Viihde
Juhliiko Renny Harlin kesähäitä pian? – 34 vuotta nuoremman Johanna-rakkaan uusin julkaisu vihjailee jotain

Renny Harlin, 61, ja porilaislähtöinen bikini-fitness kilpailija Johanna Harlin, 27, (ent. Kokkila) tapasivat Luokkakokous-leffan kuvauksissa ja rakkaus roihahti heidän välilleen välittömästi. He julkistivat suhteensa viime vuoden marraskuussa ja Renny kosi Johannaa ystävänpäivänä parin ollessa romanttisella matkalla Istanbulissa. Pariskunta asuu Bulgariassa, jolla Johanna selitti myös aikaisemmin Rennyn sukunimen käyttöönottoa.
– Se on järkevää töiden puolesta tällä hetkellä. Toinen syy on se, että me asutaan ulkomailla. Kokkila ei ole kovin helppo. Me ei tulla näillä näkyvin varmaan ikinä asumaan Suomessa. Niin se on senkin takia helpompi, että on vähän enemmän kansainvälisempi nimi. Se tulee olemaan mulla käytössä nyt taiteilijanimenä, kertoi Johanna.
Nyt Johanna julkaisi taas uuden kuvan omalla Instagram-tilillään ja kuvateksti viittaa siihen, että häitäkin juhlittaisiin pian.
– Hän yllättää minut joka päivä. Ja ei, ei pelkästään kukkien kanssa, vaan myös sillä kuka hän on. En malta odottaa, että voin kutsua sinua aviomiehekseni!
– Minun kaunis enkelini. Kiitos, että olet sinä, joka päivä. Elän sitä päivää varten, että saan mennä naimisiin kanssasi, kommentoi Renny kuvaan.
Kaikki viittaa vahvasti siihen, että häät ovat tulossa pian. He ovat jo aikaisemmin kertoneet haaveistaan perustaa yhteinen perhe.
– Enää ei tarvitse hakea mitään. Maailma on johdattanut meidät toistemme luo. Tiedämme, että näin on tarkoitettu, emmekä ole kumpikaan koskaan kokeneet näin täydellistä onnea ja tasapainoa, rakastunut Renny kertoi aikaisemmin.
Samankaltaisia uutisia
- Näin upeina Johanna ja Renny Harlin valloittivat Miamin yön: kuvat!
- Näin upeasti juhlittiin Renny Harlinin 64-vuotissynttäreitä: kuvat!
- Harlinien Coco-tytär 9 kuukautta: tämän hauskan liikkeen vauva on oppinut
- Renny Harlinin harvinainen yhteiskuva lapsistaan sai somen ihastuksen partaalle
- Johanna Harlinin mystinen päivitys sai kommenttikentän paukkumaan: "Lapsi tulossa?"
- Elokuvapariskunta Harlinien Coco-tytär sydäntälämmittävässä kuvassa Key Westissä - ihana kuva!
- Harlinien vauva täytti seitsemän kuukautta: seuraajat tekivät mielenkiintoisen huomion
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Johanna ja Renny Harlin jättävät hyvästit kodilleen South Beachilla!
-
Näin upeana Johanna ja Renny Harlin nähtiin Cannesin elokuvafestareilla: kuvat!
-
Johanna Harlinin tyrmäävä uimapukukuva Miamista: vautsi!
-
Renny Harlinin harvinainen yhteiskuva lapsistaan sai somen ihastuksen partaalle
-
Harlinien Coco-tytär 9 kuukautta: tämän hauskan liikkeen vauva on oppinut
-
Johanna Harlinin mystinen päivitys sai kommenttikentän paukkumaan: ”Lapsi tulossa?”
-
Seuraaja kimpaantui Johanna Harlinin julkaisemista vauvakuvista: ”Kun Coco osaa puhua…”
-
Ilona Siekkinen antoi esimakua hääpuvun metsästysmatkastaan: kohteena New York
-
Näin upeasti juhlittiin Renny Harlinin 64-vuotissynttäreitä: kuvat!
-
Näin upeina Johanna ja Renny Harlin valloittivat Miamin yön: kuvat!
-
Elokuvapariskunta Harlinien Coco-tytär sydäntälämmittävässä kuvassa Key Westissä – ihana kuva!
-
Harlinien vauva täytti seitsemän kuukautta: seuraajat tekivät mielenkiintoisen huomion
-
Coco Harlin megasuloisessa kuvassa: onnellisuus on suorastaan ylitsevuotavaa
-
Renny ja Johanna Harlinin reissu New Yorkiin sai somen näreäksi: kommentit pauhaavat
-
Johanna ja Renny Harlinin suloiset perhekuvat Lontoosta – ihana kuvasarja!
-
Johanna Harlin tihkuu perheonnea: rakkaudentäyteiset kuvat Coco-tyttärestä
-
Renny ja Johanna Harlin söpössä kuvassa keskellä merta Miamin edustalla: pusukuva leviää
-
Renny ja Johanna Harlinin Coco-tytär suloisessa Lucia-kuvassa: hurmaava kuva!
-
Johanna Harlin avoimena äitiyden vaikeuksista: ”Silloin aloin itkemään”
-
Tällaista elämää Johanna Harlin elää: kuvasarja sai mielenkiintoisen kommentin seuraajalta
-
Johanna Harlin altaassa tyttärensä kanssa: Pippa Laukan huomioon yhtyvät monet seuraajat
-
Podcast: Renny Harlin naku-uinnilla Julia Robertsin kanssa – Robertsin häät peruttiin!
-
Podcast: Renny Harlin paljastaa Leonardo DiCaprion tekemän lupauksen – herkistävä keskustelu
-
Johanna Harlinin päivitys poiki siirappisen viestin Rennyltä – melko intiimiä sosiaaliseen mediaan…
-
Renny Harlinin ja Coco-tyttären yhteiskuva saa tipan linssiin: kommenttikenttä suhisee
-
Näin Johanna Harlin kertoi raskauden vaikuttaneen häneen: ”Mua hävettää ja nolottaa”
-
Renny Harlin julkaisi harvinaisen yhteiskuvan pojastaan: selvästi tullut isäänsä
-
Kuvat Leppilampien häistä: rakkaudenätyteiset juhlat Hangossa!
-
Harlinien tyttövauva sai nimen – kuvat ristiäisistä
-
Johanna ja Renny Harlinin synkkä salaisuus: Johannan sisko kiusasi alastonta miestä ja kidutti lammasta
Mainos

Anniina Valtonen täräytti ajatuksensa roskaajista: ”Opin seuraavaa…”

Jauhelihatortillat vain 15 minuutissa: superhelppo ohje

10 munan kakkupohja ruokkii 30 ihmistä: tästä kakku suuriin juhliin

Miss Unkari yläosattomissa: tyrmäävä kuva!

Suomalainen Onlyfans-kaunotar valkoisissa bikineissä: peppu paistaa!

Povipommi niukassa alusasussa Rooman parvekkeella: kuvat!

Käärijän julkinen anteeksipyyntö: ”5 min ennen suoritusta…”

Superpesiksessä häirintäskandaali! – Tähtipelaajaa epäillään alaikäisiin kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä

Maailman kuumin Pilates-ohjaaja esitteli alatissin – katso kuva!

Nyt hyllyvät kaikki kurvit! Playboy-malli hypähteli alusvaatteissaan – video!
Mainos
Mainos

Mitä tapahtuu Old Traffordilla? – Takavuosien luottomies lähdössä supertähden tieltä

Hailey Bieberin kuumat suppilautailukuvat saivat negatiivista huomiota – kuvat!

Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!

Suomalaisjulkkikset mainoshuijauksessa: tässä pikadieettibisneksessä he eivät ole mukana

Sara Sieppi rakentaa itseään vuosien somemyrskyn jälkeen: ”Parempi sulautua massaan”

Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!

Helmi-Leena Nummelan lomakuvat Pariisista: viimeisessä kuvassa vilautus!

Antti Tuisku alusvaatekuvissa kuin Calvin Kleinin malli konsanaan – kuvat!

Martina Aitolehden lihaksikas uimapukukuva saa silmät vietereiksi: oho!

Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”
Mainos
Kuumat


Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä – katso märkä kuva!
Los Angelesissa asuva somekaunotar Becky Hudson on saanut lassottua itselleen yli 2,9 miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja lisää vain tulee. Hän...


Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
Meksikolainen kaunotar Yuliett Torres on saanut lassottua itselleen jo yli 10 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Yuliett...


Povipommi bikineissä Miamin kuumilla rannoilla: ovatko nämä biksut liian pienet?
Miamin povipommi Danielley Ayala saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut kalastettua Instagramissa itselleen yli 7 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä...


Rintava somehottis liian pienissä bikineissä: rintavarustus vain pursuilee!
Rintava somehottis Francia James on saanut lassottua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää vain tulee. Francia julkaisee usein...


Silikonikaunotar pelkässä ohuessa aamutakissa: jättimäiset rinnat!
Kosmeettinen hoitaja Tara Jayne on hurahtanut kauneusleikkauksiin ja esittelee lopputuloksia mielellään Instagramissa. Häntä seuraa jo yli 200 000 seuraajaa, jotka...


Aikuisviihdetähti istui uima-altaan reunalle bikinit yllään: peppu vain leviää!
Unkarilainen aikuisviihdetähti Aletta Ocean on palkittu pornonäyttelijä, joka on saanut lassottua itselleen jo yli 5 miljoonaa seuraajaa somessa. Hänellä on...


Onlyfans-kuumis niukassa cheerleader-asussa: no nyt on!
Somessa huiman suosion saanut Mia Malkova on onnistunut lassottamaan itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Mia julkaisee usein kuvia,...


Pyllykaunotar tiukoissa treenihousuissa: nämä kuvat saavat silmät vietereiksi!
Somekuumis Sophia Vay on saanut kalastettua itselleen jo yli 3,3 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Hän läppäisee...


Onlyfansin hottis kuin Baywatch-tähti punaisessa uimapuvussa: video!
Somejulkkis Veronica Perasso on saanut kalastettua somessa itselleen yli 5 miljoonaa innokasta seuraajaa, jotka odottavat aina kieli pitkänä uusia kuvia....


Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat!
Hollannista kotoisin oleva somehottis Vera Dijkmans saa seuraajien silmät vietereiksi. Vera on saanut kalastettua itselleen jo yli 5,7 miljoonaa seuraajaa...
Mainos
Urheilu


Mitä tapahtuu Old Traffordilla? – Takavuosien luottomies lähdössä supertähden tieltä
Manchester Unitedin keskikentän uskotaan menevän kesän aikana osittain uusiksi. Lähteiden mukaan joukkueen manageri, Erik ten Hag, on valmis päästämään Fredin...


Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”
Napolin 33 vuoden tauon jälkeen Italian mestariksi luotsannut, Luciano Spalletti, jättää joukkueen. Seuran puheenjohtaja, Aurelio De Laurentiis, vahvisti, että Spalletti...


Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”
Arsenalin tähtihyökkäjä, Gabriel Jesus, oli median haastateltavana sunnuntaisen Wolverhampton-pelin jälkeen. Gunnersin kausi päättyi 5-0 voitosta huolimatta pettymykseen, mutta brasiliainen valoi...


Valioliigan viimeinen päivä tarjosi jännitystä – Näitä joukkueita ei nähdä ensi kaudella Valioliigassa
Everton onnistui pelastamaan paikkansa Valioliigassa voittamalla viimeisen ottelukierroksen ottelunsa. Se tietää Leicesterille sekä Leedsille matkaa sarjatasoa alemmas ensi kaudeksi. Valioliigan...


Latvia räjäytti Nokia Areenan! – Uskomaton tuhkimotarina sai arvoisensa päätöksen
Latvia juhli hurmiollisen Nokia Areenan yleisön edessä historiansa ensimmäistä arvokisamitalia voittamalla Yhdysvallat MM-kisojen pronssiottelussa. Jos kalliit liput ja Leijonien hieman...


Kahdelle kolmesta käy huonosti – Mikä joukkue pystyy pelastamaan itsensä Valioliigasta putoamiselta?
Valioliigan kauden 2022-23 viimeinen pelikierros pyörähtää käyntiin aivan hetken kuluttua, kun ottelut ympäri saarivaltiota aloitetaan puoli seitsemältä Suomen aikaa. Sarjan...


Lionel Messi rikkoi Cristiano Ronaldon ennätyksen! – PSG:lle historiallinen mestaruus
Ranskan liigan ökyseura Paris Saint-Germain varmisti seurahistoriansa 11 mestaruuden launtaina. Joukkueen sankarina hääri Lionel Messi, joka rikkoi jälleen yhden huiman...
Ruoka


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....


Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...


Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...


Maittava suolainen välipala: helppo tomaatti mozzarella piirakka
Tomaatti mozzarella piirakka on herkullinen suolainen välipala tai naposteltava, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Maittavan piiraan voi valmistaa alusta...


Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje!
Kotitekoinen sinappi on helppo valmistaa grilliruokien tai hampurilaisten kaveriksi. Sinappi sopii esimerkiksi hampurilaisten, hodareiden ja lenkkimakkaroiden lisukkeeksi ketsupin ja kurkkusalaatin...


Karitsan paisti maukkaalla marinadilla: tällä ohjeella onnistut
Karitsan paisti voidaan tarjoilla esimerkiksi uunivihannesten, salaatin, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa. Tämä maittava ateria vaatii tarkkuutta paistamisen suhteen, mutta...


Maittava kanapiirakka on herkullinen ateria – tässä resepti!
Kanapiirakka on maittava suolainen ateria tai naposteltava esimerkiksi juhliin. Sen valmistaminen on hieman työlästä, mutta kaiken vaivan arvoista. Alla olemme...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Ranttali: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Sami: Maailman suurimman pyllyn haluava Natasha Crown minishortseissa: video!
- Ssl2703: Showpainija Mandy Rose sai potkut WWE:stä: nämä kohukuvat syynä fuduihin!
- Harri leränen: 53-vuotias personal trainer saa vihat niskaansa paljastavan pukeutumisen takia – kuvat
- Kristian Gaarde: Sointu Borg biksukuvissa parvekkeella: vasta 18 astetta, mutta varaslähtö kesään