Yleisurheilu
Valtavia paineita harteillaan kantava Wilma Murto paljasti kovista odotuksista: “Se tarkoittaa sitä, että..”

Suomen yleisurheilun kenties seuratuin tähti, seiväshyppääjä Wilma Murto, pääsee aloittamaan MM-urakkansa Budapestissä tänään seipään karsinnalla.
Wilma Murto on ehdottomasti Yleisurheilun MM-kisoissa Suomen joukkueen suurin mitalitoivo. Naisen harteille ollaan sovittamassa jopa maailmanmestarin viittaa.
25-vuotias Murto myöntää ennakkosuosikin roolin olevan uusi, mutta kertoo myös nauttivansa paineista.
– Kyllähän se on vähän kakspiippuinen kokemus. Kyllä se tietysti omat haasteensa tuo, kun ulkopuolinen paine on aika paljon aiempaa enemmän läsnä, Murto myönsi MTV Urheilun haastattelussa.
Nainen tiedostaa kuitenkin, että lisääntynyt paine ja odotukset kertovat myös siitä, että oma taso on noussut hurjasti ja menestystä on tullut.
– Se tarkoittaa sitä, että monia omia unelmia on tullut täytettyä, että tähän tilanteeseen on voinut päästä.
Murto kertoi Budapestin MM-kisoihin valmistautumisen sujuneen viime kesän EM-valmistautumista suoraviivaisemmin. Tällä kertaa ei ole tarvinnut kuntoutella kroppaa ja kovaan tuloskuntoon on päästy jo hyvissä ajoin kesällä. Siitä kertoo muun muassa heinäkuun Timanttiliigan osakilpailun voitto.
– Tiedän, että olen hyvässä kunnossa. Ei ole siitä kysymysmerkkejä.
Murrolta odotetaan jälleen seiväskisassa suuria ja nainen lähtee kisaan ehdottomasti yhtenä mitalisuosikkina. Yleisurheilun asiantuntija Mika Järvelä väläyttelee jopa MM-kullan mahdollisuutta.
– Taso on noussut todella paljon. Oikeasti kaikki mahdollisuudet jopa kultamitaliin. Se vaatii vain sitä, että oma hyppy toimii, Järvelä totesi.
Naisten seipään karsinta starttaa kello 19.40 alkaen. Suomalaisista ovat Murron lisäksi mukana Saga Andersson ja Elina Lampela.