Pidetään yhteyttä

Viihde

IL: Poliisihallitus arvioi Susanna Penttilän Bangbussin laillisuutta

Susanna Penttilä
Instagram / @susanna_penttila

OF-sisällöntuottaja Susanna Penttilän, 53, lanseeraama Bangbussi-konsepti on synnyttänyt laajaa julkista pohdintaa toiminnan lainmukaisuudesta. Penttilä on aiemmin kertonut vuokraamastaan pakettiautosta, jota hän hyödyntää materiaalin kuvaamiseen yhdessä miesten kanssa. Kyseiseen autoon pääsevät mukaan ainoastaan OF-tilin omistavat miehet, jotka ovat iältään 20–29-vuotiaita. Penttilä on painottanut, ettei tilanteissa liiku raha kumpaankaan suuntaan, vaikka hän itse tekeekin toiminnalla tiliä alustallaan.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelin vahvistaa Iltalehdelle, että viranomaiset ovat tietoisia Penttilän hankkeesta ja ovat havainneet siitä kuvamateriaalia mediassa sekä sosiaalisen median kanavissa. Tämänhetkisten julkisuudessa olevien tietojen valossa Poliisihallitus ei näe syytä epäillä, että tapaukseen liittyisi rikosta.

Arvelin kuitenkin muistuttaa, että Suomen lainsäädäntö asettaa selvät rajat tämän tyyppiselle toiminnalle.

– Ensinnäkin järjestyslaissa on sekä kielletty että kriminalisoitu seksuaalipalveluiden ostaminen ja maksullinen tarjoaminen yleisellä paikalla. Mikään ei kuitenkaan viittaa tällaiseen, kun kerran toiminta liittyy molemminpuolisella suostumuksella tapahtuvaan ja vastikkeettomaan OF-sisällön tuottamiseen, poliisitarkastaja arvioi sähköpostivastauksessaan.

– Rikoslaissa taasen on kriminalisoitu esimerkiksi sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi. Sukupuolisiveellisyyden julkiseen loukkaamiseen voi syyllistyä se, joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta. Tällainen teko voi olla esimerkiksi seksin harrastaminen siten, että sen voi nähdä ennalta määräämätön joukko ihmisiä, Arvelin lisää ja arvioi, ettei Penttilän toiminnassa ole tästä kyse.

Arvelinin mukaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin voi syyllistyä silloin, jos joku pyrkii taloudelliseen hyötyyn asettamalla julkisesti näkyville kuvan, videotallenteen tai esineen, jonka luonne on omiaan aiheuttamaan yleistä pahennusta. Tässä on kyse käytännössä pornografisen materiaalin esillepanosta eri muodoissa.

Poliisihallituksen näkemyksen mukaan myöskään tästä rikoksesta ei ole viitteitä Penttilän kohdalla, vaikka projektin Bangbus-nimi voikin antaa siihen epäsuoran viittauksen.

Entä onko ajoneuvon pysäköiminen ja sen sisällä harrastettu seksi ylipäätään sallittua?

– Lähtökohtaisesti tällainen toiminta on laillisuuden rajoissa, jos sen voi tehdä sukupuolisiveellisyyttä loukkaamatta, Arvelin sanoo.

– Mediassa esillä olleiden tietojen perusteella juuri ajoneuvon pysäköinti onkin tuottanut eniten hankaluuksia. Riippumatta siitä, missä tarkoituksessa kukakin liikenteessä on, niin autolla liikkuminen kuin sen pysäköintikin pitää tapahtua liikennesääntöjä ja liikenteenohjauslaitteella osoitettuja velvollisuuksia noudattaen, hän lisää lopuksi.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Äänet

Mainos

Mainos

Ruoka

Uudet kommentit