Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Karita Mattila sai Twitteristä tarpeekseen, julkaisi rohkean kuvan, kertoi stalkkerista

Karita Mattila sai Twitteristä tarpeekseen
AOP

Oopperalaulaja Karita Mattila kertoo Twitterissä, että pääosin kesä on ollut plussan puolella, mutta päättää nyt kuitenkin pitää tauon. Mattilalla on ollut vaihderikas kesä, nimittäin hän onnistui kesän aikana pudottamaan painoa, mutta joutui myös stalkkerin vainoamaksi.

”Heippa Twitter. Pidän tauon. Laitan hommani järjestykseen,” Mattila kirjoittaa.

Hän julkaisi kirjoituksen yhteydessä itsestään rohkean kuvan ja kehotti vielä muita tekemään perässä, ”p*rkele.”

”Valmiina uuteen kauteen. Eteenpäin. Opettelen rakastamaan itseäni. Kaunista.”

Loppuun hän vielä muistuttaa tulevasta keikastaan Kuopiossa.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Vaikka kesä oli hyvä, Mattila joutui kuitenkin myös stalkkerin vainoamaksi. Hän sanoo, että kolmekymppinen mies tarjosi vaikka mitä.

”Tarjosi tapaamista, seuraa, seksiä. Kehui omaavansa kokemusta ”vanhojen naisten” kanssa, ja mainosti viimeksi mainitun siksi olevan ”erityisen hyvää”,” Mattila kertoi.

Mattila on yleisesti ottaen hyvin suorasanainen Twitterissä, mutta nyt hänelle ilmeisesti riitti. Tauon paikka siis.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos