Pidetään yhteyttä

Viihdeuutiset

HIM-yhtyeen entinen kosketinsoittaja kertoo: “Etsin raskasta tietä kulkien vapautta olla taas oma itseni”

Juska kertoo julkisuuden ansakuopista
AOP

HIM-yhtyeestä tuttu Jussi-Mikko “Juska” Salminen kertoi hiljattain Stara-fi:lle, että julkisuudessa oleminen voi olla todella raskasta. Vaikka HIM:issä soittaminen on enää nykyään vain historiaa, hän toimii nykyään luennoitsijana ja valaisee julkisuuden kääntöpuolta.

Juska pääsi mukaan HIM:in rosteriin noin 20 vuotta sitten, kun Ville Valo pyysi Juskaa liittymään yhtyeen vakituiseksi jäseneksi. Juska vastasi myöntävästi, mutta ei silloin vielä tiennyt, kuinka vaikeaksi julkisuuden tie osoittautuisi.

“Olin kokematon kouvolalainen nuori mies, joka nousi tähtiin Ville Valon matkassa, pysyi hetken perässä, ja sukelsi lopulta alas syvälle pohjamutiin. Sieltä syvältä etsin raskasta tietä kulkien vapautta olla taas oma itseni,” mies kertoo.

Julkisuuden myötä hänestä tuli huippumenestynyt, mutta julkisuuden tie päättyi loppuunpalamiseen. Hän joutui putoamisensa jälkeen rakentamaan elämänsä kokonaan uudelleen, pala kerrallaan. Häntä vaivaavat edelleen masentuminen ja lapsettomuus. Nyt hän on kuitenkn opiskellut unelmiensa ammatina ja löytänyt rinnalleen elämänsä rakkauden ja saanut elämänsä takisin raiteilleen.

Hänen viestinsä muille on se, että kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa.

“Olen koulutukseltani medianomi ja yhteisöpedagogi ja opiskelen tällä hetkellä YAMK-tutkintoa nuorisotyön johtamisessa ja kehittämisessä. Työskentelen lastensuojelunpalvelua tuottavassa Nuorten väylässä,” hän kertoo.

Mainokset