Viihde
Näin hopealeijonat hoitelivat karvasta tappiotaan Latviassa: ajelivat railakkaasti punaisia päin

Sunnuntai-iltana Suomen jääkiekkojoukkue pelasi Kanadaa vastaan MM-turnauksen finaalissa. Kovan taiston jälkeen ottelu meni Riika-areenalla jatkoajalle ja Suomi hävisi viimein Kanadalle tuloksella 3-2. Ratkaisevan maalin teki kanadalaishyökkääjä Nick Paul, kun jatkoaikaa oli pelattu 6 minuuttia ja 26 sekuntia.
Seiskan mukaan Leijonien joukkue poistui otteluareenalta noin kaksi tuntia ottelun päättymisen jälkeen. Ulkona odotti kourallisen verran faneja, jotka saattelivat karvaan pettymyksen kokeneet hopealeijonat heidän linja-autoonsa.
Leijonat suuntasivat areenalta suoraan hotelliinsa Radisson Blu Hotel Latvijaan. Bussin edellä kaahaili virkavallan auto ja perässä toinen mokoma. Leijonien bussi kaasutteli jopa railakkaasti punaisia päin 3,5 kilometrin matkallaan takaisin hotelliin.
Hotellilla aamukahden maissa odotteli myös fanijoukko. Leijonat olivat alkaneet hoitaa hienoista pettymystään jo ennen hotellille saapumista ja huhujen mukaan esimerkiksi Anton Lundell ja Petteri Lindbohm nauttivat vodka-lime-lonkeroa ja Mikael Ruohomaa hoiteli haavojaan lager-oluella.
Leijonat eivät kuitenkaan päässet juhlimaan hopeamitaliaan tai hoitelemaan kultamitalin menetyksestä aiheutunutta katkeruutta hotelliaan kauemmas, sillä kaikki Riian baarit olivat kiinni.
Seiska kertoo myös, että hotellilla Leijonille oli varattu oma kabinetti ja juhlat vietettiin omassa kuplassa.
Samankaltaisia uutisia
- Lisää NHL-vahvistuksia Leijonien MM-joukkueeseen!
- Huonoja uutisia Leijonille! - NHL-tähden MM-kisat vaarassa
- ''Maailmanluokan vahvistus'' - Mikko Rantanen pelaa MM-kisoissa!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin! Jukka Jaloselta kovia päätöksiä - NHL-tähti jäi ulkopuolelle
- Loistavia uutisia Leijonille! - NHL-supertähti vahvistaa Suomen MM-joukkuetta
- NHL-joukkue vitsaili suomalaistähden nimellä - "Teki jälleen maalin!"
- SM-liigan pronssiottelu riistäytyi käsistä - Kyseenalainen tilanne meni tuomareilta ohi
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Kohauttava uutinen Netflixiltä: tätä voi odottaa vuoden 2022 lopulla
-
Painajainen Elm Streetillä -elokuvan talo on myynnissä – talo näyttää oikeasti ihan erilaiselta kuin elokuvassa
-
Frendit-sarjasta tuttu näyttelijä menehtyi sunnuntaina – muilta frendeiltä lämpimiä kommentteja somessa
-
Rust-elokuvan kuvausten onnettomuudesta jaettu karmivia yksityiskohtia: Baldwin osoitti aseella suoraan kameraan
-
Newyorkilaisen naisen vaatekaappi on noin 300 000 dollarin arvoinen, eikä hän edes käy töissä
-
Justin ja Hailey Bieber Met Gaalassa: raskaushuhujen vahvistumista ja kyyneleitä
-
Alma Pöysti voitti Jussi-palkinnon – kertoi mielenkiintoisesta harrastuksestaan
-
Channing Tatumin ja Zoë Kravitzin välinen suhdehuhu vain yltyy: jatkoilla Met Gaalan -jälkeen
-
Nyt se on varmistettu: Kanye West petti Kim Kardashiania – ”Kim syytti itseään”
-
Kim Kardashiania kritisoitiin Met Gaalan asustaan: vastasi tiukasti takaisin
-
Addison Raen asu Met Gaalassa herätti keskustelua: ”Onko sinulla Kourtneyn asu päälläsi?”
-
Kendall Jenner lähes alast Met Gaalassa: tämä asu käänsi päitä
-
Kim Kardashian peitti koko kroppansa kasvoja myöten Met Gaalaan: tässä syy kummalliseen asuun
-
Halsey ei osallistunut Met Gaalaan: taustalla ymmärrettävä syy – ”En tiedä edes, miksi minun pitää selitellä teille mitään”
-
Jennifer Lopezin asu Met Gaalassa keräsi katseita: pitkä laahus ja hyperkorot
-
Megan Foxin gaala-asu näytti läpi ihan kaiken pikkuhousuja myöten – katso kuvat!
-
Sam Asghari vastasi avioehtokommentteihin nopeasti: huvittava vastaus somessa
-
Octavia Spencer kommentoi Britney Spearsin kihlautumisuutista nasevalla ja humoristisella tavalla: yli 20 000 tykkäystä
-
Brtiney Spears paljasti ilouutisen – ”En voi uskoa tätä!”
-
Hämmentävä kommentti Kylie Jennerin raskaus-julkaisussa – Eikö veli tiennyt raskaudesta?
-
Tangokuningas Aki paiskii töitä aamuyöstä iltamyöhään: ”En valita, vaikka tunteja kertyy yli 250 kuukaudessa”
-
Chrissy Teigen ylistää alkoholittomuutta: 50 päivää ilman alkoholia on muuttanyt hänen elämänsä
-
Kendall Jenner lomalla Italiassa: kuvat ovat ”unenomaisia” ja saavat jokaisen haikailemaan lomalle
-
Star Wars -tähden erikoinen twiitti keräsi yli 600 000 tykkäystä: Twitter hekottelee
-
Cardi B:n vauva on täällä! Sairaalavuoteella jopa yli 1000 euron LV-peitto
-
Angelina Jolie sanoi pelänneensä lastensa turvallisuutensa puolesta: hänellä on nyt täyshuoltajuus
-
Kaley Cuoco ja Karl Cook ovat eronneet: erikoinen avioliitto päättyi eroon
-
Kanye Westin uudet kappaleet ovat täynnä paljastuksia – ”Pelaamista muiden naisten kanssa”
-
Seiska tavoitti Sara Siepin reagoimaan suhdehuhuihin: ”En tiedä mistä puhut!”
-
Robin Packalen julkaisi uuden biisin – Katso hauskat kuvat ”promokiertueelta”
Mainos

Huonoja uutisia Leijonille! – NHL-tähden MM-kisat vaarassa

Somekuumis pyllisteli uima-altaalla märissä valkoisissa shortseissa: kuvat!

Norjalaismallin bikinikroppa saa haukkomaan happea: onko tässä täydellinen kroppa?

Sointu Borgin upea lookki sai silmät vietereiksi: ”Laittoman upea”

Karim Benzeman manttelinperijä? – Brassitähti siirtymässä Santiago Bernabeulle?

Euroviisujen kisastudioon Käärijä-pastaa Harri Syrjäsen ohjeella!

Maailman kuumin sotilas kuin Playboy-pupu: tuliset kuvat somessa!

Helsinki Seagulls juhli historiallista Suomen mestaruutta Korisliigassa

Pia Nykänen taas sairaalassa: ”Opereissoni ohi”

Näin upeana Johanna ja Renny Harlin nähtiin Cannesin elokuvafestareilla: kuvat!
Mainos
Mainos

Suomalaisjulkkikset mainoshuijauksessa: tässä pikadieettibisneksessä he eivät ole mukana

Sara Sieppi rakentaa itseään vuosien somemyrskyn jälkeen: ”Parempi sulautua massaan”

Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!

Helmi-Leena Nummelan lomakuvat Pariisista: viimeisessä kuvassa vilautus!

Antti Tuisku alusvaatekuvissa kuin Calvin Kleinin malli konsanaan – kuvat!

Martina Aitolehden lihaksikas uimapukukuva saa silmät vietereiksi: oho!

Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”

Sara Chafakin Kreikan loma sai ikävän käänteen: paloi auringossa – kuva!

Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa

Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”
Mainos
Kuumat


Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä – katso märkä kuva!
Los Angelesissa asuva somekaunotar Becky Hudson on saanut lassottua itselleen yli 2,9 miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja lisää vain tulee. Hän...


Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
Meksikolainen kaunotar Yuliett Torres on saanut lassottua itselleen jo yli 10 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Yuliett...


Povipommi bikineissä Miamin kuumilla rannoilla: ovatko nämä biksut liian pienet?
Miamin povipommi Danielley Ayala saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut kalastettua Instagramissa itselleen yli 7 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä...


Rintava somehottis liian pienissä bikineissä: rintavarustus vain pursuilee!
Rintava somehottis Francia James on saanut lassottua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää vain tulee. Francia julkaisee usein...


Silikonikaunotar pelkässä ohuessa aamutakissa: jättimäiset rinnat!
Kosmeettinen hoitaja Tara Jayne on hurahtanut kauneusleikkauksiin ja esittelee lopputuloksia mielellään Instagramissa. Häntä seuraa jo yli 200 000 seuraajaa, jotka...


Aikuisviihdetähti istui uima-altaan reunalle bikinit yllään: peppu vain leviää!
Unkarilainen aikuisviihdetähti Aletta Ocean on palkittu pornonäyttelijä, joka on saanut lassottua itselleen jo yli 5 miljoonaa seuraajaa somessa. Hänellä on...


Onlyfans-kuumis niukassa cheerleader-asussa: no nyt on!
Somessa huiman suosion saanut Mia Malkova on onnistunut lassottamaan itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Mia julkaisee usein kuvia,...


Pyllykaunotar tiukoissa treenihousuissa: nämä kuvat saavat silmät vietereiksi!
Somekuumis Sophia Vay on saanut kalastettua itselleen jo yli 3,3 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Hän läppäisee...


Onlyfansin hottis kuin Baywatch-tähti punaisessa uimapuvussa: video!
Somejulkkis Veronica Perasso on saanut kalastettua somessa itselleen yli 5 miljoonaa innokasta seuraajaa, jotka odottavat aina kieli pitkänä uusia kuvia....


Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat!
Hollannista kotoisin oleva somehottis Vera Dijkmans saa seuraajien silmät vietereiksi. Vera on saanut kalastettua itselleen jo yli 5,7 miljoonaa seuraajaa...
Mainos
Urheilu


Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”
Napolin 33 vuoden tauon jälkeen Italian mestariksi luotsannut, Luciano Spalletti, jättää joukkueen. Seuran puheenjohtaja, Aurelio De Laurentiis, vahvisti, että Spalletti...


Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”
Arsenalin tähtihyökkäjä, Gabriel Jesus, oli median haastateltavana sunnuntaisen Wolverhampton-pelin jälkeen. Gunnersin kausi päättyi 5-0 voitosta huolimatta pettymykseen, mutta brasiliainen valoi...


Valioliigan viimeinen päivä tarjosi jännitystä – Näitä joukkueita ei nähdä ensi kaudella Valioliigassa
Everton onnistui pelastamaan paikkansa Valioliigassa voittamalla viimeisen ottelukierroksen ottelunsa. Se tietää Leicesterille sekä Leedsille matkaa sarjatasoa alemmas ensi kaudeksi. Valioliigan...


Latvia räjäytti Nokia Areenan! – Uskomaton tuhkimotarina sai arvoisensa päätöksen
Latvia juhli hurmiollisen Nokia Areenan yleisön edessä historiansa ensimmäistä arvokisamitalia voittamalla Yhdysvallat MM-kisojen pronssiottelussa. Jos kalliit liput ja Leijonien hieman...


Kahdelle kolmesta käy huonosti – Mikä joukkue pystyy pelastamaan itsensä Valioliigasta putoamiselta?
Valioliigan kauden 2022-23 viimeinen pelikierros pyörähtää käyntiin aivan hetken kuluttua, kun ottelut ympäri saarivaltiota aloitetaan puoli seitsemältä Suomen aikaa. Sarjan...


Lionel Messi rikkoi Cristiano Ronaldon ennätyksen! – PSG:lle historiallinen mestaruus
Ranskan liigan ökyseura Paris Saint-Germain varmisti seurahistoriansa 11 mestaruuden launtaina. Joukkueen sankarina hääri Lionel Messi, joka rikkoi jälleen yhden huiman...


Tottenham ja Chelsea jäämässä nuolemaan näppejään? – ManU viemässä pisimmän korren Bundesliigan maalitykistä
Borussia Mönchengladbachin hyökkääjä, Marcus Thuram, on jäämässä kauden päätyttyä vapaaksi agentiksi. Ranskan maajoukkuemiehelle riittää yllin kyllin ottajia ja hänen perässään...
Ruoka


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....


Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...


Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...


Maittava suolainen välipala: helppo tomaatti mozzarella piirakka
Tomaatti mozzarella piirakka on herkullinen suolainen välipala tai naposteltava, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Maittavan piiraan voi valmistaa alusta...


Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje!
Kotitekoinen sinappi on helppo valmistaa grilliruokien tai hampurilaisten kaveriksi. Sinappi sopii esimerkiksi hampurilaisten, hodareiden ja lenkkimakkaroiden lisukkeeksi ketsupin ja kurkkusalaatin...


Karitsan paisti maukkaalla marinadilla: tällä ohjeella onnistut
Karitsan paisti voidaan tarjoilla esimerkiksi uunivihannesten, salaatin, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa. Tämä maittava ateria vaatii tarkkuutta paistamisen suhteen, mutta...


Maittava kanapiirakka on herkullinen ateria – tässä resepti!
Kanapiirakka on maittava suolainen ateria tai naposteltava esimerkiksi juhliin. Sen valmistaminen on hieman työlästä, mutta kaiken vaivan arvoista. Alla olemme...


Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
Mummon perinteinen kaalilaatikko on kotoisa ja helppotekoinen ruoka, jonka valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Kaalilaatikon valmistaminen on yksinkertaista ja tämän terveellisen...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Ranttali: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Sami: Maailman suurimman pyllyn haluava Natasha Crown minishortseissa: video!
- Ssl2703: Showpainija Mandy Rose sai potkut WWE:stä: nämä kohukuvat syynä fuduihin!
- Harri leränen: 53-vuotias personal trainer saa vihat niskaansa paljastavan pukeutumisen takia – kuvat
- Kristian Gaarde: Sointu Borg biksukuvissa parvekkeella: vasta 18 astetta, mutta varaslähtö kesään