Pidetään yhteyttä

Viihdeuutiset

Sanni ja Shirly ovat tulojensa perusteella ihan eri liigassa: Sanni tienaa jopa 44 kertaa enemmän kuin Shirly!

Sanni ja Shirly ovat tulojensa perusteella ihan eri liigassa
AOP

Sanni Kurkisuon ja Shirly Karvisen välinen suhde on ollut monen huulilla jo pitkään. He eivät pitkään aikaan myöntäneet tai kieltäneet avoimesti mitään, mutta sosiaalisen median julkaisujen ja viimeisimmän pusukuvan perusteella voimme jokainen vetää omat johtopäätäksemme. Huhujen mukaan Shirly on myös nähty ulkoiluttamassa Pena-koiraansa Sannin kotikulmilla Helsingissä.

Shirly avautui omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan Me Naiset -lehdessä.

“Annoin itselleni ensimmäistä kertaa oikeasti luvan miettiä muita vaihtoehtoja. Tärkeintä koko prosessissa oli, että oppisin tuntemaan itseni. Mutta pelkästään se, että annoin itselleni hypoteettisesti luvan ihastua myös naiseen, vapautti jotakin,” Shirly kertoi kesäkuussa.

Kumpikin näistä menestyvistä naisista on yrittäjä. Seiska kertoo, että Sanni perusti vuonna 2014 Sanni Music Oy:n, kun taas Shirly on johtanut Karvinen Production Oy:tä vuodesta 2019.

Viimeisen tilinpäätöksen mukaan Sanni veti kotiin 44 kertaa enemmän tuloja kuin Shirly. Sanni teki peräti 401 000 euroa voittoa 707 000 euron liikevaihdolla vuonna 2019. Shirlyn firma puolestaan ylsi 9 000 euron tulokseen 85 000 euron liikevaihdolla.

Sanni on yksi viime vuosien menestyneimmistä poppareista, kun taas Shirly on kunnostautunut radiojuontamisen saralla.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa ilmoitukset
Lähetä ilmoitus
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Uudet kommentit

Mainos

Gorilla Pieni