Tennis
Tenniksen supertähti Rafael Nadalilta tietoa uransa päätöksestä: “Minä en tehnyt tätä päätöstä”

Tenniksen supertähti Rafael Nadal kertoi torstaina faneilleen ikäviä uutisia: Ranskan avoin tennisturnaus jää mieheltä tänä vuonna välistä. 36-vuotias espanjalainen jakoi samalla suunnitelmansa uransa päätöksestä.
– Minä en tehnyt tätä päätöstä, kehoni teki sen. Osallistumisesta Ranskan avoimiin on tullut mahdotonta, Rafael Nadal kertoi lehdistötilaisuudessa torstaina.
Mies loukkasi lonkkaansa tammikuun Australian avoimissa ja joutui jättämään tuolloin leikin kesken turnauksen toisella kierroksella. Koko kevät onkin tämän jälkeen ollut kamppailua kuntoutuksen kanssa. Turnaus turnaukselta paluu pelikentille venyi, mutta tavoite Ranskan avoimista pysyi elossa.
Nadal on voittanut Ranskassa historialliset 14 mestaruutta ja olisi 28.5. starttaavassa turnauksessa metsästänyt jo 15. mestaruuttaan. Kuntoutuminen ei kuitenkaan ole sujunut toivotulla tavalla, eikä mies koe olevansa täydessä kunnossa.
– En ole mies, joka lähtee Roland Garrosiin vain pelailemaan.
– Olen työskennellyt mahdollisimman paljon joka ikinen päivä viimeiset neljä kuukautta ja ne ovat olleet vaikeita, sillä en ole pystynyt löytämään ratkaisua ongelmaan, mies harmitteli.
Nadal vahvisti myös, että ensi kausi tulee olemaan espanjalaisen viimeinen ATP-kiertueella. Jotta hän voikin ensi kaudella pelata jäähyväiskauden arvoisesti, vaatii se nyt mieheltä lepoa ja malttia.
– Lopetan pelaamisen toistaiseksi; ehkä kuukaudeksi, ehkä kolmeksi tai neljäksi. Tavoitteenani on voida nauttia ensi kaudesta ja kaikista niistä turnauksista joista olen nauttinut urani aikana.