Tennis
Uskomaton trilleri! – Otto Virtanen taisteli upeasti grand slam -pääsarjadebyytissään

Otto Virtasen kaksinpelin pääsarjadebyytti grand slam -tasolla päättyi huikean trillerin päätteksi kirvelevään tappioon US Openissa.
Otto Virtanen selvitti tiensä ensimmäistä kertaa urallaan grand slam -turnauksen karsinnoista turnauksen pääsarjaan. Mies sai debyytissään vastaan kovan argentiinalaisen Tomas Martin Etcheverryn.
Virtasen ja Etcheverryn välisestä avauskierroksen ottelusta muodostui lopulta lähes neljän ja puolen tunnin ja viiden erän jännitysnäytelmä. Turnauksen 30. sijoitettu Etcheverry vei ottelun lopulta erin 6-3, 6-7(3), 1-6, 6-4, 7-6(5).
– Aloitimme kirkkaalla taivaalla ja lopetimme ihan pilkkopimeällä. Koko ajan oli kosteaa ja kuumaa, Virtanen kertoi STT:lle.
Argentiinalainen vei ottelun ensimmäisen erän ja pääsi toisessa erässä syöttämään jo 2-0 eräjohdosta. Suomalainen taisteli itsensä kuitenkin takaisin erään mukaan ja vei sen lopulta tie-breakissa.
Kolmannessa erässä Virtanen oli hurjan vahva ja kruisaili selvään erä voittoon antaen Etcheverrylle ainoastaan yhden pelin.
Argentiinalainen ei kuitenkaan luovuttanut vaan taisteli erän ratkaisun viidenteen erään. Ratkaisevassa erässä Etcheverry pääsi murrolla hieman niskan päälle. Virtanen pelasi 3-4 tilanteessa kuitenkin vahvan palautusvuoron tasoittaen ottelun.
Tie-breakissa argentiinalainen kesti paineet tällä kertaa paremmin ja juhli lopulta ottelun voittoa. Virtanen kaatui kuitenkin grand slam -turnauksen pääsarjadebyytissään saappaat jalassa.
– Oli upeaa pelata, hyvä fiilis kentällä koko ajan. Nyt jälkeenpäin harmittaa tosi paljon, että oli niin lähellä voittoa, Virtanen tuumasi pääsarjadebyytistään.