Pidetään yhteyttä

Tennis

Suomen tennisässä myönsi kovat paineet Wimbledonin alla: “Onhan tämä jatkuvaa oppimista”

Emil Ruusuvuori haastaa Stan Wawrinkan Wimbledonin avauskierroksella
AOP

Kauden kolmas Grand Slam -turnaus alkaa aivan pian, kun ensimmäiset pääsarjan ottelut saadaan legendaarisilla Wimbledonin nurmikentillä huomenna maanantaina käyntiin.

Tositoimissa on mukana myös Suomen tennisässä Emil Ruusuvuori, joka kohtaa avauskierroksella kokeneen Sveitsin Stan Wawrinkan. Wawrinka on kolminkertainen Grand Slam -mestari vuosilta 2014-2016, joten kokemuksen puolesta sveitsiläinen päihittää suomalaisen. Ruusuvuorikaan ei kuitenkaan ole enää mikään uunituore pelaaja isoilla kentillä.

24-vuotias Ruusuvuori on tehnyt nousua maailman kärkeä kohden vuodesta 2019 asti, jolloin mies otti neljä haastajakiertueen voittoa. ATP-rankingkin on käynyt parhaimmillaan jo sijalla 37.

– Kyllä sitä oli aika pikkupoika ITF- ja Challenger-kiertueella. Uusia tilanteita, isoja areenoita ja paineita on oppinut ajan kanssa käsittelemään paremmin, mies kertoi Tennisliiton sivuilla.

– Kun ura on mennyt kovaa vauhtia eteenpäin, niin ihmisryhmä ympärillä on kasvanut ja se tuo omalla tavallaan painetta. Lisäksi tietysti pelaamisen suorituspaineet kasvavat.

Tämän vuoden Wimbledon on Ruusuvuorelle jo uran kolmas. Parhaimmillaan mies on Grand Slam -turnauksissa edennyt toiselle kierrokselle. Rauhallisesta pelityylistä tunnettu Ruusuvuori tiedostaa arvoturnausten kovat paineet, mutta uskoo kokemuksen auttavan niiden käsittelyssä. Myös ammattilaisten apu henkisellä puolella on tärkeää.

– Onhan tämä jatkuvaa oppimista. Koitan muistaa pitää hauskaa, se on toiminut minulle. Koen kehittyneeni viimeisten vuosien aikana paljon ja vielä on toki paljon opittavaa, mies tuumi.

– Oma tiimini auttaa paljon ja käytän henkiseen puoleen myös ammattilaisten apua toimimaan ja käsittelemään paineita.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos