Pidetään yhteyttä
Pussit.com

Julkkikset

OnlyFans-tähti otti tyttärensä mukaan kuvauksiin – somekommenteissa lokaa niskaan

OnlyFans-tähti otti tyttärensä mukaan kuvauksiin - somekommenteissa lokaa niskaan
Youtube / Truly

39-vuotias britannialainen Jema oli yksi ensimmäisistä ihmisistä, joka teki tilin kuuluisaan OnlyFans-palveluun. Jema on ollut koko ikänsä glamourmalli ja hänen 20-vuotias tyttärensä Ellie sanoi, ettei hän koskaan haluaisi tehdä aikuisviihdetyötä. Hänen suunnitelmissaan oli siisti ja sievä toimistotyö, kunnes koronapandemia iski ja laittoi monien urasuunnitelmat uusiksi.

Koronan aikana Ellie aloitti myös OnlyFans-sisällön tuottamisen ja myöhemmin hän ehdotti, että he tekisivät sisältöä yhdessä. OnlyFans-videoilla kumpikin pukeutuu kauniisiin asuihin ja hassuttelee esimerkiksi syömällä suklaamoussea tai mansikoita.

Vaikka kaksikko tekee työtä yhteisymmärryksessä ja heillä on molemmilla hauskaa, somekommenteissa he saavat lokaa niskaansa. Monen mielestä on asiatonta, että äiti on ottanut tyttären mukaan Onlyfans-touhuihin.

Ellie kuitenkin sanoo, että hänen äitinsä on hänen paras ystävänsä ja ärsyttävä isosiskonsa ja pitää siitä, että he ovat nyt myös työkavereita.

Jema on sitä mieltä, että kenenkään ei tarvitse tykätä heidän tekemisistään ja hän käskee tällaisten kommentoijien painua sinne, missä aurinko ei paista.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

PitbullSPINS.com tarjoaa: 21 ilmaiskierrosta ilman talletusta

  • Lunasta pelkällä rekisteröitymisellä 21 ilmaiskierrosta 21 Casinolle!
  • Ensimmäisestä talletuksesta jopa 121% bonus 300€ asti
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos

Mainos