Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Angelina Jolie sanoi pelänneensä lastensa turvallisuutensa puolesta: hänellä on nyt täyshuoltajuus

Angelina Jolie sanoi pelänneensä lastensa turvallisuutensa puolesta: hänellä on nyt täyshuoltajuus
AOP

Näyttelijä Angelina Jolie kertoi hiljattain, että hän pelkäsi lastensa turvallisuuden puolesta ennen avioeroaan entisestä miehestään Brad Pittistä, uutisoi Yahoo.

Angelina Jolie ja Brad Pitt erosivat vuonna 2016 ja sen jälkeen heidän välillään on käyty oikeustaistelua lasten huoltajuudesta. Kun Angelinalta kysyi, pelkäsikö hän turvallisuutensa puolesta, hän vastasi “kyllä, koko perheeni turvallisuuden puolesta.” Jolie ei voinut avata asiaa tarkemmin siksi, että heillä on paraikaa meneillä oikeuskäsittely.

Jolie oli vihainen aikaisemmin siitä, että lapset eivät saaneet tuoda ääntään esiin oikeudessa. Edes pariskunnan 20-vuotias Maddox ei saanut sanoa sanaakaan oikeudessa.

Brad Pittin mahdollisesta väkivaltaisuudesta on huhuttu aikaisemminkin. Pittillä ja hänen pojallaan Maddoxilla oli kerran “isän ja pojan välinen riita” yksityiskoneessa, jonka jälkeen Los Angelesin lastensuojeluyhtiö joutui olemaan perheeseen yhteydessä. Välikohtauksen sanotaan kuitenkin olleen vain verbaalinen ja että mitään väkivaltaista tilanteessa ei tapahtunut.

Joliella on tällä hetkellä täysi huoltajuus ja Pittillä vain virailuoikeudet. Pitt oli väliaikaisesti saanut yhteishuoltajuuden, kun hän käytti yhteyksiään erääseen tuomariin hyväkseen. Päätös on kuitenkin sittemmin mitätöity.

Mainokset