Julkkikset
Auri Kananen kertoi kirjassaan suurimmasta siivousurakastaan: video suorastaan puistattaa

Suomalainen siivouskuningatar Auri Kananen siivoaa koteja ilmaiseksi ja on kerännyt sosiaalisessa mediassa itselleen miljoonia seuraajia. Somessa hän esittelee siivousjälkeään ja antaa seuraajille siivousvinkkejä.
Aurin siivousrakkauskirjassa (Otava) Auri kertoo suurimmasta siivousurakastaan. Sveitsissä asuva Nora (nimi muutettu) ei ollut siivonnut kuuteen vuoteen. Nora halusi muuttaa asunnostaan pois, mutta paikallinen siivousyritys oli antanut siivouksen hinnaksi 15 000 euroa, johon työttömällä Noralla ei ollut varaa.
”Nora oli lakannut käymästä ulkona ja jäädyttänyt välit lähes kaikkiin ystäviinsä. Hän oli jäänyt sänkyynsä makaamaan ja tuhlannut Sveitsille ominaisen, mittavan suuruisen työttömyystukensa nettishoppailemalla asuntonsa turvoksiin. Tainnuttanut alakulonsa ahmimalla laatikoittain pitsaa. Jossain vaiheessa Nora oli jopa leikannut hiuksensa kokonaan pois, jottei hänen tarvitsisi enää käydä suihkussa pesemässä niitä,” Aurin kirjassa sanotaan.
Auri kertoi viemärin olleen tukossa, keittiön rasvan peitossa ja hämähäkkien vilisseen pitkin asuntoa.
”Lattialla vilisti hämähäkkejä, jotka punoivat seittejä ympäri asuntoa ja majailivat jopa sadoissa tyhjissä pizzalaatikoissa. Kylpyhuoneen viemärin vallannut tukos oli levinnyt kynnyksen yli olohuoneeseen, minkä pystyi päättelemään sinne piirtyneestä ruskeasta rajaviivasta. Ja sitten, ah, ne vaatekasat. Kosteat vaatteet olivat liimautuneet koppuraksi, ja kun niitä yritti nostaa, ne repeilivät mielivaltaisiksi kankaanpätkiksi,” Auri kirjoittaa.
Auri ja hänen silloinen miesystävänsä Sami olivat onnistuneet puhdistamaan talon neljässä päivässä uuteen kuntoon.
”Saastan alta oli noussut esiin sievän näköinen, yli 80 neliön kokoinen kolmio. Siellä oli erityisen hienot kivilattiat. Yhtäkkiä kaksikko seisoi asunnossa, johon olisi voinut kuvitella asumaan jonkun hyvätuloisen bisneshaukan tai vaikka pienen perheen. Noran oli vaikea pysyä nahoissaan. Lopulta hänen onnistui päästä muuttamaan asunnosta ilman, että vuokraisäntä sai tietää, missä kunnossa koti oli ollut. Niin siistiksi Auri ja Sami olivat saaneet asunnon, jossa lika ei ollut onneksi tuhonnut rakenteita,” kirjassa sanotaan.
Alta pääset katsomaan videon kyseisestä asunnosta.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.