Viihde
Temptation Islandin Josku ja Karim taas erossa? Draamaattista sometoimintaa – katso lisää

Temptation Islandista tutut Karim ja Josefin, eli Josku, julkaisivat vuoden alussa päivityksen sosiaalisessa mediassa kertoen, että he ovat menneet kihlohin. Seiska uutisoi tuolloin siitä, että pariskunta oli jo suunnitellut häitä ja Josku jopa valinnut morsiusneitoja.
Josku kirjoitti tuolloin rakastuneena kuvatekstissä seuraavaa:
”Olen rakastunut niin monta kertaa, mutta joka ikinen kerta se oli sinun kanssasi.”
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että jotain dramaattista on jälleen kerran tapahtunut kohutussa suhteessa. Sekä Josku että Karim ovat poistaneet kaikki yhteiskuvansa sosiaalisessa mediassa. Kun Seiska otti yhteyttä Joskuun, hän oli kieltäytynyt vahvistamasta huhuja erosta.
Temptation Islandin kuudenella kaudella tavanneet Josku ja Karim rakastuivat silminnähden heti. Seurustelu alkoihin lähes saman tien sen jälkeen, kun Josku oli eronnut Leevistä. He kertoivat iloisena mediallekin seurustelustaan ja ottivat jopa rakkaustatuoinnit. Temppareiden seitsemännellä tuotantokaudella pari poistui nopeasti ensimmäisten bileiden jälkeen. Karimin käytös sarella aiheutti kitkaa parisuhteessa ja he erosivat vuonna 2020 toukokuussa. Sittemmin he olivat kuitenkin menneet kihlohin. Nyt jäämme miettimään, mitä poistetut somekuvat tarkoittavat ja että onko pariskunta taas eron partaalla.
Samankaltaisia uutisia
- Karim Benzeman manttelinperijä? - Brassitähti siirtymässä Santiago Bernabeulle?
- Real Madridille loistavia uutisia: Jo toinen joukkueen ikoneista jatkamassa sopimustaan
- Shirly Karvinen otti kielikorun kolmesti: turhauttava tarina Tiktokissa
- 19 vuoden odotus on ohi - Toronto voitti vihdoin!
- Jättiyllätys NHL:n pudotuspeleissä! - Florida Panthers lähetti Boston Bruinsin kesälomille
- SM-liigan pronssiottelu riistäytyi käsistä - Kyseenalainen tilanne meni tuomareilta ohi
- Dallas tasoitti otteluvoitot: Suomalaistähti ilmiliekeissä
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
TIS-Jasmin oppi viimein hyväksymään itsensä: ”Unohdin elää”
-
Lola Odusogan uhkea kuva Espanjasta sai upean vastaanoton: katso kuva!
-
Lola Odusogan kuvat Espanjasta TIS-projektin kulisseista: biksuvideokin livahti mukaan
-
Sami Kurosen koskettava päivitys: ”Viimeinen päivä yhdessä”
-
TIS-Vilma julkaisi kuvan altaalta: ”Olen todella pahannäköinen”
-
Yllätysero! TIS-Wallu ja Emilia erosivat: ”Kertominen julkisesti yllättävän vaikeaa”
-
TIS-Disa pylly paljaana Helsingissä: kuva!
-
Sami Kurosen luokkakuva 90-luvun alusta sai somen hullaantumaan: tunnistatko?
-
TIS-Eveliina paljasti yksityiskohtia Espanjassa asumisesta: yksi asia aiheuttaa sydänkohtauksia päivittäin
-
TIS-Jenna upeissa lomakuvissa Thaimaassa: kuvat!
-
TIS-Disa kertoo ymmärtävänsä syyt ulkonäön muokkaamiseen: ”Taukoamaton arvosteleminen”
-
Hymy: TIS-Disa oli päättänyt, ettei harrasta seksiä televisiossa: tämä sai hänet pyörtämään päätöksensä
-
TIS-Disa sai horottelukommentin henkilöltä, joka flirttaili hänen kanssaan vuosi sitten: napakka vastaus
-
Seiska: TIS-Disa sai potkut töistä Temppareiden takia: ”He olivat todella vihaisia”
-
Sami Kuronen onnettomuudessa! Auto hinaukseen ja varikolle
-
Sami Kurosen kuvapari Temppareiden ensimmäiseltä ja viimeiseltä kaudelta: seuraajat haltioissaan
-
TIS-Disa vaaleanpunaisessa yöpaidassa – mikä viettelijätär!
-
TIS-Sara yläosattomissa ja violetissa pörrötakissa: kuva!
-
TIS-Rosa on viettelijä myös Instagramissa – bikinikuvat paljastavat Rosan kuuman kropan
-
TIS-Mari rohkeana Instagramissa: alusvaatekuvat paljastavat Marin kurvit
-
TIS-Disa rohkeana Instagramissa: märkä peppu ja stringibikinit
-
Seiska: TIS-Piritan rakkaalla rikostausta: kuristi naista ja uhkasi tappaa
-
TIS-Liisa hyperseksikkäissä alusvaatekuvissa: tältä hän näyttää
-
IL: Uusi Temptation Island-kausi meni syteen ennen kuin se alkoikaan – tuotantoyhtiö ei kommentoi
-
Tangokuningatar Pirita Niemenmaa mukana TIS-kaudella: ”Mietitään, että onko häihin edes mahdollisuutta”
-
TIS-Julian vauva on täällä! Julia päätyi sairaalaan yllättäen kovien kipujen takia, vauva 3 kuukautta etuajassa
-
Seiska: Yllätysero! TIS-Kalle ja Pinja ovat laittaneet lusikat jakoon!
-
EOTB-Roosa näyttävissä kuvissa: hottista kelpaa katsella Ex and the City-kaudella
-
Tältä huimasti muuttunut TIS-Atso näyttää! Kertoo tarinoita uudesta ammatistaan
-
Niko Majurin alastonkuva sai huomiota: ”Kukaan meistä ei ole täydellinen”
Mainos

Pyllykaunotar vilautteli pakaroita julkisella paikalla minihameensa alta: kuvat!

Pippa Laukka sai kampaajalta rehellisen mielipiteen: ”Ihan p**ka siinä”

Aku Hirviniemi Käärijän hiustyylin ”edelläkäärijä”: huvittava video arkistoista!

Eminemin tytär Hailie yllätti bikinikuvalla Arizonassa! Katso kuva!

Broileria ja riisiä uunissa ohjeella: tästä illallinen, joka maistuu koko perheelle!

Erika Vikmanin ennennäkemättömät seksikkäät kuvat kevään keikoilta: vau!

Miley Cyrusin rohkeat kuvat Voguen kannessa saavat leuat loksahtamaan

Showpainija Mandy Rose sai potkut WWE:stä: nämä kohukuvat syynä fuduihin!

Antti Tuiskun Viljo-koira huolestuttaa: näin Antti vastasi somessa

Alma Hätösen hyväntuulisessa kuvassa huomio kiinnittyy yhteen asiaan: ”Miksi p*skanen…”
Mainos
Mainos

Lola Odusoga täyttää pian 46 vuotta: tätä asiaa ihmiset ihmettelevät

Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella

Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”

Kanadalainen huippumalli esitteli vitiligo-kroppansa upeissa biksuissa: katso kuvat!

Sara Siepin synttärikuva ihastuttaa: tyrmäävä lyhyt mekko ja saappaat!

Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”

Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui

Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!

Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”
Karim Benzeman tulevaisuudella on spekuloitu jo pitkään ja huhuissa on soudettu edes takaisin useita kertoja. Nyt huhuille saatiin kuitenkin päätös,...


Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”
Florida Panthersin suomalaissentteri Anton Lundellin mukaan on yksi osa-alue, jolla erityisesti joukkueen on oltava parempi. Suomalaisittain nähtiin hienoa edustusta NHL:n...


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...
Ruoka


Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella
Juustokakut ovat helppoja kakkuja, joiden valmistamiseen ei tarvita uunia. Mansikka valkosuklaa juustokakku on jälkkäripöydän timantti ja se on monille maistuva...


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”