Pidetään yhteyttä
Pussit.com mainos iso

Julkkikset

Akon ei kadu sanomisiaan: ”Rikkailla on enemmän ongelmia kuin köyhillä”

Akon ei kadu sanomisiaan: "Rikkailla on enemmän ongelmia kuin köyhillä"
AOP

Aikaisemmin syyskuussa laulaja Akon sanoi, että rikkailla on enemmän ongelmia kuin köyhillä. Kommentti oli seurausta näyttelijä Michael K. Williamsin kuolemasta, jonka sanottiin olevan vanhingossa tapahtunut yliannostus. Tuolloin Akon sanoi, että menestyksen taakse kätkeytyy usein pahoinvointia, josta ei puhuta.

”Kuuluisilla ja rikkailla on enemmän ongelmia kuin köyhillä. Tiedättehän, kuinka sanotaan, että ”enemmän rahaa, enemmän huolia.” Se on totta,” Akon sanoi TMZ:lle.

Akon sanoi, että valokeilassa oleminen johtaa usein siihen, että kuuluisat ihmiset eivät osaa olla avoimia ongelmistaan. Akonin kommentit herättivät tuolloin närää sosiaalisessa mediassa. Muun muassa Lonely-kappaleesta tunnettu Akon syntyi Afrikan Senegalissa, mutta on asunut jo pitkään Yhdysvalloissa.

Akon on nyt tarkentanut sanomisiaan, mutta ei kadu niitä, kertoo Metro.

”Olen itse kokenut köyhyyden, eikä kukaan voi väittää mitään muuta. Olin afrikkalainen lapsi, joka pelasi jalkapalloa paljain jaloin kylässä, missä ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä. Tiedän, miltä köyhyys näyttää. Tiedän myös, miltä menestys näyttää, ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että minun on vaikeampi selviytyä menestyksen tuomista ongelmista kuin aikanaan köyhyyden tuomista ongelmista,” Akon sanoo.

Hän kuitenkin pahoittelee jossain määrin sanomisiaan.

”Voisin pyytää anteeksi heiltä, joita kommenttini vaivasivat tai jotka ajattelivat, että olen ylimielinen.”

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos

Mainos