Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Megan Fox kuvaili Donald Trumpia legendaksi: sai aikaan somemyrskyn

Megan Fox sai aikaan somemyrskyn Jimmy Kimmel Live -ohjelmassa
AOP

Näyttelijä Megan Fox oli hiljattain vieraana suositussa Jimmy Kimmel Live -ohjelmassa, jonka vierailevana juontajana oli Arsenio Hall. Ohjelmassa keskusteltiin muun muassa siitä, että Fox on kova vapaaotteluiden fani. Fox oli hiljattain katsomossa Las Vegasissa järjestetyssä ottelussa, jossa nähtiin paljon julkkiksia, kuten Justin Bieber ja myös USA:n entinen presidentti keskustelua herättänyt Donald Trump.

Hall ja Fox keskustelivat tarkemmin tapahtumasta. Fox kertoi istuneensa samalla rivillä Bieberin kanssa ja Trump oli myös hollilla. Hän kertoo, ettei ole koskaan nähnyt salaisia agentteja aikaisemmin, mutta nyt heitä paukkasi sisään 30 kappaletta Trumpin kyljessä.

“Istuin samalla rivillä Bieberin kanssa. Samassa rivissä istui myös Trump, ja hänellä oli mukanaan noin 30 turvamiestä,” Fox kertoi ohjelmassa.

“Hän (Trump) oli legenda. Koko areena osoitti hänelle tukea, kun hän astui sisään,” Fox selitti.

Tarkensi puheitaan Instagramissa

Foxin sosiaalinen media täyttyi hetkessä kiivaista kommenteista, sillä Donald Trump jakoi presidenttiytensä aikana mielipiteitä rajusti. Fox joutuikin tarkentamaan puheitaan Instagraminsa Tarinat -osiossa.

“En itse identifioidu mihinkään poliittiseen puolueeseen tai yksittäisiin poliitikkoihin. En koskaan sanonut, että Donald Trump on legenda. Areena oli täyttynyt UFC-faneista, joista suurin osa on republikaaneja, ainakin sen perusteella, millaisen vastaanoton Trump sai tullessaan paikalle,” Fox selitti Instagramissa.

“Tämä oli vain minun oma huomioni, ei mielipiteeni. Mutta rakastan tätä kouluttamatonta, haulikoilla varustettua ja noitavainomaista mentaliteettia. Tarvitsemme tätä lisää,” Fox napautti.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainokset