Pidetään yhteyttä

TV

Melkoista peiton heiluttelua Paratiisihotellilla: lemmenleikkejä oikealla ja vasemmalla!

Paratiisihotellilla melkoiset lemmenleikit käynnissä
Instagram / Josefina Linnokari

Paratiisihotelli Suomen jaksoja nähdään maanantaisin ja tiistaisin Ruutu+ -kanavalla. Uusimmassa jaksossa (6.7.) peittoi heilui melkoisella tahdilla itse kunkin huoneessa. Naiset kainostelivat puhuessaan asiasta, mutta kameroista paljastui totuus.

Tässä jaksossa aikaisemmin Katrin kanssa puuhastellut Antti hyppäsi vällyjen väliin Ellan kanssa. Antti ja Ella ovat toisilleen ennestään tuttuja lakanoiden välistä.

“Antin kanssa vähän peitto heilui,” Ella kertoo, vaikka peitto näyttää kyllä heiluvan hieman enemmän kuin “vähän.”

Toisessakin huoneessa tapahtuu, nimittäin Markus ja Josefina lähestyivät myös toisiaan lemmenleikkien puitteissa. Markuksella ja Josefinalla on viime jaksoissa ollut kränää ja tunteet ovat menneet varsinaisessa vuoristoradassa. Markus on muun muassa kieltänyt sen, että hänellä olisi mitään tunteita Josefinaa kohtaan. Tällä kertaa Markus myöntää ympäripyöreästi, että vähän sisäreittä siliteltiin.

“Noh, kaikenlaista tapahtui. Peitto ehkä heilui vähäsen pari kertaa,” Josefina kertoo paljastavammin.

Leikit jatkuivat myös muissa huoneissa, nimittäin Katri ja Jemina hyppäsivät suureen parisänkyyn Timon ja Namun kanssa. Naiset suutelivat toisiaan ja etenkin Timo innoistui asiasta.

“Mä voisin olla vaikka kaikkien kanssa täällä,” Timo sanoo.

Mainokset