Pidetään yhteyttä

TV

Love Island Suomi taas käynnissä! Juonenkäänne jo ennen ohjelman alkua

Love Island Suomi on taas käynnissä
Instagram / Love Island Suomi

Seiska kertoi tänään maanantaina 23.8., että Love Island Suomen kuvaukset ovat jälleen käynnissä. Ohjelman piti alun perin alkaa jo viime viikolla, muta kuvaukset jouduttiin keskeyttämään kuvausryhmässä syntyneiden koronatartuntojen vuoksi.

Nyt kuvaukset ovat käynnissä. Ohjelmassa tapahtui kuitenkin juonenkäänne jo ennen kuvausten alkua, nimittäin Nicon tilalla ohjelmassa nähdäänkin lahtelainen Muhamed.’

“Koronatartunnoista johtuen saarelaisten kokoonpanossa tehtiin muutos,” tiedotteessa sanotaan.

“Eristimme varotoimena saarelaiset viikoksi ja testasimme heidät vielä varmuuden vuoksi kolmannen kerran. Saarelaiset palasivat villaan sunnuntaina ja nyt olemme päässeet jatkamaan vastuullisesti ohjelman tuotantoa siitä, mihin se viikko sitten jäi. Nyt pääsemme palaamaan normaaliin kuvausrytmiin,” ohjelman vastaava tuottaja Eevamaria Vassinen MTV:ltä sanoo tiedotteessa.

“Olemme tuotannossa varautuneet useisiin juonenkäänteisiin ja tämän vuoksi meillä on upeita sinkkuja jatkuvasti valmiina liittymään saarelaisten joukkoon – luonnollisesti tarkkojen koronatoimien kautta,” ITV Studios Suomen vastaava tuottaja Heidi Munkberg kertoo tiedotteessa.

Fanit odottavat jo innolla Love Island Suomen alkamista. Ohjelmaa juontaa tällä kaudella Veronica Verho.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainokset