Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Katie Pricen kimppuun hyökättiin: murtunut leuka ja ruhjeita silmään

Katie Pricen kimppuun hyökättiin: murtunut leuka ja ruhjeita silmään
Instagram / Katie Price

Katie Price joutui hyökkäyksen kohteeksi maanantaina 23.8. aamuyöllä, kertoo The Sun. Lähde kertoo, että Pricen kimmppun hyökättiin hänen miesystävänsä Carl Woodsin kodissa Essexissä.

Katie vietiin sairaalaan, sillä hänellä epäillään murtunutta leukaa. Myös silmässä oli ruhjeita. Poliisi ja ambulanssi hälytettiin tapahtumapaikalle ja viranomaisten mukaan epäilty on saatu kiinni. Tutkintaa jatketaan tänään tarkemmin.

“Katie on kunnossa, mutta hän on tapahtuneen johdosta melko järkyttynyt. Hän kuvailee parhaillaan tapahtumien kulkua poliisille,” lähde kertoi.

43-vuotiaan Pricen lähipiiri sanoo, että nainen on tietysti hyvin järkyttynyt tapahtuneesta. Hyökkäys sattui vain pari päivää sen jälkeen, kun Price kertoi Instagramissa, että hänen 16-vuotias poikansa Junior oli saanut levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa.

Alla olevassa Instagram -kuvassa näet Pricen pojan allekirjoittamassa sopimusta. Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainokset