimakkaasti, kun sydämeni on jo vallannut yksi pieni ihminen. Kaikki muut vanhemmat kuitenkin kertoo, että sydän vaan laajenee. Tätä odotellessa,” hän jatkaa.

Hän miettii vielä, pystyvätkö muut samaistumaan.

”Toiset äidit samassa tilanteessa – pystytkö samaistumaan?” hän kysyy.

Seuraajat ovat vastanneet Beatan mietteisiin.

”Ole huoleti, äidinrakkaus kasvaa 100%,” eräs lohduttaa.

”Hei ihan samoja juttuja, tutulta kuulostaa. Ja tuo että pystyykö rakastamaan, kyllä pystyy. Mulla noita on neljä,” toinen sanoo.

”Kyllä se niin on että sydän laajenee jokasen kohdalla ja rakastat jokaista omalla eritavalla yhtäpaljon kun muitakin. Mulla siis 5 tytärtä,” kommentoi kolmas.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos