Viihde
Rust-elokuvan onnettomuus tutkinnan alla: aseet lauenneet vahingossa kahdesti ennen onnettomuutta

Viime torstaina Rust-elokuvan kuvauksissa tapahtui onnettomuus, kun rekvisiitta-ase laukesi vahingossa. Aseessa piti olla paukkupanoksia, mutta toistaiseksi tuntemattomasta syystä aseessa oli oikea luoti, joka osui kuvaaja Halyna Hutchinsin rintaan. Hutchins menehtyi ja ohjaaja Joel Souza sai osuman olkapäähän.
IS vastasi hiljattain tärkeisiin kysymyksiin onnettomuutta koskien.
Lähteiden mukaan apulaisohjaaja sai potkut vuonna 2019 kesken Freedom’s Path-leffan kuvausten, kun elokuvan työntekijä loukkaantui aseen lauettua vahingossa. Apulaisohjaajasta valitettiin saman vuoden aikana myös useissa muissa tuotannoissa.
Apulaisohjaaja ei kuitenkaan ollut ainoa, johon katseet kääntyvät tätä onnettomuutta tutkittaessa.
Asevastaava huolimaton ja kokematon
Asevastaava, 24-vuotias Hannah Gutierrez-Reed, on huhujen mukaan huolimaton, kokematon ja kypsymätön. Hänen aikaisemmat kuvauksensa katkesivat turvallisuussyistä.
”Hän oli aina vähän huolimaton aseiden kanssa ja aina silloin tällöin heilutteli niitä ympäriinsä,” toinen kahdesta lähteestä väittää.
Kyseessä olivat vielä toistaiseksi ilmestymättömän The One Wayn kuvaukset, joiden aikana Reedin sanotaan ojentaneen rekvisiitta-aseen 11-vuotiaalle Ryan Kiera Armstrongille ilman aseen tarkastusta.
Rustin toinen tuotantoryhmän jäsen kuvaili Gutierrez-Reediä kokemattomaksi ja kypsymättömäksi.
Kuvauksissa sattui aiemmin jo kaksi tapausta, joissa ase laukesi vahingossa. Valitus tehtiin suoraan apulaisohjaaja David Hallsille.
”Me kaikki huusimme hänelle: ”Tämän on paras lukea tuotantoraportissa. Nämä tyypit ovat vastuuttomia, eikä heidän kuuluisi olla täällä.””