Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Maria Kuusiluoma on eronnut: 15 vuotta kestänyt parisuhde on nyt lopussa

Maria Kuusiluoma on eronnut
AOP

MTV Uutiset kertoi hiljattain, että Maria Kuusiluoma (51) on eronnut puolisostaan. Pariskunta oli yhdessä jo vuodesta 2005 saakka, mutta nyt parisuhde on loppusuoralla. MTV:n mukaan ero tapahtui jo vuoden vaihteessa.

Jo 15 vuotta yhdessä olleella pariskunnalla on yhdessä kaksi lasta: 12-vuotias poika Luca ja 10-vuotias tytär Luna.

Vuoden 2020 puolella näyttelijä vielä muisteli, kuinka hän tapasi puolisonsa. Apu -lehti kertoi tuolloin, että näyttelijä tapasi tulevan kumppaninsa Linnanmäellä Helsingissä. Hän oli juuri tuolloin vasta eronnut ja oli tehnyt tulevalle puolisolleen selväksi, että seurustelua hän ei voinut ajatella.

“Tein miehelle selväksi, että olen juuri eronnut, enkä missään tapauksessa voi kuvitella seurustelua. Ei mennyt kauaa, kun olin rakastunut,” Kuusiluoma muisteli Apu -lehden haastattelussa.

Marialla on takanaan pitkä ura näyttelijänä. Hän on ollut näyttelijän pestissä jo yli 25 vuotta. Viime vuonna 2020 hän juhli 25-vuotisjuhlaansa – se kuulosti Marian mukaan paremmalta kuin 50-vuotissynttäreiden juhliminen. Hän näytteli tuolloin juhlavuotensa kunniaksi Irina Arkadinan roolin Anton Tšehovin Lokki-näytelmässä. Edelleenkin näytteleminen on lähellä Marian sydäntä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa ilmoitukset
Lähetä ilmoitus
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Uudet kommentit

Mainos

Gorilla Pieni