Pidetään yhteyttä

Yleisurheilu

Seiväsfinaalin kohuratkaisu kerää rajua kritiikkiä: “Ei ole urheilua tämmöinen”

Katie Moon sekä Nina Kennedy saivat molemmat MM-kullan kaulaansa Budapestin MM-kisoissa
AOP

Budapestin MM-kisoissa nähtiin eilisiltana yksi historian kovatasoisimmista naisten seiväshypyn finaaleista. Suomen Wilma Murto hyppäsi upeasti MM-pronssille ja palautti Suomen kahdeksan vuoden tauon jälkeen globaalilla tasolla yleisurheilussa mitalikantaan.

Finaalissa nähtiin lopulta epätavallinen ratkaisu, kun Yhdysvaltojen Katie Moon ja Australian Nina Kennedy päätyivät jakamaan kultamitalin. Molemmat naiset ylittivät 485 ja pudottivat kolmesti korkeudesta 490.

Sääntöjen mukaan hyppyjä olisi pitänyt jatkaa kunnes ero naisten välille syntyisi. Naisilla oli kuitenkin mahdollisuus tätä ennen päättää kilpailu, mihin Moon ja Kennedy yhteistuumin päätyivätkin. Näin molemmat naiset saivat kaulaansa MM-kullan.

– Oletin, että hän haluaa jatkaa. Sanoin, että okei, haluan hypätä. Hän vastasi ”ai haluatko?” Aloin miettiä, että hetkinen. Kysyin, haluatko jakaa, Moon nauroi kisan jälkeen.

Kaikkia päätös ei kuitenkaan miellyttänyt. Muun muassa Ruotsin TV4:n yleisurheiluasiantuntija Lennart Julin kritisoi Sportbladetin mukaan kovin sanoin seiväshyppyfinaalin päätöstä.

– Olen useasti sanonut, että jakamista ehdottava urheilija ei usko voittavansa mestaruutta kilpailemalla.

Vastaavanlainen päätös nähtiin Tokion olympialaisissa pari vuotta sitten miesten korkeushypyssä kun Italian Gianmarco Tamberi ja Qatarin Mutaz Essa Barshim päättivät jakaa kullan.

Myös suomalainen urheilutilastotietäjä Miika Arponen kritisoi päätöstä kovin sanoin:

– Ehdotan että jatkossa sovitaan heti ensimmäisen korkeuden jälkeen että kisa loppuu siihen, niin kaikki saavat kultamitalit eikä kenellekään tulee paha mieli. Ei ole urheilua tämmöinen, Arponen tulitti viestipalvelu X:ssä.

Mikäli upotus ei näy, näet sen täältä.

Mainos
1 kommentti
Tilaa
Ilmoitus

1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Äänet
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos