Julkkikset
Antti Tuisku aloitti lyhytterapeutin hommat: näin paljon yksi sessio kustantaa

Entinen poppari Antti Tuisku kertoi jo taannoin sosiaalisessa mediassa opiskelleensa ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.
Tämän kesän Ruisrockissa nähtiin Tuiskun viimeinen keikka ja nyt popparin ura on jäänyt taakse. Antti jatkaa uuden uran parissa ja hän onkin avannut jo vastaanottoaikoja lyhytterapeutin sessioita varten.
Tuisku kertoi Instagramissa, että terapiasessioita voi varata Minde.fi:n kautta.
”Moikka kaikki! Multa on tasaiseen tahtiin kyselty terapiatyön osalta vastaanottoaikoja ja että mistä niitä voi varata. Ilokseni voin kertoa, että olen saanut vapautettua hieman aikoja tulevalle syksylle,” Antti paljastaa.
”Esittelyyni ja varauskalenteriin pääset tutustumaan osoitteessa www.minde.fi. Mun aikoja on tarjolla rajallinen määrä ja jos kävisi niin, että et ehdi sellaista saada, niin meillä on myös muita osaavia ammattilaisia, jotka auttavat teitä suurella sydämellä,” hän jatkaa.
Verkkosivujen mukaan Antin sessiot ovat 60 minuutin pituisia ja yhden session hinnaksi tulee 199 euroa. Antti tapaa asiakkaansa etänä, eli kasvotusten ex-popparia ei kuitenkaan pääse tapaamaan.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Suomalaisvahti siirtyy eksoottiseen osoitteeseen: "Mahdollisuus saavuttaa jotain erityistä"
- Erikoinen tilanne Kalevan kisoissa - 10 000 metrin kärkimies jätti leikin kesken: “Laiskuuttani jätin kesken”
- Ruisrockissa tänään: Antti Tuiskun uran viimeinen keikka - "Itkettää"
- Näin kummallinen tilanne seurasi Antti Tuiskun keikkaa Ruisrockissa
- Antti Tuisku sai tunteikkaat jäähyväiset: näin Lordi kommentoi
- Antti Tuisku todisti hengenvaarallista tilannetta juhannuksena: poliisit paikalle
- Antti Tuisku puhuu kuuntelemisen tärkeydestä: tämä kaikkien pitäisi ymmärtää
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Antti Tuiskun upeat kuvat Game of Thronesin kuvauspaikalta – katso kuvat!
-
Antti Tuisku puhuu kuuntelemisen tärkeydestä: tämä kaikkien pitäisi ymmärtää
-
Antti Tuiskun eläkepäivät jatkuvat reippaissa merkeissä: ”Onnellisuus maximus”
-
Näin Antti Tuisku viettää aikaa Rovaniemellä: eläkepäivät pukevat ex-popparia
-
Antti Tuiskun eläköityminen on virallista: eläketukka ihastuttaa!
-
Näin kummallinen tilanne seurasi Antti Tuiskun keikkaa Ruisrockissa
-
Antti Tuisku kyynelehti Ruisrockissa: näin tunteikkaana fanit jättivät hyvästit
-
Ruisrockissa tänään: Antti Tuiskun uran viimeinen keikka – ”Itkettää”
-
Antti Tuisku todisti hengenvaarallista tilannetta juhannuksena: poliisit paikalle
-
Antti Tuisku sai tunteikkaat jäähyväiset: näin Lordi kommentoi
-
Antti Tuisku alusvaatekuvissa kuin Calvin Kleinin malli konsanaan – kuvat!
-
Antti Tuiskun Viljo-koira huolestuttaa: näin Antti vastasi somessa
-
Antti Tuisku ja Käärijä yhteiskuvassa: näin vuolaasti Tuisku kiitteli Käärijää
-
Antti Tuisku surun partaalla: ”En uskalla enkä kykene sanallistamaan…”
-
Megaylläri! Uransa pian lopettava Antti Tuisku tuuppasi ulos vielä uuden biisin
-
Antti Tuiskun tulevaisuuden suunnitelmat haarautuvat lisää: taas uusi suunnitelma
-
Aamulehti: Antti Tuiskulla uusia tulevaisuuden suunnitelmia: artistista mantelien kasvattajaksi
-
Antti Tuisku etsii assistenttia keikalleen: jos 200 euron palkka kelpaa, hae täältä
-
Antti Tuiskun Mayhem-kiertue lähestyy: uhkailee uudella musiikilla ja paljastaa, että lippuja tuli saataville lisää
-
Antti Tuisku palaa Suomeen! Näin meni Tuiskun loma: katso kuvat!
-
Antti Tuiskun suunnitelmat ökylomalla: näin laulaja rentoutuu paratiisissa – kuvat!
-
Antti Tuisku etsii apua luksuslomallaan: ikävä käänne varjostaa unelmalomaa
-
Antti Tuisku pyysi fanien mielipiteitä Bailantaista: totuus valkeni
-
Antti Tuisku viettää aikaa Lapissa: päivitti tärkeän ilmoituksen
-
Antti Tuiskun koskettava kirjoitus kertoo tähden vaikeista ajoista: ”Poissaoleva ja alakuloinen”
-
Anna: Antti Tuisku halusi olla samanlainen kuin muut: tätä hän häpesi
-
HS: Antti Tuisku lopettaa uransa – tulevaisuuden suunnitelmat selvillä
-
Seiska: Antti Tuiskun megakonsertti lähestyy – pohtii uransa tulevaisuutta
-
Erika Vikmanin raju päivitys: ”Selkä on täynnä puukkoa”
-
Antti Tuisku pöntöllä ökymuki jopa 850 euron arvoinen – huh, mitä blingiä!
Mainos

Kovia syytöksiä Timanttiliigan finaaleissa – Diivailiko Norjan ihmemies lempimatkansa kisaohjelmaan?

Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!

Vappu Pimiän nostalginen raskauskuva – poseeraa yläosattomissa!

Marika Fingerroosin paljastava vessakuva ihastuttaa: katso kuva!

Marja Hintikka ja Ile Uusivuori nostalgisessa kuvassa – oho!

Esko Eerikäinen rehellisenä tunteistaan: ”Kun omassa elämässä tapahtuu…”

Shirly Karvisen koirakaverit sulattavat sydämet: tältä näyttää Penan uusi kaveri

Ylimääräisestä perunamuussista perunarieskat: testaa tätä!

Erna Huskon urheilusuoritus sai tiukkaa kritiikkiä: ”Pepulleen meni”

Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Mainos
Mainos

Huh! Aikuisviihdetähden sopimaton asu paljasti alatissin – kuva!

Playboy-tähden viettelevä pyllyvideo saa silmät vietereiksi – oho!

Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu ajautui kaaokseen! – Ottelu kesken ja rynnäkköpoliisi paikalle

Megan Fox ääninäyttelijän Mortal Kombat-pelissä: faneilta raju tuomio

Kalakeitto ilman kalaa: helppo tofukeitto sopii kasvissyöjille!

Maria Veitolan ystävältä pysäyttävä teksti nykyajan nuoren elämästä – lue!

Ylimääräisestä perunamuussista perunarieskat: testaa tätä!

Tältä näyttää pian 50-vuotias Tyra Banks – uskoisitko 50-vuotiaaksi?

IL: Näin Onlyfansissa työskentely on vaikuttanut Erika Helinin parisuhteisiin

Ashantin bikinikuvat Bahamalta säväyttävät: jäätävän kuuma kroppa!
Mainos
Kuumat


Huh! Aikuisviihdetähden sopimaton asu paljasti alatissin – kuva!
Aikuisviihdetähti Aletta Ocean aloitti pornonäyttelemisen jo vuonna 2006 ja hänet on sittemmin palkittu useilla alansa palkinnoilla. Vaikka Aletta tekee päivätyökseen...


Playboy-tähden viettelevä pyllyvideo saa silmät vietereiksi – oho!
Somesta tuttu povipommi Ana Lorde poseerasi taannoin miestenlehdissä, kuten Playboyssa ja Maximissa. Kuuma kaunotar julkaisee Instagramissa jatkuvasti uusia kuvia ja...


Suomalainen Onlyfans-kuumis laittoi rintoihin liikettä! Oho!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen ihastuttaa seuraajiaan Instagramissa julkaisemalla tasaisin väliajoin upeita kuvia ja videoita. Crista ei myöskään pelkää paljastaa paljasta...


Kurvikas Onlyfansin kuumis selfievideolla: kurvit loksauttavat leuat!
Somekaunotar Sophie Dee saa seuraajien päät kääntymään Instagramissa. Hän julkaisee mielellään paljastavaa materiaalia, joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Sophie on...


Ukrainan povipommin paita paljasti kaiken: museossa ilman rintaliivejä!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski on keksinyt erinomaisen tavan näyttää paljasta pintaa, mutta silti pitää Instagramin bannit loitolla. Hän nimittäin esittelee...


Kurvikas somekaunotar Miamin rannalla pylly esillä: kuin seireeni!
Yhdysvaltojen Pennsylvaniasta kotoisin oleva kurvikas somekaunotar Samantha Gangewere julkaisee mielellään Instagramissa kuvia ja videoita, jotka saavat sukat pyörimään jaloissa. Samanthaa...


Italialainen somemalli pelkässä aamutakissa ja alusvaatteissa ulkona: video!
Italialainen somekuumis Alex Mucci säväyttää seuraajiaan julkaisemalla Instagramissa paljastavia kuvia. Hän näyttää viihtyvän etenkin alusvaatteissa ja paljastavissa asuissa, jotka saavat...


Onlyfansin kuumis viilensi itseään letkulla ulkosalla: nyt on märkä video!
Sosiaalisessa mediassa seuraajiaan ihastuttava Jenna Lee saa usein faniensa silmät vietereiksi viettelevillä kuvillaan ja videoillaan. Jennaa seuraa Instagramissa jo yli...


Tässä asussa virheliike paljastaa liikaa! Kimaltelevat narut poven peittona!
Somekuumis Jessica Weaver saa seuraajiensa silmät vietereiksi julkaisemalla jatkuvasti toinen toistaan kuumempia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Jessica on...


Instagramin suosikkihottis alusvaatteissa selfiekuvissa: oho, mitkä kuvat!
Instagramin suosikkihottis Francia James sai hiljattain bannit Instagramista rivon materiaalinsa takia. Nyt hän on kuitenkin palannut seksikkäämpänä kuin koskaan. Franciaa...
Mainos
Urheilu


Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu ajautui kaaokseen! – Ottelu kesken ja rynnäkköpoliisi paikalle
Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu jouduttiin keskeyttämään fanien kentälle heittämien soihtujen takia. Hollannin hallitseva mestari Feyenoord matkasi Ajaxin vieraaksi Eredivisiessa...


Asiantuntijalta murska-arvio tämän päivän Valioliigan huippukamppailusta: “He tulevat teurastamaan heidät”
Valioliigassa nähdään tänään yksi kauden odotetuimmista derbyistä, kun Pohjois-Lontoon derbyssä Tottenham ja Arsenal taistelevat pisteistä. Jalkapalloasiantuntija Paul Merson ei anna...


Barcalle täydet pisteet hurjan trillerin jälkeen – La Ligassa viiden maalin jännitysnäytelmä
FC Barcelonan odotettiin vievän helpolla kolme pistettä Celta Vigoa vastaan. Hallitseva Espanjan mestari joutui kuitenkin yllättävän koville vieraitten vahvan ensimmäisen...


Puolustus vuotaa kuin seula – Ten Hag vakuuttaa: ”Emme ole huolissamme”
Manchester United on päästänyt edellisen kolmen pelin aikana peräti 10 maalia. Joukkueen manageri, Erik ten Hag myöntää tilanteen olevan kaikkea...


Onko tässä Joshuan seuraava vastustaja? – ”Minulla on yksi nimi listallani…”
Nyrkkeilypromoottori Eddie Hearn vahvistaa, että eri tapahtumanjärjestäjät ovat tehneet tarjouksia Anthony Joshuan ja Deontay Wilderin välisestä ottelusta. Matchroomin promoottori, Eddie...


Nyt se on varmaa! – Tämä mies astuu puikkoihin Saksan maajoukkueen valmentajana: “Se on jotain erityistä”
Saksan jalkapallomaajoukkueen uudeksi valmentajaksi on nimetty Julian Nagelsmann. Nagelsmann korvaa potkut saaneen Hansi Flickin. Saksan jalkapallomaajoukkue on viime vuodet laahannut...


Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”
AS Roma joutui todella tiukoille Eurooppa-liigan avauskierroksella Sheriff Tiraspolin vieraana. Italialaiset nappasivat lopulta kolme pistettä, joiden arvoa kuitenkin laski Renato...
Ruoka


Kalakeitto ilman kalaa: helppo tofukeitto sopii kasvissyöjille!
Jos etsit hyvää kasvisruokavaihtoehtoa, tofukeitto voi olla testaamisen arvoinen ateria. Kalakeitto ilma kalaa, eli tofukeitto ja maukkaat kasvikset, on täyttävä...


Ylimääräisestä perunamuussista perunarieskat: testaa tätä!
Jos perunamuussia jää pääruoasta yli, voit valmistaa siitä helpot ja herkulliset perunarieskat. Ne voi tarjoilla heti lämpimänä tai ne voi...


Monipuolinen papupata valmistuu alle 30 minuutissa: ohje!
Todella helppo ja monipuolinen papupata valmistuu vain alle puolessa tunnissa ja sen voi tarjoilla esimerkiksi tortillojen täytteenä tai riisin tai...


Helppo ja vegaaninen tofukokkeli aamupalaksi: testaa tätä!
Herkullinen, helppo ja vegaaninen tofukokkeli valmistuu vain noin vartissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tofukokkelin voi syödä sinällään tai...


Marjainen mustikkasangria illanistujaisiin: testaa tätä ohjetta!
Marjainen ja maittava mustikkasangria on hyvää vaihtelua perinteiseen sangriaan ja sen valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Voit käyttää valmistuksessa joko...


Superhelppo tonnikalakastike spagettiin tai lasagneen – kokeile!
Superhelppo ja nopea tonnikalakastike on kiireisen arjen pelastus. Sen voi valmistaa vain muutamissa minuuteissa ja tarjoilla esimerkiksi spagetin kanssa. Sitä...


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!