TV
Sofia Belórf paljasti painonsa televisiossa: ”Painan yllättävän paljon”

Sofia Brlórf on nähty hiljattain Sofian salaisuudet -ohjelmassa. Viimeisimmässä jaksossa hän kutsui kylään tv-kokki Kari ”Kape” Aihisen. Seiska kertoo, että Sofia halusi opetella kokkaamaan paremmin, jotta ruoasta tulisi maistuvampaa ja kokkaamisesta hauskempaa.
”Mä halusin oppia, miten mä voisin kirjaimellisesti maustaa sitä mun arkikokkailua, jotta siitä tulisi asteen herkullisempaa ja nauttisin siitä kokkailusta,” Sofia mietti ohjelmassa.
Kokki alkoi opastaa oppilastaan ja keittiössä viuhuttiin edes takaisin. Jossain vaiheessa oli aika laittaa rasvaa pannulle ja se hirvitti Sofiaa. Kari kannusti laittamaan sitä pannulle rohkeasti, kun Sofia vielä sanoi että hän jopa pyyhkii sitä vähän yleensä papeilla.
”Laita sitä sinne nyt vaan,” Kape tsemppasi.
”Mä yleensä aina vähän kuivailen tyyliin paperilla vielä sieltä,” Sofia paljasti.
”Minkä takia?” Kape ihmetteli.
”No, ettei tule niin rasvaista.”
Keskustelun lomassa tuli esille Sofian paino. Kape arvasi 46 kiloa.
”Kyllä mä sanon, että painan yllättävän paljon. Välillä itsekin yllätyn siitä. Kyllä mä painan niin kuin lähemmäs 60 kiloa,” Sofia kertoi avoimesti.
Samankaltaisia uutisia
- Valtteri Bottas samaistuu Sergio Perezin tilanteeseen - Suomalainen jakoi kokemuksensa: “Vielä ei ole se aika”
- Seiska: BB-Sofialla edessä peruuttamaton leikkaus: "On oltava sataprosenttisen varma"
- Yllättävä video Sofia Belórfilta: housut alas ja alusvaatteet näkyviin!
- Sofia Belórf oli tyylikäs poseeraaja jo lapsena: ihastuttava nostalginen kuva
- Selena Gomez kertoo syyn lihomiselleen: "Kun kukaan ei tiedä koko tarinaa"
- Auri Kananen kertoi kirjassaan suurimmasta siivousurakastaan: video suorastaan puistattaa
- Näin somessa spekuloidaan syitä Käärijän lauluäänen pettämiselle semifinaalissa
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Tämän ammatin Niko Ranta-aho opiskeli itselleen selliopintona
-
Sofia Belórf oli tyylikäs poseeraaja jo lapsena: ihastuttava nostalginen kuva
-
Yllättävä video Sofia Belórfilta: housut alas ja alusvaatteet näkyviin!
-
Seiska: Sofia Belórfilla salainen sometili: myy luksustuotteitaan somessa
-
Muistatko, miltä Sofia Belórf näytti 10 vuotta sitten? Kuvat!
-
Sofia Belórfin yllätyspaljastus: ”Tää vuosi alkoi yllärillä”
-
Sofia Belórf palasi joulunvietosta: ei mahdu gaalamekkoonsa – ”Minun pitää aloittaa dieetti”
-
Sofia Belórfin pikkujouluasu oli liikaa: tämä mekko sekoitti somen
-
Niko Ranta-aho vietti synttäreitään kaltereiden takana: ”Takana on hienompiakin syntymäpäiviä…”
-
Sofia Belórfin peppukuvat saivat somen tulistumaan: peppuvakoon vedetyt yöhousut olivat liikaa
-
Seiska: Stefu Thermanilla yli puoli miljoonaa pääomatuloa, mutta jopa jätemaksut ulosotossa – miten tämä on mahdollista?
-
MTV: Niko Ranta-aho paljasti, millaiset välit hänellä oikeasti on Sofia Belórfiin
-
Katiska-vyyhdistä tuomiota istuva Niko Ranta-aho aikoo puhua suunsa puhtaaksi
-
Päihdevaikeuksissa rypevä Stefan Therman: ”Tästä on hyvä jatkaa”
-
Sofia Belórf halusi kuolla eristyssellissä: tätä hän pyysi vartijoilta
-
Sofia Belórf kertoi tiukasta dieetistään: jokasyksyinen dieettiviikko käynnissä
-
Sofia Belórf paljastaa yksityiskohtia pidätyksestään: Karhu-ryhmä ovesta sisään, pakkasivat pikkuhousut, vahtivat vessatoimia…
-
Sofia Belórfin uusi kuva sai seuraajat hämmästymään: ”Katoin ekast kuvast et…”
-
Kristiina Komulainen ja Sofia Belórf harvinaisessa yhteiskuvassa: mistä on kyse?
-
Sofia Belórf teki abortin: kertoo nyt tunteistaan
-
Seiska: Stefu Therman jälleen velkakierteessä, sukulaismies sotajalalla, surullisia päivityksiä
-
Stefan Thermanin somepäivitys särkee sydäntä: elämä on ollut Stefulle kovaa
-
Muistatko vielä? Sara Sieppi ja Sofia Belórf sivelivät toisiinsa kultamaalia
-
Tämän takia Stefu Therman sai kenkää asunnostaan – Seiska selvitti
-
Sonja Aiello täräytti mielipiteensä ex-rakkaastaan räppäri Williamista: nyt poltti!
-
Sofia Belórf kertoo eron jälkeisistä tunnelmista: itku herkässä ja pitkät yöunetkaan eivät riitä
-
Stefu Thermanin villi viikonloppu: kaipaili Sofian perään – lähti treffeille!
-
Oikeusasiakirjat paljastavat: Sofi Belórfilla ja Niko Ranta-aholla hurja riita ennen eroa
-
Sofia Belórf kertoo tunteistaan hänen ja Stefan Thermanin eroon liittyen: ”Piti päästä pois”
-
Tältä näyttää Sofia Belórfin exän nyksä! Niko Nousiainen blondin kaunottaren kainalossa
Mainos

Lionel Messin lähtölaskenta käynnissä? – ”Pyydän anteeksi aiheuttamaani mielipahaa”

Johanna Harlinin tyrmäävä uimapukukuva Miamista: vautsi!

Erna Huskon Amsterdamista ostettu pieni paita keräsi kehuja: ”Täydellinen”

Doja Catin uusi selkätatuointi puhuttaa somessa: kuvat!

Manchester City marssii pysäyttämättömästi kohti kolmatta peräkkäistä Valioliigan mestaruutta

Superhelpot ja herkulliset uunibanaanit sopivat jälkkäriksi arkeen: helppo ohje!

Joalin Loukamaa tyrmää tyylikkäässä asussa Tukholmassa: nyt näkyy paljasta pintaa!

Paistetut nuudelit ovat superhelppo arkiruoka: tässä ohje!

Kevyt savulohipasta sopii vaikka lounaaksi: superhelppo ohje!

Rosa-Maria Ryydin bikinikuvat loksauttavat leuat: pylly kohti kameraa!
Mainos
Mainos

Lola Odusoga täyttää pian 46 vuotta: tätä asiaa ihmiset ihmettelevät

Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella

Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”

Kanadalainen huippumalli esitteli vitiligo-kroppansa upeissa biksuissa: katso kuvat!

Sara Siepin synttärikuva ihastuttaa: tyrmäävä lyhyt mekko ja saappaat!

Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”

Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui

Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!

Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”
Karim Benzeman tulevaisuudella on spekuloitu jo pitkään ja huhuissa on soudettu edes takaisin useita kertoja. Nyt huhuille saatiin kuitenkin päätös,...


Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”
Florida Panthersin suomalaissentteri Anton Lundellin mukaan on yksi osa-alue, jolla erityisesti joukkueen on oltava parempi. Suomalaisittain nähtiin hienoa edustusta NHL:n...


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...
Ruoka


Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella
Juustokakut ovat helppoja kakkuja, joiden valmistamiseen ei tarvita uunia. Mansikka valkosuklaa juustokakku on jälkkäripöydän timantti ja se on monille maistuva...


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”