Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Leo Friman kertoo megahittinsä taustaa: ”Pitääkö ihan oikeasti laulaa tällaista?”

Leo Friman paljastaa megahittinsä taustat
AOP

Jokaiselle tuttu laulaja Freeman, tai kotoisammin Leo Friman (69), aloitti keikkalavoilla jo 70-luvulla. Tällöin Freeman alkoi soittaa kitaraa yhtyeessä Waterloo, joka oli peräisin hänen omasta kotikaupungistaan. Yhtye osallistui vuonna 1970 pop-yhtyeiden SM-kisoihin.

Tämän jälkeen Freeman oli mukana muun muassa Paula Koivuniemen taustabändissä ja Kirkan Islanderissa. Freemanin oma leyvytysura lähti kunnolla liikkeelle vasta vuonna 1976. Tuohon aikaan Freeman asui Hämeenlinnan Harvialan kaupunginosassa erään vanhan puutalon ullakolla vuorkalla.

Freemanin edelleen rakastetuin megahitti on Ajetaan tandemilla. Sen sanoittaja oli Hector, jolta sanat tilattiin niin sanotusti mittatilaustyönä. Ajetaan tandemilla pitää edelleenkin soittaa jokaisella keikalla.

”Tein silloin kokeilumielessä sinkun Love Recordsille. Tandemista tuli aivan sairaan suosittu! Se johtui pitkälti biisin tuottaneen Hectorin järjettömän hyvästä sanoituksesta,” Leo muistelee.

”Aluksi mietin, että ihan oikeasti, pitääkö minun laulaa jotain tällaista. Mutta teksti toimii edelleen. Hector on tehnyt kuihtumattomia kielikuvia. En ole esimerkiksi vieläkään täysin ymmärtänyt, mistä Kaksi lensi yli käenpesän -biisissä on kysymys,” Leo kertoo Seiskalle.

Nyt Freeman on kertonut Seiskalle megahittinsä taustaa.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos