Tennis
Maailmanlistan kärkinimi vaihtoon! – ”Juuri tästä urheilussa on kyse”

Iga Swiatek kärsi yllätystappion US Openissa, kun latvialainen Jelena Ostapenko osoittautui vahvemmaksi. Häviönsä myötä Swiatek tulee menettemään paikkansa rankingin kärjessä Aryna Sabalenkalle.
Naisten rankingin kärkipaikkaa viime vuoden huhtikuusta lähtien hallussaan pitänyt Iga Swiatek joutui pettymään raskaasti US Openin neljännesvälierävaiheessa. Puolalainen menetti johtoasemansa ja kärsi yllätystappion sitkeästi taistelleelle Jelena Ostapenkolle.
Swiatekin tappio tarkoittaa samalla myös sitä, että maanantaina julkaistavan WTA:n rankingin kärjessä komeilee uusi nimi.
Aryna Sabalenka, tuleva maailmanlistan ykkönen, jakaa kiitosta Swiatekin suuntaan ja kertoo, että puolalainen on tehnyt hänestä paremman pelaajan. Naiset ovat kohdanneet viime vuosien aikana useaan otteeseen ja Sabalenka toivoo saman kaavan jatkuvan.
– Olen iloinen, että Igan kaltainen pelaaja on mukana kiertueella, sillä hän motivoi muita ja saa myös minut tavoittelemaan parastani. Mielestäni juuri tästä urheilussa on kyse. Itsensä haastamisesta ja omien rajojen venyttämisestä.
– On hienoa, että pelaamme hyvin tänä vuonna ja työnnämme toisiamme eteenpäin. Toivon todella, että jatkamme samalla tavalla ja kohtaamme toisemme jonkin turnauksen viimeisissä vaiheissa. Odotan pääseväni jälleen taistelemaan häntä vastaan.
Lähde: Tennis World USA