Julkkikset
Niko Saarinen paljastaa: ”Olen koukussa pornoon”

Ina Mikkolan pyörittämä podcast Runkkarin ystäväkirja sai hiljattain vieraakseen Niko Saarisen. Jaksossa keskusteltiin muun muassa homoseksuaalisuudesta, ulkonäköön liittyvistä itsentunto-ongelmista ja ”ikisinkkuudesta.”
Pisin keskustelu alkoi kuitenkin sitten, kun Saarinen kertoi katsovansa pornoa liikaa. Mikkola kyseli, mitä hän tarkoittaa ”liialla” pornolla.
Saarinen sanoi, että katsoo pornoa päivittäin. Eniten häntä kuitenkin vaivaa se, että miten pornon katsominen vaikuttaa hänen omaan käyttäytymiseensä.
”Tietyllä tavalla ne kohtaamiset, kun olen jonkun ihmisen kanssa, se ei välttämättä enää tunnu miltään, kun mulla on päässä joku sellainen saatanan pornofantasia,” Saarinen kuvaa.
Mikkola kuitenkin sanoo, että pornon katsominen voi kuitenkin olla hyväkin asia. Saarinen sanoo kuitenkin kokevansa sen ongelmaksi.
”Se, että katsot päivittäin, ei musta ole vielä mikään määre, että katsot liikaa. Ehkä enemmänkin pitää miettiä tuota seurausta. On myös tärkeää, että itse kokee sen sellaiseksi (ongelmaksi), sitä ei saa kukaan ulkopuolelta määritellä.”
Saarinen kertoo havahtuneensa ongelmaan viime vuonna ja alkaneensa kokeilla masturbointia ilman pornoa.
”Pornoahan on hyvin monenlaista. Ehkä sun kannattaisi katsoa myös erilaista pornoa. Sellaista realistisempaa, joka kuvaisi arkisempaa maailmaa ja muistuttaisi, miltä ne kyrvät oikeasti näyttää. Tai ehkä sun pitäis käydä enemmän uimahallissa,” Mikkola ehdottaa.
Mikkola kiitteli Saarista hänen avoimuudestaan asiaa kohtaan.
”Valitettavasti moni mies ei uskalla puhua omasta pornonkulutuksestaan, koska siihen liitetään niin paljon stereotyyppisiä ajatuksia.”
”Kun sä puhut tästä, niin moni muu jolla on vaikka samoja haasteita, niin voi sitten toivottavasti ottaa vaarin tästä,” Mikkola lisää.
Samankaltaisia uutisia
- Niko Saarisen tuntemukset ensiasunnon ostamisesta olivat yllättävät: ei tunne onnellisuutta
- New York Rangersille toinen voitto: Suomalaistähdet näkyvästi esillä
- MTV: Tämän takia vuoden radiojuontajan pystin voittanut Niko Saarinen jätti armeijan kesken
- Ina Mikkolan yllättävä avautuminen naistenpäivästä: "Mulla ei oo aikaa tällaseen p***aan"
- Ina Mikkola jakoi yllätysuutiset: "Meneekö joku vielä pieleen?"
- IL: Henna Kalinainen sairaalassa vakavasti sairaana: "Keskittyminen meni hengittämiseen"
- Ina Mikkolan hupaisa kuvapari pitää takanaan vakavan sanoman: aasinsilta tärkeään faktaan
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
MTV: Niko Saarisen hampaat kiinnostavat: tätä toimenpidettä hammaslääkäri ei tehnyt
-
Niko Saarisen tuntemukset ensiasunnon ostamisesta olivat yllättävät: ei tunne onnellisuutta
-
MTV: Tämän takia vuoden radiojuontajan pystin voittanut Niko Saarinen jätti armeijan kesken
-
Miljoonien seuraama aikuisviihdetähti levitteli haarojaan somessa: nyt on rivo video!
-
Niko Saarinen sai törkyviestin sähköpostiinsa: näpäytti mahtavan vastauksen
-
Näin paljon kuuntelijoita Niko Saarisen podcastilla on: Suomen räävittömin podcast
-
Anna: Niko Saarisen äiti suree julkisuuskuvaa, joka Nikosta on luotu: ”En tunnistanut lastani”
-
Niko Saarinen kertoo taannoisesta hierontakokemuksestaan: ”Jouduin jäkittää mun perseposkia”
-
Niko Saarisella meni kuppi nurin – tulistui kuvauksissa: ”Nyt te lehmät…”
-
Niko Saarisella villit viikonloppusuunnitelmat: ”Kullibileet!”
-
IS: OnlyFans-tähti Crista Jaatinen kertoo tyypillisestä päivästään – tällaista on OF-staran arki
-
Rita ja Aki Manninen pornossa kuvassa – seuraajat hämillään
-
Pornotähti ja Seiskan entinen tähtityttö kertoo lääkkeiden pilanneen hänen elämänsä – syytetty tapon yrityksestä
-
Entinen pornotähti TikTokissa: somekuvat ja videot loksauttavat leuat
-
NRJ:n juontaja kaatokännissä festareilla: ”Juomat lensivät, kun jalat eivät kantaneet”
-
Pornostara Mr. Lothar teki täyskäännöksen: uusi ura viisikymppisenä!
-
Niko Saarinen keksi poikkeavan tavan etsiä rakkautta: onko tulossa rakkauden kesä?
-
Suomalainen pornotähti avautui ammatistaan: ”Amerikassa kaikki on suurta…”
-
Mati Marroni pukeutui karkeista tehtyihin bikineihin – nänni lipsahti ulos!
-
Selviytyjät Suomi-kisaajat julkistettu! Konkarit ja tulokkaat vastakkain
-
Aikuisviihdetähti pyöräili bikineissä: pyörän satula upposi pakaroiden väliin – megakuumat kuvat!
-
Aikuisviihdetähden pakarat kuin täysikuu: poseerasi alusvaatteisillaan nahkabuutseissa
-
Aikuisviihdetähti turkoosissa alusasussa Gramissa: remmejä riittää! Mikä viritys tämä oikein on?
-
Aikuisviihdetähti rintavana somessa: yläosat hädin tuskin pitävät tupla-D:t kurissa
-
Niko Saarisen alastonkuva keräsi huomiota: ”Halusin luoda sensuroimattomn podcastin”
-
Tässä ovat Suomen kovimmin tienaavat somejulkkikset – Natalia Salmela jälleen ykkösenä
-
Niko Saarinen julkaisi tärkeän kirjoituksen sosiaalisessa mediassa – satoja kiitteleviä viestejä
-
Niko Saarisella koronatartunta: on saanut kuraa niskaan villin kesäbiletyksensä takia
-
Niko Saarinen pakarat paljaana Instagramissa – melkein kuin Kim Kardashian!
-
Niko Saarinen rankan eron jälkeen – ”En osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen”
Mainos

HS kritisoi törkeästi Käärijää: someraivo repesi!

Seiska: Tämän takia Sanna Marin matkusti bisnesluokassa New Yorkiin

Somehottikset syöttelivät toisilleen mansikoita alusvaatteissa: katso kuuma video!

Herkulliset herrasväen leivät valmistuvat puolessa tunnissa: tästä kahvipöytään keksit!

Rosanna Kuljun karkkivideo aiheutti someraivon: ”Turha yrittää vääntää sellaista…”

Katy Perryn asu American Idolissa sai kummastuneita kommentteja – kuva!

ManU-tykki jättämässä Old Traffordin taakseen! – Juventus saamassa vihdoin haluamansa?

Sara Chafakin Kreikan loma sai ikävän käänteen: paloi auringossa – kuva!

Jälleen yksi pysti jaossa! Eurooppa-liigan finaali pelataan huomenna: ”Etu ei ole kummankaan puolella”

Laulaja Pinkin alastonkuva somessa sörkkii Instagramin rajoja: kuva!
Mainos
Mainos

Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui

Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!

Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?

Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!

Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!

Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa

Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”

Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!

Iida Vainio yllätti kuumalla alusvaatekuvalla – seuraajilla meni ihon alle
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...


Denver Nuggetsille ensimmäinen kiinnitys: ”Emme halunneet antaa sen tapahtua”
NBA:n finaalit pyörähtivät käyntiin varhain perjantaina Suomen aikaa. Ilmiömäistä kautta pelaava Denver Nuggets otti ensimmäisen kiinnityksen kukistamalla Jimmy Butlerin johtaman...


Sieltä se tuli! Messin tulevaisuudesta saatiin vahvistus
Lionel Messi jättää PSG:n tämän kauden päätteeksi. Argentiinalainen supertähti nähdään Parc de Princesillä tositoimissa viimeisen kerran lauantaina. Torstaina saatiin vahvistus...
Ruoka


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”