Julkkikset
Beverly Hills 90210 tähti julkaisi meikittömän kuvan – lataa suorat sanat Hollywoodin luomista kauneusihanteista

Beverly Hills 90210 tähti Shannen Doherty, 50, avautuu uusimmassa Instagram-päivityksessään hyvin suorasanaisesti Hollywoodin ja lehtien luomista kauneusihanteista. Hän poseeraa kuvassa ilman meikkiä ja kirjoittaa kuvatekstissään hyvin rehellisen mielipiteensä.
– Katsoin elokuvia tänään ja huomasin, että siellä oli vain muutamia naishahmoja, joihin pystyin samaistumaan. Tiedätkö, sellaisia naisia, joilla ei ole täyteaineita, botoxia tai kasvojenkohotusta, Doherty kirjoittaa.
Näyttelijä on käynyt läpi paljon elämänsä aikana ja yksi hänen elämänsä koettelukivistä oli erittäin ärhäkkä syöpätaistelu. Hän sai ensimmäisen diagnoosinsa vuonna 2015 rintasyövästä, joka oli jo siinä vaiheessa ehtinyt leviämään imusolmukkeisiin. Hänen rintansa poistettiin leikkauksessa, mutta valitettavasti syöpä uusiutui vuonna 2020. Hänellä on siis todella vahva pohja sanojensa takana ja hän kertoo nyt, kuinka vihdoin hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on.
– Minä olen elänyt. Rakastan sitä, että olen elänyt ja sitä, että kasvoni heijastavat elettyä elämää. Selvisin monesta asiasta, syövästäkin, mutta myös monista muista asioista. Hyväksyn itseni. Vihdoinkin. Olen kyllästynyt siihen, millaisiksi Hollywood ja lehdet yrittävät muokata meitä. Haluan nähdä minunlaisia naisia. Meidänlaisia naisia.
Doherty ei suinkaan ole ensimmäinen julkkisnainen, joka puhuu meikittömyyden ja luonnollisuuden puolesta. On jopa puhuttu meikittömästä naistenliikkeestä, jonka laulaja Alicia Keys sai aikaan julkaisemalla meikittömiä kuvia itsestään ja kritisoimalla nykyajan kauneusihanteita.
Tämän jälkeen meikittä on nähty myös muun muassa huippumalli Cindy Crawford, näyttelijä Salma Hayek sekä myös seurapiirikaunotar Kylie Jenner.