Julkkikset
Demi Lovato filmasi ensimmäisen seksikohtauksensa – julkaisi kuvan Instagramissa heti sen jälkeen

Tunnettu yhdysvaltalainen laulaja Demi Lovato on hiljattain filmannut ensimmäisen seksikohtauksensa. Laulajan monivaiheinen ura on vienyt häntä vuoristoradan lailla ylös alas ja nyt hän on päätynyt kohtaukseen, jota ei koskaan uskonut tekevänsä. Lovato julkaisi filmauksen jälkeen heti kuvan Instagramissa ja kertoi lisää fiiliksistään.
”Tänään piti kuvata seksikohtaus. Se oli minulle ensimmäinen. Tunsin aluksi itseni hieman hermostuneeksi, mutta tiimi oli ammattimainen ja heidän kanssaan oli helppoa työskennellä, joten rauhotuin heti. Sitten ajattelin miten ylpeä olen itsestäni, että sain sen tehtyä. Aiemmin en halunnut esitellä edes käsivarsia ja nyt tämä,” Demi Lovato kirjoittaa.
”Jee yhtäkkiselle itsevarmuudelle kehosta,” Demi jatkaa.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Demi kertoi aikaisemmin Twitterissä, että hän tuntee olonsa seksikkäimmäksi kylpyammeessa ilman meikkiä, tekoripsiä tai mitään muutakaan.
Taannoin Demi paljasti maailmalle olevansa muunsukupuolinen. Hän on sanonut, että haluaisi hänestä käytettävän neutraalia sukupuolitermiä. Häntä ei kuitenkaan haittaa, jos hänestä käytetään ”väärää” termiä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
I feel the sexiest in the bathtub w no makeup, no extensions, no lashes.. naked. Just me in my purest form. I don’t always feel comfortable in my skin/body so I’m beyond grateful that in these moments, when I’m most vulnerable I can feel beautiful & accept myself as is. 💞🙏🏼 pic.twitter.com/JDtSo1ZKGn
— Demi Lovato (@ddlovato) July 15, 2021
Samankaltaisia uutisia
- Jättiyllätys NHL:n pudotuspeleissä! - Florida Panthers lähetti Boston Bruinsin kesälomille
- Huh, mikä matsi Valioliigassa! Liverpool oli tuhria kolmen maalin johdon - Tottenhamin kuoppa syvenee
- Krista Pärmäkoski jakoi odotetun uutisen - “Tuntuu pahalta”
- Juontaja Ville Kinaret toimi nopeasti: pelasti 3-vuotiaan lapsensa hengen
- Lauri Markkanen joutui armeijassa heti kovaan testiin - Katso päihittäisitkö NBA-tähden Cooper-tuloksen?
- Näin Kimi Räikkönen valmistautui uransa tärkeimpään starttiin - Vanhalta pomolta hulvaton paljastus
- Suomalaistähti paahtaa hillittömässä vauhdissa - Siirtyi pistepörssin kärkeen
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Podcast: Anne Kukkohovi paljastaa, mistä pitää sängyssä – ja mikä ei ole hänen juttunsa
-
Sini Sabotage paljasti kamalimman seksikokemuksensa: älä tee tätä sängyssä
-
Marja Kihlström jakoi reseptin, joka saa ”lakanat ruttuun”: päivitys aiheutti reaktioita
-
Podcast: Tämän takia Rosanna Kulju feikkasi orgasmin: ”Make it stop”
-
Hymy: Marika Fingerroos paljastaa suosikkilelunsa: ”Tietää, että on puristellut sisällä”
-
Seiska: Tällaisilla asioilla Remix-yhtyeen Jouni Herranen on Tinderissä – naisia riittää!
-
Pamela Anderson joutui kiusalliseen tilanteeseen: todisti kolmen kimppaan vessan peilin kautta
-
Podcast: Anni Vuohijoki paljastaa haaveilevansa kimppaseksistä – elää avoimessa suhteessa miehensä kanssa
-
Esko Eerikäinen paljasti mielekkäimmän seksiasentonsa: rietas keskustelu podcastissa
-
IS: Marika Fingerroos kertoo Tiktokiakin villiinnyttäneestä seksilelusta – ”Vieläkin tabu”
-
Sanna Marin saa Kultainen penis-palkinnon seksimessuilla: syynä räväkkä bilevideo
-
Kari Väänänen avoimena seksitouhuistaan: ”Orgioita ja yhteisnainteja”
-
BB-talossa seksipaljastuksia: oudoimmat paikat, missä on harrastettu seksiä?
-
Sini Sabotagelle tehty intiimi toimenpide teki hänestä kiimaisen: ”Voiks joku tunkea mun sisään jotain”
-
Kelly Ripa pyörtyi seksin aikana – heräsi sairaalasta
-
IS: OnlyFans-tähti Crista Jaatinen kertoo tyypillisestä päivästään – tällaista on OF-staran arki
-
Sini Sabotage paljasti seksifantasiansa: tästä hän kiihottuu
-
Helmi-Leena Nummela avautui naisten globaalista ongelmasta: ”Kaikki vaihtoehdot on huonoja”
-
Marika Fingerroos perusti seksilelukaupan: haluaa, että ihmisillä on puhuttavaa
-
Twerkkaaja Tinze paljastaa, mitä haluaa sängyssä – kertoi myös tunnelmanlatistajan
-
Megan Fox rikkoi kalliin asunsa harrastaakseen seksiä: somekohu oli välitön
-
Rita Niemi-Manninen avautui somessa makuuhuone-elämästään: ”Missä seksi?”
-
TIS-Essin kortsutemppu aiheutti puhuttelun ja närää Temppareiden iltanuotiolla: ”Kai sitä ehkäisyä pitää käyttää”
-
Onko tässä Suomen kuumin urheilutoimittaja? Iidan, 18, rohkeat somekuvat suorastaan sihisevät seksiä
-
Pimppi-PT kertoo, miksi orgasmi kannattaa feikata – listasi kolme syytä
-
Ensitreffit alttarilla -aviomiehen seksipaljastus aiheutti somemyrskyn: “Sitä en tule tekemään kanssasi!”
-
Karita Mattila, 60, räjäytti taas Twitterin rohkeilla seksipuheilla – Baari-illan kulku oli hyvin suorasukainen
-
Jessica Alves juhlisti ystävänpäivää seksikkäissä alusvaatteissa – kuvasarja loksauttaa leuat
-
BB-Minnalla OnlyFans-tili! ”Kaunista ja seksikästä matskua löytyy täältä”
-
Ohhoh, kuuma seksipommi Ana esittelee pyöreät pakaransa somessa – ja tämä uskalias otos paljastaa vähän muutakin
Mainos

Sara Sieppi yhteisvideolla Ronn Mossin kanssa! Katso harvinainen video!

Shirly Karvinen sai ennustuksen, joka meni pahasti pieleen: ”Ennustajalle reklamaatio”

Helppo kasvissosekeitto lounaaksi tai vaikka salaatin kaveriksi: ohje!

Helmi Loukasmäeltä uutta musiikkia: tältä kuulostaa uusi biisi

Sami Kurosen koskettava päivitys: ”Viimeinen päivä yhdessä”

Onlyfans-tähden tissit paistavat shaalin alta ja peppu vilkkuu: video!

Tenniksen supertähti Rafael Nadalilta tietoa uransa päätöksestä: “Minä en tehnyt tätä päätöstä”

AC Milanin Mestarien liiga-unelma elää: Seksi-Olli mätti hattutempun huippuottelussa!

Somekuumis pyllisteli parvekkeella pelkissä stringeissä: nyt riittää pyllyä!

Onlyfans-kuumis pyllistely pakarat paljaana luksusauton kyydissä: jösses!
Mainos
Mainos

Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa

Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”

Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!

Iida Vainio yllätti kuumalla alusvaatekuvalla – seuraajilla meni ihon alle

Erna Huskon minä-loma sai yllättävän käänteen – katso biksukuvat!

Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!

Riikka Purran nostalginen teinikuva ihastuttaa: ”Sydän vähän riekaleina”

Näyttelijä Pilvi Hämäläinen sai katseita kaupassa: paljastaa nyt, mitä tapahtui

Fitnessvaikuttaja paljastaa, miltä hänen kroppansa todellisuudessa näyttää: video!

Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Mainos
Kuumat


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...


Love Islandin Arabella Chi täysin alastomana somessa: huh, mikä kroppa!
Vuoden 2019 Love Islandista tuttu malli Arabella Chi on saanut lassottua itselleen yli 800 000 seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää...


Onlyfans-kuumiksen ruskettunut kroppa kimaltelee auringossa: tulinen kuva!
Somejulkkis Apollonia Llewellyn saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut lassottua itselleen yli puoli miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää tulee,...


Onlyfans-hottiksen pylly heilui valkoisessa alusasussa: hypnotisoiva video!
Somehottis Francia James saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Kuuma kaunotar on saanut kalastettua itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Muodokkaan somekuumiksen stringibikinit imeytyivät pakaroiden väliin: kuva!
Somekuumis Samantha Krieger saa seuraajiensa leuat loksahtamaan upeilla kuvillaan. Hän esittelee etenkin mielellään jättimäistä pyllyään, jonka hän läppäisee tiskiin poseeraten...
Mainos
Urheilu


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...


Denver Nuggetsille ensimmäinen kiinnitys: ”Emme halunneet antaa sen tapahtua”
NBA:n finaalit pyörähtivät käyntiin varhain perjantaina Suomen aikaa. Ilmiömäistä kautta pelaava Denver Nuggets otti ensimmäisen kiinnityksen kukistamalla Jimmy Butlerin johtaman...


Sieltä se tuli! Messin tulevaisuudesta saatiin vahvistus
Lionel Messi jättää PSG:n tämän kauden päätteeksi. Argentiinalainen supertähti nähdään Parc de Princesillä tositoimissa viimeisen kerran lauantaina. Torstaina saatiin vahvistus...


José Mourinho kommentoi tulevaisuuttaan: ”Haluan jatkaa Roman valmentajana, mutta…”
José Mourinhon valmentama AS Roma joutui pettymään karvaalla tavalla, kun Sevilla osoittautui vahvemmaksi Eurooppa-liigan finaalissa. Mourinho kertoi pelin jälkeen olevansa avoimin...
Ruoka


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”