The 69 Eyes-yhtye on paraikaa Euroopan kiertueella ja he aloittivat matkansa Saksasta. Yhtyeen keulahahmo Jyrki 69 on julkaissut Saksasta upeita kuvia, joista seuraajat ovat tietysti innoissaan....
Hiljattain viihdelehti Seiska uutisoi, että Erika Vikman ja Jyrki69 olisivat eronneet. Seiskassa kirjoitettiin, että Erika oli ollut jättävä osapuoli ja että laulajaa oli alkanut ahdistaa rokkarin...
Räväkästä olemuksestaan tunnettu laulaja Erika Vikman julkaisee jatkuvasti somessa rohkeita kuvia, jotka saavat seuraajien silmät vietereiksi. Erika julkaisi myös näin vuoden loppuun kaksi videota ja yhden...
Vain elämää-sarjassa on tällä kaudella nähty Tommi Läntinen, Meiju Suvas, Yona, Erika Vikman, Mikko Alatalo, Jyrki 69 ja Pete Parkkonen. Vain elämää: Pelastakaa Lapset -erikoisjakso on...
The 69 Eyes-yhtyeestä tuttu Jyrki 69 tapasi laulaja Erika Vikmanin Vain elämää -ohjelman kuvauksissa ja siitä saakka puskissa on supistu kaksikon välisestä mahdollisesta suhteesta. Heidät bongattiin...
Rokkari Jyrki69 ja laulaja Erika Vikman nähtiin molemmat Vain elämää-sarjassa tänä vuonna. Jyrkin päivä onkin tulossa 28.10. Vain elämää-sarjan jälkeen puskissa on supistu Erikan ja Jyrkin...
Vain elämää -ohjelmassa vietetään Jyrki69:n päivää 28.10. Jaksossa laulaja Erika Vikman innostuu kehumaan rokkaria vuolaasti, kertoo Katso. ”Siinä on ero tämän lava-Jyrkin ja siviili-Jyrkin välillä,” Erika...
The 69 Eyes-yhtyeestä tuttu Jyrki69 kertoi taannoin Me Naiset-lehdelle olevansa rakastunut mies. Hänestä ja Erika Vikmanista on kiertänyt huhuja jo jonkin aikaa ja kaksikko on bongattu...
Syksyn Vain elämää-ohjelman myötä The 69 Eyesin Jyrki69 kertoo olevansa enemmän tasapainossa kuin koskaan. Ohjelman myötä julkisuuskaan ei ahdista, hän kertoo Annalle. ”On ollut kivakin päästä...
The 69 Eyes-yhtyeen Jyrki Linnankivi eli Jyrki69 kertoi hiljattain Me Naiset-lehdelle olevansa rakastunut. ”Tämä on tuore kokemus,” hän kertoi Me Naisille. Jyrki sanoi olevans alähes shokissa...
Seiska kertoi hiljattain, että laulaja Erika Vikman ja The 69 Eyes-yhtyeen Jyrki69 viettivät salalomaa Italian Venetsiassa. Seiska oli kuvannut kaksikon jopa Helsingin lentokentällä heidän palattuaan lomalta....
Erika Vikman kävi hiljattain lomailemassa Jyrki69:n kanssa. Vaikka kaksikko yritti pitää lomansa salassa, Seiska oli kuitenkin saanut vihiä salalomasta. Erika mietti omissa tarinoissaan, miten Seiska aina...
Seiska uutisoi tänään 5.8. Erika Vikmanin ja Jyrki Linnankiven salalomasta. Seiska sai selville kaksikon lomailleen yhdessä Italian Venetsiassa. Erika julkaisi lomaltaan kuvia Instagramissa, mutta varoi visusti...
Laulaja Erika Vikman ja The 69 Eyes -yhtyeen Jyrki Linnankivi ovat olleet yhteydessä koko kesän ja nyt kaksikko on ilmeisesti viihtynyt yhdessä salalomalla Italian romanttisessa Venetsiassa....
Uuden Vain Elämää-kauden kahdeksan tähteä suuntaavat kohti Hirvensalmen Satulinnaa. Nyt kahdeksikko on tiedossa ja luvassa on niin uusia kuin vanhempia nimiä. Illallispöytään istuvat Erika Vikman, Mikko...
Uudet kommentit