Pidetään yhteyttä

Viihde

Uusi kannettava tietokone? 7 asiaa, jotka sinun täytyy tehdä, jotta se olisi turvattu

Kannettavan tietokoneen tietoturva
Pexels

Nykyisessä teknologian täyttämässä maailmassa erilaisilla laitteilla on paljon käyttöä. Useimmat meistä tarvitsevat töissään tai ainakin vapaa-ajallaan tietokonetta ja ajoittain onkin edessä uuden tietokoneen hankinta. Kannettavat tietokoneet ovat monella tavalla kätevämpiä, kuin pöytäkoneet ja nykyisin myös kannettavat tietokoneet ovat varsin tehokkaita, joten yhä useammin valinta kohdistuu kannettavaan tietokoneeseen.

Internet-yhteyden myötä tietokoneen käyttöön kuitenkin liittyy useita vaaroja, joiden vuoksi kyberturvallisuus on äärimmäisen tärkeää ottaa huomioon. Tässä artikkelissa esittelemme 7 asiaa, jotka kannattaa tehdä uuden kannettavan tietokoneen hankinnan myötä, jotta tietosi ja tietokoneesi olisivat mahdollisimman hyvin turvassa tietomurtojen, vakoiluohjelmien ja virusten varalta.

Asenna tietokoneeseen virustorjuntaohjelma

Virustorjuntaohjelman asentaminen tietokoneeseen on hyvin verrattavissa hälytyslaitteiston asentamiseen kiinteistöön tai vaikkapa autoon. On erittäin suositeltavaa asentaa heti ensimmäisenä tietokoneeseen virustorjuntaohjelma, sillä vaikka esimerkiksi Windows-käyttöliittymän koneissa on ”Windows Defender”

-ohjelmisto, ei se ole tasoltaan yhtä hyvä kuin markkinoiden parhaat ja luotettavimmat virustorjuntaohjelmat. Kyberrikolliset kehittävät jatkuvasti uusia keinoja murtautumiseen ihmisten tietokoneille, jolloin luotettu virustorjuntaohjelma antaa turvaa myös tulevaisuuden uhkia varten, sillä niitä on aina mahdollista päivittää. Ilman virustorjuntaohjelmaa ei ole suositeltavaa käyttää internetiä lainkaan. Virustorjuntaohjelmaa täytyy luonnollisesti pitää ajan tasalla, eli päivitys kannattaa asentaa aina heti, kun sellainen on saatavilla.

Tee tarvittavat päivitykset heti

Uuden tietokoneen hankkiminen on jännittävää ja sormet syyhyävät tietenkin päästä heti käsiksi kaikkiin sen toimintoihin. Ensimmäisenä eteen tulee se, että järjestelmä haluaa päivittää ohjelmistojaan ja ajureitaan ajan tasalle. Tämä voi tuntua tylsältä vaiheelta, sillä ohjelmistojen lataaminen kestää jonkun aikaa ja rajoittaa tietokoneen käyttöä. On kuitenkin erittäin tärkeää asentaa päivitykset välittömästi, sillä päivitykset saattavat sisältää asioita, jotka korjaavat haavoittuvaisia osia ja muutenkin parantavat käyttökokemusta. Jos taas lykkäät päivitysten lataamista ja asentamista, on olemassa suuri turvallisuusriski ja lisäksi ei ole mitenkään varmaa, että seuraavalla istunnollasi et jälleen lykkää tätä hiukan vastenmielistä ja aikaa vievää asiaa tuonnemmaksi.

Asenna luotettava ja laadukas VPN

Cyber security, eli kyberturvallisuus on hyvästä syystä suuri puheenaihe teknologiamaailmassa jatkuvasti. Turvallisuuden laiminlyönti voi pahimmillaan johtaa mittaviin taloudellisiin ja aineellisiin menetyksiin.

Virustorjuntaohjelman lisäksi onkin ensiarvoisen tärkeää hankkia kannettavan tietokoneesi suojaksi luotettava ja laadukas VPN-ohjelma. VPN-yhteys salaa olinpaikkasi ja tietosi ja tekee kyberrikollisten pääsyn koneellesi huomattavasti vaikeammaksi.

Kannettavaa tietokonetta käytetään usein esimerkiksi kahviloissa, rautatieasemilla, linja-autoasemilla tai lentokentillä. Tällöin käytössä on julkinen langaton yhteys. Laadukas VPN auttaa estämään uhkia, joita tuntemattoman ja julkisen langattoman yhteyden käyttämisestä voi muuten aiheutua.

Salaa kovalevysi

VPN-ohjelmistot ja virustorjuntaohjelmat eivät suojaa kannettavaa tietokonettasi, jos se varastetaan sinulta. Mikäli kovalevy on salattu, ei varas pääse käsiksi sen sisältämiin tietoihin. Tämä on erityisen tärkeää, mikäli tietokoneellasi on esimerkiksi yrityksesi asiakastietoja, sillä tietovuoto voi tuottaa sinulle taloudellisia seuraamuksia sakkojen ja mainehaitan muodossa silloinkin, jos tiedot sisältävä kone varastetaan sinulta.

Kovalevyn salaus saattaa tuntua turhalta askeleelta, mutta mikäli kone varastetaan tai katoaa, salattu kovalevy voi olla ratkaiseva tekijä asiasta aiheutuvan haitan minimoinnissa.

Muista ottaa huomioon vanha kannettava tietokoneesi

Kun hankit uuden kannettavan tietokoneen, haluat yleensä siirtää joitakin tärkeitä tietoja sille vanhalta kannettavalta tietokoneelta. Tätä kautta uuden tietokoneesi turvallisuuteen liittyy myös vanha tietokoneesi, sillä niillä on joitakin samoja tietoja. Yleensä uuden tietokoneen hankinnan myötä vanha tietokone siirtyy varastoon, sukulaisten käyttöön tai omaan viihdekäyttöön. Se saattaa kuitenkin sisältää tässäkin vaiheessa myös uuden kannettavan tietokoneen turvallisuutta vaarantavia tietoja.

Tämän vuoksi on hyvin tärkeää tarvittujen tietojen siirtämisen jälkeen pyyhkiä vanhalta tietokoneelta kaikki tiedot pois. Huomaa, että pelkkä pyyhkiminen ei välttämättä riitä, vaan taitava kyberrikollinen voi onnistua palauttamaan tiedot. Uudemmat käyttöjärjestelmät antavatkin mahdollisuuden kirjoittaa tietojen päälle useampaan kertaan, joka minimoi mahdollisuudet tietojen palauttamiseen.

Rekisteröi kaikki mahdollinen

Tietokoneen tai eri ohjelmien rekisteröiminen voi tuntua turhalta askeleelta, koska suoranaista hyötyä ei ole, ainakaan välittömästi. Mikäli ongelmia kuitenkin tulee, rekisteröidyn asiakkaan on huomattavasti helpompi saada tukea ongelmiinsa. Sama pätee tilanteeseen, jossa laitteesta löydytään vika. Tällöin valmistaja lähettää asiasta tiedotteen kaikille rekisteröityneille koneen omistajille. Onkin siis viisasta rekisteröidä uusi kannettava tietokone välittömästi, samoin kuin kaikki ohjelmat, joissa rekisteröityminen on mahdollista. Yleensä rekisteröitymisen voi tehdä helposti ja nopeasti internetin kautta, jolloin ylimääräinen vaiva pysyy kohtuullisuuden rajoissa.

Valitse salasanat huolella

Kyberrikollisille helpoin ja vaivattomin keino murtautua ihmisten laitteisiin on oikean salasanan kirjoittaminen. Tämän vuoksi on tärkeää, että salasana ei ole helposti arvattava, kuten syntymäaikasi tai vastaava asia, jonka pystyy löytämään tiedoistasi. Myöskään tavallisia ja lyhyitä sanoja ei kannata käyttää, sillä rikollisten laitteilla pystyy syöttämään paljon salasanoja nopeasti. Hyvä salasana on tarpeeksi pitkä, ei mieluiten tarkoita mitään ja sisältää isoja alkukirjaimia, pieniä alkukirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. Mikäli kuitenkin haluat välttämättä käyttää ymmärrettäviä sanoja, käytä sanojen sijaan lauseita ja mieluiten suomen kieltä. Tällaisten salasanojen murtaminen on vaikeampaa rikollisille, kuin vain yksittäisten englanninkielisten sanojen.

Älä missään tapauksessa käytä uudessa kannettavassa tietokoneessasi samoja salasanoja, kuin muissa paikoissa, kuten sosiaalisen median tililläsi tai sähköpostissa. Jos samaa salasanaa käyttää useammassa paikassa, yhden tietovuodon aiheuttama vahinko moninkertaistuu.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Kuumat

Povipommi täysin alastomana läpinäkyvien verhojen takana - no nyt! Povipommi täysin alastomana läpinäkyvien verhojen takana - no nyt!
Julkkikset5 sekuntia sitten

Povipommi täysin alastomana läpinäkyvien verhojen takana – no nyt!

Somekuumis Jill Hardener julkaisee somessa usein paljastavaa materiaalia, joka saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän ei pelkää esitellä paljasta pintaa ja...

Maailman seksikkäin säätyttö pelkissä alusvaatteissa - huh, mikä hottis! Maailman seksikkäin säätyttö pelkissä alusvaatteissa - huh, mikä hottis!
Julkkikset38 minuuttia sitten

Maailman seksikkäin säätyttö pelkissä alusvaatteissa – huh, mikä hottis!

Meksikolaisena säätyttönä tunnetuksi tullut Yanet Garcia julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa. Yanet sai taannoin maailman...

Alankomaalaisen peppukaunottaren paljaat pakarat lähikuvassa - katso kuva! Alankomaalaisen peppukaunottaren paljaat pakarat lähikuvassa - katso kuva!
Julkkikset1 tunti sitten

Alankomaalaisen peppukaunottaren paljaat pakarat lähikuvassa – katso kuva!

Alankomaalainen Vera Dijkmans on tullut somessa tunnetuksi etenkin jättimäisestä pepustaan, jota hän esittelee Instagramissa varsin estottomasti. Tiukat housut ja paljastavat...

Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan - nyt ei peitelty juuri mitään! Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan - nyt ei peitelty juuri mitään!
Julkkikset23 tuntia sitten

Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!

Tatuoitu somemalli Riae tunnetaan paitsi somesta, myös aikuisviihdetähtenä. Hän julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia ja paljastaa paljasta pintaa, joka jättää...

Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta! Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!
Julkkikset1 päivä sitten

Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!

Italialainen povipommi Eva Menta ei paljon peittele. Hän julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumaa kuvamateriaalia, joka jättää hyvin vähän arvailujen varaan....

Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa - no nyt! Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa - no nyt!
Julkkikset1 päivä sitten

Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa – no nyt!

Italialainen somekaunotar Alex Mucci esittelee somessa mielellään etenkin uhkeaa rintavarustustaan. Alex julkaisee Instagramissa usein paljastavaa materiaalia jopa yli 8 miljoonan...

Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä - vau, mikä kroppa! Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä - vau, mikä kroppa!
Julkkikset1 päivä sitten

Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä – vau, mikä kroppa!

Kurvikas somemalli Antje Utgaard julkaisee usein sosiaalisessa mediassa paljastavaa kuvamateriaalia, joka saa seuraajien sukat pyörimään jaloissa. Hän viihtyy etenkin alusvaatteissa...

Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva! Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva!
Julkkikset2 päivää sitten

Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva!

Miamissa asuva somehottis Katy Jo Raelyn julkaisee Instagramissa usein kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Hän laittaa mielellään etenkin pyllynsä...

Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä - mitä ihmettä? Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä - mitä ihmettä?
Julkkikset2 päivää sitten

Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä – mitä ihmettä?

Amerikkalainen somemalli Kindly Myers sai taannoin maailman kuumimman sotilaan tittelin, nimittäin hän palveli taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa. Tennesseessä asuva hottis...

Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa? Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?
Julkkikset2 päivää sitten

Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?

Somekuumis Emily Elizabeth saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän julkaisee mielellään Instagramissa kuumia kuvia ja videoita, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa....

Mainos

Urheilu

Roberto De Zerbi Roberto De Zerbi
Jalkapallo4 tuntia sitten

Brighton-luotsi uskoo kurssin kääntyvän: ”Minulla on täysi luotto pelaajiini”

Brightonin alkukausi on jättänyt kaksijakoisen kuvan. Aktiiviseen hyökkäyspelaamiseen luottava Seagulls-poppoo on ottanut kovia päänahkoja, mutta vastapainona on ollut myös rumia...

Justin Herbert Justin Herbert
Muut lajit5 tuntia sitten

NFL:n tähtisikermälle huolestuttavia uutisia voiton jälkeen – Pelinrakentaja loukkaantui

NFL:n tähtisikermä Los Angeles Chargers otti kauden toisen voittonsa viikonloppuna. Las Vegas Raiders antoi tiukan vastuksen, mutta taipui lopulta pistein...

Etienne Vaessenia elvytettiin kentällä Hollannissa Etienne Vaessenia elvytettiin kentällä Hollannissa
Jalkapallo2 päivää sitten

Karmea tilanne Hollannissa! – Ajaxin ottelu keskeytettiin jälleen kun maalivahtia elvytettiin kentällä

Hollannin Eredivisiessä koettiin Ajaxin ja RKC Waalwijkin välisessä ottelussa kauhun hetkiä lauantaina. Waalwijkin maalivahti Etienne Vaessen törmäsi rajusti yhteen Ajax-hyökkääjän...

Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin
Jalkapallo2 päivää sitten

Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”

Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja...

T-Mobile Arena T-Mobile Arena
Kamppailulajit3 päivää sitten

UFC-tähti avautuu raskaasta pettymyksestään: ”Se oli hyvin stressaava tilanne”

Pitkän uran vapaaottelun parissa tehnyt Stephen ’’Wonderboy’’ Thompson on jälleen tulessa joulukuun 16. päivänä. Tuolloin jenkkikonkari kohtaa Las Vegasin T-Mobile...

Sergio Ramos Sergio Ramos
Jalkapallo3 päivää sitten

La Ligan huippuottelussa draamaa: ”Tällaiset asiat ovat osa jalkapalloa ja elämää”

Sergio Ramos oli La Ligan perjantain kierroksen epäonnensoturi. Kokenut puolustaja teki oman maalin Sevillan verkkoon, jonka myötä FC Barcelona nappasi...

Teemu Suninen oli Suomen MM-rallin paras suomalainen Teemu Suninen oli Suomen MM-rallin paras suomalainen
Ralli3 päivää sitten

Chilen MM-rallin voitosta taistelevalta Teemu Suniselta synkkä kommentti: ”Paljon asioita, jotka ahdistavat”

Teemu Suninen on Chilen MM-rallissa avauspäivän kuuden erikoiskokeen jälkeen hienosti toisena ja taistossa kilpailun voitosta. Hyvästä ajovireestä huolimatta mieheltä saatiin...

Ruoka

Kesä tuli syksyn keskelle: tällä ohjeella trooppinen pina colada! Kesä tuli syksyn keskelle: tällä ohjeella trooppinen pina colada!
Reseptit9 tuntia sitten

Kesä tuli syksyn keskelle: tällä ohjeella trooppinen pina colada!

Jokaisen rakastama pina colada-juoma on mahdollista valmistaa sekä alkoholillisena että alkoholittomana. Trooppinen ja herkullinen pina colada tarjoillaan tyypillisesti jäisenä kesällä...

Terveellinen lounas tai välipala: uppomunat ja parsa Terveellinen lounas tai välipala: uppomunat ja parsa
Reseptit10 tuntia sitten

Terveellinen lounas tai välipala: uppomunat ja parsa

Uppomunat ja parsa ovat erinomainen välipala tai kevyt lounas. Tämä terveellinen ateria syntyy myös aloittelijoilta, vaikka tarkkuutta vaaditaankin vesipyörteen tekemisessä....

Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta! Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!
Reseptit1 päivä sitten

Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!

Simppeliltä ja mitäänsanomattomalta vaikuttava kylmä kurkkukeitto voi yllättää maukkaudellaan ja klassisuudellaan. Vaikka kylmä kurkkukeitto voi päällepäin näyttää tylsältä, sen voi...

Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje! Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!
Reseptit1 päivä sitten

Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!

Terveellinen ja herkullinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein tai toimii erinomaisena lounaana. Vihersmoothie maistuu monelle ja sen voi tuunata omanlaisekseen lisäämällä...

Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka! Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka!
Reseptit2 päivää sitten

Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka!

Perinteinen, herkullinen ja monelle maistuva italianpata on helppo valmistaa kotona. Muutamista perusaineksista syntyvä maittava italianpata onnistuu myös aloittelijoilta. Alla olemme...

Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä! Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä!
Reseptit2 päivää sitten

Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä!

Perinteinen ja kotoisa kaalikeitto on yksinkertainen ja lämmin arkiruoka. Vähäkalorinen kaalikeitto maistuu monelle ja sen voi maustaa sopivaksi mustapippureilla ja...

Superhelpot suklaakeksit - tällä ohjeella herkkuja arkeen! Superhelpot suklaakeksit - tällä ohjeella herkkuja arkeen!
Reseptit3 päivää sitten

Superhelpot suklaakeksit – tällä ohjeella herkkuja arkeen!

Itse kukin kaipaa silloin tällöin arkeen hieman herkkuja. Superhelpot suklaakeksit ovat hyvä vaihtoehto jälkkäriksi, juhliin, kahvin kanssa tarjottavaksi tai muuten...

Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen! Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!
Reseptit3 päivää sitten

Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!

Venäläinen naudanlihasta valmistettu stroganov eli beef strogranoff on suosittu ruokalaji ympäri maailmaa. Lihaisa stroganov on myös suosittu ruokalaji Suomessa ja...

Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä! Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!
Reseptit4 päivää sitten

Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!

Perinteinen lihakastike on erinomainen arkiruoka, jonka voi tarjoilla esimerkiksi riisin tai perunoiden kanssa. Lihakastike ja sen lisukkeet sopivat niin lounaaksi...

Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje! Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!
Reseptit4 päivää sitten

Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!

Kun takana on kiireinen päivä tai haluat kokata nopean lounaan keskellä päivää, nopea kanapasta on hyvä vaihtoehto. Proteiinipitoinen ja täyttävä...

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos