Pidetään yhteyttä
Pussit.com mainos iso

Julkkikset

Michael Jordanin käytetyt alushousut myynnissä: lähtöhinta on päätähuimaava

Michael Jordanin käytetyt alushousut myynnissä: lähtöhinta on päätähuimaava
AOP

Page Six kertoi hiljattain, että koripallotähti Michael Jordanin käytetyt alushousut ovat myynnissä. Huutokaupassa voit siis huutaa itsellesi tähden pitämät housut, jotka ovat huhujen mukaan kokeneet ”kovaa käyttöä” ja olleet ”säännöllisessä käytössä.”

Housuissa on kuitenkin kiinni pesulappu, joten voimme olettaa, että ne ovat mahdollisimman puhtaat. Vaikka suurin osa meistä ei tosiaan haluaisi itselleen kenenkään toisen likaisia alushousuja, Jordanin superfanit saattavat haluta huutaa pöksyt itselleen. Sen voi tehdä täältä.

Lähtöhinta on 500 dollaria, eli noin 420 euroa.

Jordanin alushousut päätyivät hänen entisen henkivartijansa, John Michael Wozniakin käsiin ja nyt hän kauppaa niitä. Wozniakin hallussa on aikaisemmin ollut myös muita Jordanin vaatekappaleita, jotka hän on huutokaupannut tienatakseen ylimääräistä rahaa. Alkkareiden lisäksi myynnissä on muun muassa entisiä takkeja, pukuja, solmioita ja golfmailoja.

Tämä ei ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun semi-ällöistä vaatekappaleista maksetaan huimia summia. Michael Jacksonin moonwalk -sukista nimittäin pyydettiin jopa 2 miljoonaa dollaria. Tosin se on epäselvää, kuinka paljon Jackson käytti sukkia esityksen jälkeen, joten ne ovat varmasti puhtaammassa kunnossa kuin Jordanin alkkarit.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos

Mainos