Viihde
21-vuotias Ida Hulkko suuntaa Olympialaisiin – alastomana Hesarissa: ”Siinä se nyt on”

21-vuotis olympialaisuimari Ida Hulkko on lähdössä ensimmäisiin Olympialaisiinsa, jotka pidetään tänä vuonna Tokiossa. Helsingin Sanomat kirjoitti Hulkosta Sielu ja ruumis -palstalle inspiroivan artikkelin.
”Olen synnynnäisesti harteikas, ja uiminen on korostanut piirrettä entisestään. Pidän leveiden hartioiden ja kapean vyötärön kontrastista, joka korostuu uima-asussa,” Hulkko kertoo Hesarissa.
Ida Hulkko on treenannut Olympialaisia varten kovasti. Hiljattain hän julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän esiintyy täysin alasti ja esittelee timmin kroppansa maailmalle. Huippu-urheilijan hurjaan kuntoon treenattua kehoa on vaikea olla ihastelematta.
”Siinä se nyt on. Koko komeudessaan. Ei täydellinen mutta hoitaa hommansa mainiosti,” Hulkko sanoo julkaisemansa kuvan yhteydessä.
”Urheilijan tärkein työkalu on hänen oma kehonsa. Kymmenien vuosien työ jättää omat jälkensä. Lihakset sekä leveät hartiat herättävät eniten huomiota kanssaeläjien keskuudessa. Minulle ne kertovat kaikista kivun ja oksennuksen täyteisistä tunneista, joita olen altaassa viettänyt ja tulen viettämään,” hän jatkaa.
”Ei ole helppoa riisua kaikki ylimääräinen pois ja seistä ilman pienintäkään piilopaikkaa. Urheilu on raakaa ja jokainen kisasuoritus on palapelin osasten summa. Mutta samanaikaisesti jokainen suoritus ja siitä seurannut keskustelu on yhteiskunnan peili.”
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- Näin somessa spekuloidaan syitä Käärijän lauluäänen pettämiselle semifinaalissa
- Sami Kuronen voitti häpeän: poseeraa rohkeassa alastonkuvassa
- Isot ovet käymässä: Erik ten Hagin kärsivällisyys koetuksella epävarman supertähden kanssa
- Auri Kananen kertoi kirjassaan suurimmasta siivousurakastaan: video suorastaan puistattaa
- Selena Gomez kertoo syyn lihomiselleen: "Kun kukaan ei tiedä koko tarinaa"
- IL: Henna Kalinainen sairaalassa vakavasti sairaana: "Keskittyminen meni hengittämiseen"
- Voimistelukaunottaren kuvaan sateli ikäviä kommentteja hiuksista - Katso kuvat!
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
-
Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
-
Sini Ariellin rohkeat kuvat päätyivät someen: tätä voi odottaa Onlyfansilta
-
Love Islandin Arabella Chi täysin alastomana somessa: huh, mikä kroppa!
-
Laulaja Pinkin alastonkuva somessa sörkkii Instagramin rajoja: kuva!
-
Amerikkalainen DJ täysin alasti somevideolla: pelkkä kevyt paita pepun peittona!
-
57-vuotiaan Elizabeth Hurleyn bikinikroppa saa leuat loksahtamaan: ikinuori malli!
-
Tatuoitu somekuumis esitteli kroppansa alusvaatteisillaan: nännit vilahtavat – video!
-
Suomalainen Onlyfans-hottis kuumissa bikinikuvissa: katso kuvat!
-
Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
-
Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat!
-
Onlyfans-kuumis avasi haaransa eikä paljon peitellyt: no nyt!
-
Italialainen somekuumis alusvaateleikeissä Playboy-mallin kanssa – kuvat!
-
Rosa-Maria Ryydin bikinikuvat loksauttavat leuat: pylly kohti kameraa!
-
Onlyfansin kuumis revityissä farkushortseissa pakarat loistaen: kuvat!
-
Onlyfansin kuumis täysin alasti: kuva tarvitsi sensuuria!
-
Iida Ketola tyrmäävissä biksukuvissa: ”Kivat maisemat”
-
Onlyfans-kuumis lähes alasti: läpinäkyvän mekon alta paistaa kaikki läpi!
-
Suomalainen Onlyfans-hottis valkoisissa bikineissä rantahiekalla: kuva!
-
Hollywoodin megastara Salma Hayekin aamutakkivideota sensuroitiin: nyt lipsahti!
-
Uskomattomat pakarat! Somekuumiksen pylly uhmaa painovoimaa – kuvat!
-
Miljoonien seuraama somekuumis aurinkoa ottamassa: pylly vain kiiltää!
-
Ruotsalaisen opettajan kroppa saa silmät leviämään: huh, mitä kuvia!
-
53-vuotias personal trainer saa vihat niskaansa paljastavan pukeutumisen takia – kuvat
-
Maailman kuumin Pilates-ohjaaja esitteli alatissin – katso kuva!
-
Miljoonien seuraama somehottis ajeli pyörällä pelkissä biksuissa: video!
-
Italialainen malli näyttävässä bikinikuvassa: tulinen otos!
-
Amerikkalais-DJ niukoissa bikineissä veneen kannella: jäätävä kuva!
-
Povekas somekaunotar laittoi tissit heilumaan pelkissä biksuissa: huh, mitkä melonit!
-
Miljoonien seuraama somehottis pyllisteli pöydällä minishortseissa: jösses!
Mainos

Seiska: Näin paljon Ella Toivainen on käyttänyt kauneusleikkauksiin: ”Olen valmis maksamaan”

Erna Huskon Tiktok-video suututti somen: ”Tosi noloo”

Näin somessa spekuloidaan syitä Käärijän lauluäänen pettämiselle semifinaalissa

IS: Näin Lotta Hintsa kommentoi sinkkuelämää: napautti suorat sanat!

Leijonat taipuivat Ruotsin käsittelyssä – “Pitää voittaa pelejä, ei riitä tämmöset”

Antti Tuisku ja Käärijä yhteiskuvassa: näin vuolaasti Tuisku kiitteli Käärijää

Somessa kummastellaan: Käärijän IG-linkki vie aikuisviihdemateriaalin pariin

Käytä kuivahtaneet leivät ja valmista köyhät ritarit: helppo ohje!

Tonnikalasalaatti on kevyt ja helppotekoinen lounas: tässä resepti!

Rosanna Kulju elää kahden maailman välissä: pyytää neuvoja seuraajilta
Mainos
Mainos

Herkulliset juustosämpylät superhelpolla ohjeella: tällä ohjeella onnistut!

Kahdeksan faktaa Rosanna Kuljusta: tämä asia saa hänet ahdistumaan

Lola Odusoga täyttää pian 46 vuotta: tätä asiaa ihmiset ihmettelevät

Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella

Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”

Kanadalainen huippumalli esitteli vitiligo-kroppansa upeissa biksuissa: katso kuvat!

Sara Siepin synttärikuva ihastuttaa: tyrmäävä lyhyt mekko ja saappaat!

Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”

Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”
Karim Benzeman tulevaisuudella on spekuloitu jo pitkään ja huhuissa on soudettu edes takaisin useita kertoja. Nyt huhuille saatiin kuitenkin päätös,...


Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”
Florida Panthersin suomalaissentteri Anton Lundellin mukaan on yksi osa-alue, jolla erityisesti joukkueen on oltava parempi. Suomalaisittain nähtiin hienoa edustusta NHL:n...


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...
Ruoka


Herkulliset juustosämpylät superhelpolla ohjeella: tällä ohjeella onnistut!
Maukkaat ja herkulliset juustosämpylät valmistuvat kotona superhelpolla ohjeella. Juustosämpylät kannattaa tarjoilla lämpimänä ja uunituoreena esimerkiksi voin tai kinkku-juustopäällisen kanssa. Alla...


Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella
Juustokakut ovat helppoja kakkuja, joiden valmistamiseen ei tarvita uunia. Mansikka valkosuklaa juustokakku on jälkkäripöydän timantti ja se on monille maistuva...


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”